Tämä päivä oli kyllä hyvin surumielinen verrattuna esimerkiksi eiliseen, mutta onhan tässä tietysti piristynyt siitä, mitä olo oli esimerkiksi päivällä. Ainahan sitä yleensä piristyy, ellei ole kysymys jostain vakavammasta. Kuitenkin tämä päivä meni sillä lailla, etten tehnytkään niitä asioita, joita kuvittelin tänään tekeväni. Jätin ne huomiselle. Työhaastattelussa kyllä kävin, ja työpaikasta luvattiin soitella. Töiden olisi pitänyt alkaa huomenna, mutta nyt ne eivät alakaan – johtuu kuulemma jostain kolmannesta osapuolesta tuo viivästely. Eipä siinä, odotellaan nyt ihan rauhassa, vaikka toivoinhan minä pääseväni työnmakuun mahdollisimman pian.

Päätäkin särki suurimman osan päivästä, mutta se loppui kuin seinään kävellessäni koiran kanssa ulkosalla. Lenkillä sitä tuppaa kohtaamaan kaikenlaisia outoja tapauksia (aina silloin tällöin) ja niin kävi kyllä tälläkin kertaa. Vähintäänkin mielenkiintoinen tapaus ajoi minua pyörällä vastaan. Kyseessä oli keski-ikäinen mies, jolla oli naamallaan iloinen virne. En tiedä, oliko humalassa, vai missä oli – rempseä olotila näytti kuitenkin olevan päälle. Pyöränsä selästä hän huuteli minulle, että ”Helou helou, what do you say? Hei, älä luota siihen koiraan, se on musta koira!” Mennessään hän vielä laulaa loilotteli jotain, mistä en saanut mitään selvää. Olin siinä aika H Moilasena. Mutta keskiviikkohan on taas, joten…

Törmäsin tänään ihmiseen, jolla ei ollut aavistustakaan siitä, paljonko romanikoruista joutuu oikeasti maksamaan, kun teettää ne kultasepällä. Tuolla henkilöllä oli omituinen luulo siitä, että teettämiseen kuluisi rahaa vain muutamia satasia. Voi, kun asia olisikin noin, mutta eihän se nyt ihan noin mene. Romanikorujen tyyppisiä korujahan saa muutamalla satasella, mutta jos varsinaisista romanikoruista puhutaan, niin hinta onkin jo ihan pilvissä…

Ymmärrän tietysti, ettei kaikki voi olla kaikesta perillä, mutta kuitenkin. Siis jos ihmisellä ei ole varaa ostaa itselleen muutamia käyttövaatteita (siis nyt puhutaan ns. pikkuvaatteista, eli tavallisista pitkistä hameista, jakuista ja paidoista) niin miten hän voi kuvitella, että hänellä on varaa teetellä suuria korvarenkaita?

Puhuttiin siinä sitten jonkin verran korujen hinnoista, tai paremminkin hän kyseli, ja minä heittelin hinta-arvioita sen perusteella, mitä tuolla kultasepissä vieraillessamme on oppinut. Yllätyksenä tuntui tulevan nimenomaan se, että hintaa teetetyille korvakoruille (ns. kehärenkaille) tulee ihan helposti 1500 euroa, eikä silloin vielä puhuta mistään kovin suurista tai erinomaisen loisteliaista korviksista. Jos taas puhutaan toisentyyppisistä korvakoruista, hinta nousee radikaalisti. Päästyäni korkeampiin hintaluokkiin asti korviksien suhteen, toinen keskustelun osapuoli oli jo aika mykistynyt.

Yritin siinä sitten vähän piirtää ja vääntää rautalangasta. Tietääkö hän, miten monessa kultasepän liikkeessä myydään jotain 12-14 karaatin kultakoruja? Onko hän katsonut niiden hintoja? No, romanikoruissa on yleensä karaatteja enempi, joten totta kai hinta nousee jo ihan senkin puolesta. Ei, ei hän ollut koskaan tullut ajatelleeksi, eikä myöskään tiennyt. Okei, ymmärränhän minä sen, ei ole minun tehtäväni olla ymmärtämättä.

