Asuntoasioista voivottelen nyt sen verran, että eihän me sitä asuntoa onnistuttu nappaamaan, minkä kyllä jo arvasinkin. Tänään asia vain vahvistettiin sieltä asuntotoimiston taholta. Ihmettelen kyllä todella, millä perusteella asukkaat ko. taloon on oikein valittu, pärstäkertoimenko perusteella? Päivällä otti päähän todella paljon, mikä lienee sanomattakin selvää. Tuli ihan kiukun kyyneleet silmiin. Tätä piti odottaa niin kauan, ja nyt sitten saikin kielteisen päätöksen.

Kuten jo aiemmin päivällä ehdin kirjoittaa, oli virkailijan kiinnisaaminen aluksi aika hankalaa. Puhelimeen ei vastattu sitten millään. Lopulta onneksi vastattiin. Esitin asiani, kuulin uutiset. Kyselin vielä, onko heillä tietoa nyt lähiaikoina vapautuvista asunnoista. Virkailija kertoi tietoa olevan kyllä jonkin verran, mutta että yhteyttä kannattaisi ottaa ennemmin ihan tuonne varsinaiseen kaupungin asuntotoimiston korkeassa asemassa olevaan virkailijaan - hän kun tekee päätökset ja osaa muutenkin kertoa enemmän. Myöntelin, kun en jaksanut alkaa vastaankaan väittämään. Tympäisi vain, ettei tuolta voitu suoraan sanoa mitään, pompoteltiin vain puhelua muualle. Puhelimitsehan en sitten tuota kaupungin virkailijaa tavoittanut, kuten vähän arvelinkin.

Märehtimään tuota ei tietenkään auta jäädä, vaan pitää jatkaa sinnikkäästi etsintöjä. Kaipa se päivä vielä risukasaankin paistaa. Oli tarkoitus, että oltaisiin tänään ehditty käymään ihan tuolla kaupungin ”pää” toimistossa puhumassa asuntoasioista, jotta se asunnontarve todellakin otettaisiin vakavasti. Valitettavasti meidän ehtiessämme paikalle oli toimistosta jo ovet kiinni ja työntekijät poissa – virka-aikaa puolestaan kyllä oli vielä jäljellä jonkin verran. Sovittiin sitten, että perjantaina mennään uudelleen, silloin kun miehelläkin on lyhyempi päivä töissä.
Luultavasti tuo perjantai on muutenkin parempi päivä – mies kun ei ollut millään muotoa hyvällä tuulella kuultuaan tuosta päätöksestä. En toki minäkään, mutta mies vielä vähemmän. Se tuntui hermostuvan asiasta paljon enemmän kuin minä, ja on koko illankin ollut hermot kireällä tuon asian takia. Valittikin, että kun ei tässä tunnu pieninkään asia taas menevän, niin kuin pitäisi. Kyllähän tietysti jotkut asiat menee, mutta tällaiset tietyt asiat sitten takkuaa ja ihan urakalla. Ties mitä se olisi siellä asuntotoimistossa sanonut. Toisaalta tuossa asuntotoimistossa on kyllä varmasti totuttu tiukkaan tekstiin. Siellä on eräämpikin pariskunta (niin valkolaiset kuin romanitkin) käyneet möykkäämässä, kun asuntoja tunnutaan pitävän varattuina virkailijoiden tuttaville.
Katsastin paikallislehdestä asuntoja. SKV:llä niitä kyllä olisi, mutta oikeastaan nuokin kaikki lehteen laitetut asunnot olivat joko liian pieniä tai liian suuria. Lukaalia me emme tarvitse, mutta koirankopissakaan ei ole kiva asua. Asunnon pitäisi olla sellainen, ettei sitä tarvitse olla heti vaihtamassa, vaan että siinä voi asua ihan useamman vuoden. Lisäksi mietityttää muutenkin tuo yksityiseltä ottaminen. Yksityisten asuntojahan nuo SKV:n asunnotkin nimittäin ovat. Ne on siis osaketaloissa, ja minulla on kyllä aiempaa kokemusta siitä, miten ikävää eräässäkin taloyhtiössä asuminen oli, kun oli ainoa vuokralainen. Ihan siitä huolimatta, että elin taloyhtiön säännöillä, ketään häiritsemättä. Sellaista kyräilemistä en todellakaan toivo kellekään, enkä ole valmis sitä uudelleen läpikäymäänkään. Ellei nyt sitten ole aivan pakko.
Hartiat tuntuu muuten olevan entistä enemmän jumissa. Kipu oikein säteilee käsivarteen ja kaulaan, pitäisi varmaan ihan oikeasti painella lääkärin pakeille. Kun vain jaksaisin. Päivystyksessä ainakin on niin ikävä jonottaa, ettei sinne kukaan vapaaehtoisesti tai huvikseen mene istumaan. Lääkäriaikoja muuten vain on hankala saada. Katsotaan, jos tuo vaivaa vielä sitten, kun on seuraava neuvola. Jos sieltä saisi lähetteen eteenpäin. Tai onhan tuossa meidän neuvolassa lääkärikin, että ehkä joku pieni pikatarkastus voisi järjestyä.
