Kuten oli tarkoituskin, perjantain kunniaksi syötiin pitsaa. Miehen tulossakaan ei sitten loppujen lopuksi mennyt niin kauan, kuin kerkesin valitella. Sitä vain nälkäisenä tulee hoppuilleeksi, vaikkei se mitään autakaan. Ruuan jälkeen rupesi kyllä uni maittamaan itse kullekin, nukahdettiinkin sitten sekä minä että mies. Herätessämme P:tä ei näkynyt mailla eikä halmeilla, mutta oli se jättänyt sentään viestin, että on mennyt hakemaan K:ta määrätystä paikasta. Tulisivat kuulemma myöhemmin tänne.
Vaan mikäpä lienee heille myöhemmin, kun herättiin juuri parahiksi katsomaan seitsemän uutiset, Salkkarit (joiden taso on muuten laskenut ihan silmissä kuin lehmän häntä) ja Kotikatu. Ja mainittakoon, että tuoretta pariskuntaa ei kyllä edelleenkään näy missään. Juttelin tuossa hiljattain miehen kanssa, että samanlaiseen eilisyön kaltaiseen rumbaan en kyllä rupea, niin tervetullut kuin K naisystävänsä kanssa onkin. Mies myönteli, ei hän sellaista halua itsekään eikä myöskään oleta, että minun pitäisi haluta. Mies soitti pyynnöstäni K:lle, joka kertoi olevansa P:n kanssa erään tutun luona krapulakaljalla. Minä totesin miehelle, että K:n ei kyllä todellakaan tarvitse tulla jatkamaan krapulanlievittelyään tänne meille, ei sitten niin millään. Eipä mies kyllä eri mieltä ollutkaan. Eli saavat K ja P alkaa kohta tulemaan, mikäli aikovat – meillä on avoimien ovien illat nyt hetkellisesti päässeet loppumaan.
Essunompelusta ei tänä päivänä tullut mitään, mutta kuten jo aiemmin totesimme: Ei se ole niin päivän päälle. Jos se olisi päivän päälle, niin P ei olisi alkuunkaan lähtenyt liikkeelle moisissa tamineissa. Hän olisi odottanut ensin saavansa ihan omat kamppeensa ja lähtenyt maailmalle vasta sitten. K:kin olisi tietysti voinut ajatella asiaa, kuten miesten yleensä oletetaan tekevän.
Jokin aika sitten käväisin heittämässä puolen tunnin lenkin koiran kanssa. Onnistuin valitsemaan suhteellisen sateettoman ajankohdan, ja vältyin siis enimmältä kastumiselta. Kengät ja jalathan siellä taas uivat, mutta kuinkas muutenkaan. Eipä tarvitse enää tänään mennä kuljeksimaan pihalle, jollei nyt välttämättä itse halua. Minä en taida haluta. Taidan pysyä täällä sisätiloissa ja keskittyä kiireettömyyteen. Nukkumaan en vielä rupea, vaikka mies kuorsaakin jo täyttä häkää.
Tuli muuten mieleen, että kauppoihin oli ilmestynyt jo jonkin verran syksyisiä somisteita ja Halloween- tavaroita. Kynttilöitä, lyhtyjä,… Kynttilät ja lyhdyt ovat todellakin minun mieleeni, joten sorrun varmaan ostamaan molempia jossain vaiheessa. Tuntuu vain, että nyt pitäisi nuukailla kaikessa, missä pystyy. Että voi sitten ostella vauvalle kaikenlaista. Somistaa uutta kämppää haluamallaan tavalla, ja ihan ennen kaikkea saa maksettua takuuvuokran. Jälkimmäiseen kyllä onkin rahaa kasassa ihan mukava summa, mutta onhan tässä tietysti tullut huomattua, että rahat saa kulumaan todella nopeasti. Hups vain ja ne ovat hävinneet kuin savuna ilmaan. Vaikka sitten ostaisitkin jotain tärkeää ja tarpeellista.
Naapurustomme on hiljainen, vaikka on perjantai. Taitaa olla niin, että bileet alkavat vasta myöhemmin. Kenties vasta aamuyöstä, kun tullaan baareista kotiin ikään kuin jatkoille. Tai kenties ne eivät biletä tänään ollenkaan, mikä ei kuitenkaan tunnu kovin todennäköiseltä.
Mielessäni pyörii edelleen tuo himputin kuvasto, mitä olen taas katsellut vähän väliä tänä päivänä. Ainakin yhden röijykankaan siitä varmuudella tilaan heti lokakuun alussa, mutta mikä minua mietityttää, on se, tilaisinko jonkun toisenkin. Ja jos tilaisin, niin minkä. Inhottaa, etten osaa päättää tuollaista loppujen lopuksi yksinkertaista asiaa, vaikkei se tietenkään niin yksinkertaiselta juuri nyt tunnu. Voihan tietysti olla, että tilaan päättämättömyydessäni vain sen yhden kankaan, jotta vältyn pohtimasta, olisiko pitänyt ottaa joku toinen kangas, tai olisiko kenties pitänyt ottaa kolme kangasta... Typerää vatvoa tällaista asiaa ja vaivata sillä mieltään, vaikka maailmassa olisi paljon muutakin mietittävää. Siltikin sitä miettii. Mitäköhän on muuten ensi kevään tai kesän muotivärejä? Kellään mitään hajua?
Sain muuten tänään vastailla romanikulttuuria koskeviin kysymyksiin oikein urakalla. Ystäväni, joka nykyään asuu eri puolella Suomea, ja jonka kanssa harvoin nähdään, heittäytyi yhtäkkiä oikein kiinnostuneeksi. Mikä on tietysti hyvä juttu. Koetin sitten vastailla parhaani mukaan. Monet asiat olivat oikeastaan sellaisia, että ne piti selittää todella juurta jaksaen, jotta ystäväni ne saattoi oikealla tavalla ymmärtää. Tuossa huomaakin oikeastaan sen suurimman eron tässä asiassa. Siis että mitä on puhua romanikulttuurista ihmiselle, jolla on edes jotain pohjatietoa, ja sitten taas mitä on puhua romanikulttuurista ihmiselle, joka ei tiedä ko. kulttuurista juuri mitään. Vaikka romanikulttuuri ei lopultakaan mikään kovin kummallinen tai monimutkainen ole, eroja löytyy silti. On koitettava miettiä asiat aluksi niin yksinkertaisessa muodossa, kuin mahdollista. Ja kun ne sitten on ymmärretty ja käyty kunnolla läpi, niin sitten vasta puhuttava aiheesta syvällisemmin. Kuten nyt tietysti melkein minkä tahansa uuden asian kanssa.
Tämäkin (romanikulttuuri) nyt vain on itselleni niin arkipäiväinen asia, etten oikeasti tule niinkään ajatelleeksi että mitä tehdään ja miksi tehdään. Totta kai huomaan välillä ajattelevani ja puhuvani miehen kanssa siitä, mitä eroja romanitavoista löytyy suhteessa valtakulttuuriin ja päin vastoin. Mutta että jos nyt ajatellaan tätä arkea, niin en minä esimerkiksi pysähdy miettimään että "Nyt laitan tämän ruokakassin pöydälle, koska en voi sitä laskea lattialle, syystä, että..." Sen vain yksinkertaisesti tekee. Kai se on niin, että kaikki asiat sujuvat ikään kuin "rutiinilla", kun niitä tarpeeksi kauan tekee.
Kommentit