Kehotin ystävällismielisesti häntä panostamaan nyt ennen kaikkea oikeasti tärkeisiin hankintoihin. Koruja voi katsella sitten myöhemmässä vaiheessa, kun rahatilanne ja asiat ovat muutenkin siinä pisteessä, että kannattaa ja yleensäkin pystyy kalliita koruja lähteä teettelemään. Hän sitten siinä pyöritteli peukaloitaan ja vääntelehti vaikeana tyyliin ”Mutta kun oishan ne kivat, voi voi, mistäköhän sitä rahaa sais…” Lopulta sitten viimein ymmärsi, että jos tulot eivät ole juuri minkäänlaiset, niin kantsii kyllä käyttää ne tärkeämpiin asioihin kuin koruihin – meilläkin mies on sentään töissä, ja pitkään aikaan tässä ei kyllä ole varaa eikä kyllä edes mitään aikomusta laittaa rahoja kalliisiin koruihin. Totesin myös suoraan tälle ihmiselle, että ”Eihän sulla oo kunnolla edes vaatteitakaan – kannattaisiko ihan oikeasti hankkia ensin vaikka niitä, ne on kuitenkin sellaisia perusasioita, mitä ihminen tarvii jokapäiväisesti? Ei ne korut sinua lämmitä.” Ymmärsihän hän sitten viimein tärkeysjärjestyksen, kun oikein piirtämällä viitsin piirtää, mutta aikaa siihen kyllä kului. Heh.

Kuulin tänään väittämän, että joku olisi joskus antanut lapselleen nimeksi Aurora Borealis. Revontulet. Liekö keksitty juttu, vai liekö totta. Vakavasti tuntui asian se ottaneen, jolta jutun kuulin. Heh. Aurora- nimenhän ainakin voi antaa, vaan miten lienee loppuosan kanssa? Eipä sillä, itse en moista nimeä ole lapselleni ajatellut.

Huonekalujakin ollaan tänään katseltu. Löydettiin miehen kanssa kivannäköiset yöpöydät, joilla oli sitten ihan ”kiva” hintakin. Reilu 250 euroa per yöpöytä. Isoista yöpöydistä ei ollut kysymys, mutta hinnalla pilatuista kylläkin. Laadustahan tietysti voi maksaa vähän enempikin, mutta silti yhden yöpöydän hinnaksi tuo tuntuu aika hurjalta… Löytyihän sitä tietysti kaikenlaista muutakin mukavaa, jota mielellään ostelisi, mutta eipä nyt mennä niihin, koska ei niitä ainakaan tänä vuonna ostella.

Tuli taas uutisia pilvin pimein valelääkärin vangitsemispäätöksestä. Onko tuo nyt vähän turhaa? Toki ymmärrän, että kyse on jo rahallisesti suuresta petoksesta puhumattakaan siitä, jos jotain olisi sattunut ko. ihmisen osaamattomuuden takia... Mutta raha on todellakin vain rahaa, jos minulta kysytään, ja pääasia kai pitäisi olla se, ettei mitään ehtinyt tapahtua. Kuulin tänään pohdintoja siitä, tuliko tuossa nyt sitten todistettua se, ettei tk:ssa toimiva päivystyslääkäri välttämättä tarvitse valtavan pitkiä opintoja osatakseen diagnosoida vaivan. Minä en tiedä, mitä tuohon pohdintaan vastaisin. Sanotaan nyt vaikka niin, että on äärimmäisen hyvä, ettei kyseessä ollut kuitenkaan mikään kirurgin pesti, noin niin kuin esimerkiksi...