Miehen veljeäkin käytiin katsomassa yhteistuumin sen asunnolla. Mies kun ei ollut käynyt siellä, vaan pommasi suoraan töistä kotiin. Jotta oltaisiin ehditty sinne toimistolle… No mutta kuitenkin. Siellähän sillä oli edelleen meno päällä, ja sen naisystävää kävi kyllä sääliksi. Sanoi lähtevänsä evakkoon siksi aikaa, että tämä juhlijaherra saa juhlimisesta tarpeekseen. Ties montako päivää tuota taas jatkuu. Eikä aikuista miestä voi pakottaakaan lopettamaan juhlimiskierrettään. Hyvä puoli tuossa oli se, että veli oli vielä tuossa vaiheessa ihan vain siellä kotosalla ja yksinään juhlakannalla, mutta kai se nyt jossakin vaiheessa on jo ymmärtänyt, että nyt on keskiviikko. Keskiviikko sen kohdalla tarkoittaa ehdottomasti juhlimista. Harva se keskiviikko, jolloin se ei juhli. Tosi harmi, että asiat on sen kohdalla tuossa pisteessä. Mutta kuinka voi auttaa ihmistä, joka ei itse halua, että sitä autetaan?
Tänään tietysti tuli taas muutakin ihmeteltävää, kuten joka päivä muutenkin. Eräs tuttu naishenkilö on myös raskaana, ja laskettu aika on samoihin aikoihin, kuin minullakin. Naisella on ennestään 5-vuotias poika, jonka hänen vanhempansa ovat pääasiallisesti kasvattaneet, koska tämä naikkonen haluaa elää siten, kuin hänestä itsestä on mukavaa. En ala nyt puntaroimaan tuota pojan kasvatusta, hyvä, että on saanut kasvatuspohjan edes jostakin. Se asia, mitä ihmettelen, oli tuon kyseisen naisen puheet tänään miettiessämme sitä, mitenköhän raskasta oikeastaan tuleekaan olemaan sitten lapsen synnyttyä. Nainen totesi, että ”Juomaan on päästävä” heti muutaman viikon kuluttua lapsen syntymästä. Olin aika haavi auki. Tuota ”juopottelua” kun ei ole suositeltavaa imetyksen aikana harrastaa, ja muutenkin tuntuu ainakin äkkiseltään tosi oudolta tuo kolmen viikon jälkeen ryntääminen. Monet kun ovat likemmäs vuoden kotona ennen kuin lähtevät tuollaisiin harrastuksiin. Itse kun olen ajatellut, että toki pitää päästä jossakin vaiheessa ”tuulettumaan”, esimerkiksi teatteriin tai johonkin harmittomaan, mutta kuitenkin sellaiseen paikkaan, missä ei viina virtaa. Ja toisekseen, on kai sen lapsen oltava jonkun ikäinen, ennen kuin sitä jättää hoitoon.
En halua olla mikään moraalisaarnaaja, ja jokaisellahan on oikeus tehdä, kuten tahtoo. Mutta kunhan ihmettelen vain, eikä ihmeteltävä todellakaan tunnu loppuvan ihan heti kesken. Nainen sanoi ihan pokkana, että aikoo tehdä heti perään toisen lapsen. Kysyin, onko hän ihan tosissaan. ”Joo”, hän sanoi. ”Aion alkaa elämään lapsista tulevilla tuilla.” Ja jälleen kerran minä jäin haavi auki tuijottamaan tuota naista. Suunnitteleeko joku tuollaista ihan oikeasti ja vielä vakavissaan? Tekeekö joku oikeasti lapsia rahan vuoksi? Luulisin, että lapsen myötä tulee myös paljon sellaisia kuluja, joita ei aikaisemmin ollut. Siispä edut, joita lapsen myötä saa, menevät varmasti lasta varten, kuten on suunniteltukin. Mutta kuten sanottu, jokainen tyylillään.
Tuli tuossa katsottua tuo 45 minuuttiakin. Tai itse asiassa en sitä ihan kokonaan katsonut, pääsin sen e-pillerijupakan yli. Mitenköhän mahtaa kyseisessä kiistassa käydä? On kyllä todella ikävää, että jutun naiselta on mennyt tuon keuhkoveritulpan myötä mahdollisuus urheilla ja mahdollisuus saada omia lapsia. Enpä osaa kuvitella omia tunteitani, jos olisin itse tuollaisessa tilanteessa. Tunnelmani mahtaisivat olla aika synkät. Noista e-pillerien haittavaikutuksista on ollut juttua ennenkin, mutta tuntuu, ettei tieto oikein tahdo kulkea. Onhan se tietysti huonoa mainosta kyseiselle pillerimerkille (ja pillereille yleensäkin) jos esimerkiksi tuollaisia kanteita (vaikkakin asiasta) alkaa tulemaan.
Iltalenkki on koiran kanssa heitetty, eikä ulos tarvitse lähteä ennen aamua. Olisin kovasti toivonut juttutuokiota erään kaverini kanssa puhelimen välityksellä, mutten valitettavasti saanut häntä kiinni. Ehkä kuitenkin hyvä niin, eipä tarvitse minunkaan valittaa enempää näitä jumituksiani.