Minulla ja tuttavalla oli myös puhetta siitä, leimaavatko lokeroivat uutisotsikot liikaa. Nyt on noussut esille lestadiolaisyhteisössä tapahtunut insestitapaus, josta monen on kuullut puhuvan/nähnyt kirjoittavan tyyliin "Lestadiolainen insestitapaus". Vaikken lestadiolainen olekaan, tuntuu jotenkin, että tuon tapaiset otsikot väittävät, että tuollainen jotenkin kuuluu lestadiolaisuuteen - ja niinhän asia ei tietääkseni ole. Tuskinpa muidenkaan mielestä. Otsikoinnit tietysti osuvat silmiin monen muunkin asian kohdalla. Toki niillä halutaan herättää huomiota ja ehkä keskusteluakin, mutta... Taas kerran se mutta; ja tässä vaiheessa nyt pohdin, tarvitseeko minun jatkaa tuota lausetta. Mutta otsikot voisi muotoilla toisinkin. Nimenomaan siksi, että sellainen ns. liiallinen leimautuminen voitaisiin välttää. En väitä, etteikö asioista voisi, saisi ja pitäisikin kirjoittaa niiden oikeilla nimillä, mutta onhan se myös niin, että senkin voi tehdä monella tapaa.

Miehen kanssa puolestaan puhuttiin tänään televisio-ohjelmien vaikutuksesta ihmisten ajatusmaailmaan. Ehkä joillakin lukijoilla on muistissa ohjelma, joka oli ensimmäiseltä nimeltään Manne TV, mutta vaihdettiin sitten nimikohun jälkeen Romano TV:ksi. Mies rupesi yllättäen pohtimaan, miksi romaniyhteisössä ollaan suurelta osin niin herkkänahkaisia, ettei kestetä yhtä televisio-ohjelmaa. Ohjelman kokonaan lopettamistahan vaadittiin sillä perusteella, että valtaväestö saa ohjelman myötä vääriä käsityksiä romaneista. Kauhukuvia siitä, miten romanilapsia aletaan ohjelman myötä kiusaamaan koulussa, esiteltiin hyvinkin laajalti.

Mies totesi tuolloin, että koko ohjelmahan perustuu huumoriin, vaikkakin aika mauttomaan sellaiseen. Hänen mielestään jokaisen romanin olisi kuitenkin pitänyt käsittää, että kyse on, hyvän tähden, vain ja ainoastaan huonolla huumorilla höystetystä telkkariohjelmasta, eikä mistään faktapohjaisesta romanitiedosta. Hänen mielestään myös jokainen selväjärkinen valkolainen ymmärsi oitis, että ohjelma perustuu stereotypioihin. Hänen mielestään jokaisen tulisi osata nauraa itselleen, romanienkin. Minä olen kyllä samaa mieltä. Tulihan tuossa taannoin eräskin ohjelma, nimeltään Ähläm Sähläm, eikä siitä nostettu moista kohua. Ei myöskään ohjelmasta, jonka nimi oli Mogadishu Avenue. Mutta sen sijaan, että romaniyhteisö olisi pysytellyt hiljaa, se nosti yhdestä ohjelman nimestä melkoisen äläkän. (Ja tuota ohjelmaa oli sentään tekemässä myös romanit...)

Miehen kanssa tultiinkin siihen tulokseen, että romanikulttuuri on monen mielestä asia, jolle ei ehdottomasti saa nauraa tai josta ei ehdottomasti saa laskea leikkiä. Muistatteko Tanskan pilakuvasta aiheutuneen kohun? Pilailu romanikulttuurin suhteen otetaan usein samalla tavalla ja yhtä vakavasti, ei sitten puhettakaan, että edes yritettäisiin nauraa tai ymmärtää. Tällaista leikin laskua voi harrastaa vain äärimmäisen harvojen kanssa, se on kyllä tullut huomatuksi. Se onnistuu ja puree silloin, kun tuntee nuo leikinlaskun aikana läsnäolevat ihmiset äärimmäisen hyvin, ja kun heillä on samanlainen huumorintaju tai edes jonkinlainen käsitys siitä, ettei kaikkea tarvitse aina ottaa niin vakavasti.