Kohtasin lähikauppaan mennessäni tuossa muutama tunti sitten ainakin omasta mielestäni aika mielenkiintoisen tapauksen. Nimittäin erään puolitutun naisihmisen, jolla oli ohuen paidan kera vain caprihousut ja avokkaat – sukista tai sukkahousuista ei ollut tietoakaan. Pysähdyin vaihtamaan pari sanaa, joten moinen sukattomuuden kyttääminen oli mahdollista. Mutta että se mielenkiintoinen seikkahan tuossa oli se, että täällä on jo aika kylmät ilmat tuollaiselle pukeutumiselle, ja vettäkin oli sadellut jo jonkin aikaa. Vaihdettiin siinä kuulumiset, ja sain kysyttyä naiselta, että eikö tätä palele. Nainen vastasi, että hänellä on vielä kesä menossa, eikä kesällä tarvitse sukkia. Ihan miten vaan, ajattelin minä, mutten sanonut sitä ääneen. Sen sijaan nyökyttelin ja totesin, että itse en tuossa vaatetuksessa tarkenisi enkä varmastikaan onnistuisi kovin kauaa terveenä pysymään. Nainen naurahti sanoen uudestaan, ettei kesällä tarvitse sukkia. Totesin, että minun on nyt lähdettävä jatkamaan matkaani, jos mielin lähikauppaan vielä keritä. Nainen lähti sitten kenties kotiinsa ja minä jatkoin kauppaan. Matkalla kerkesin pohtia, miten kyseinen nainen on muutamaan otteeseen valinnut pahaksi äityneitä virtsatulehduksia, ja totesin mielessäni, ettei se tuolla pukeutumisella ole mikään ihme. Omapahan on kuitenkin asiansa, jos kerran tieten tahtoen tykkää itsensä palelluttaa. Minä yritän karttaa sairastelua, etenkin nyt.

Kauppareissun jälkeen kotona odotti pari yllätysvierasta: miehen veli naisystävänsä kanssa. Miehet jäivät tarinoimaan keskenään olohuoneeseen, me lähdimme keittiöön juttelemaan ja keittämään kahvia. Juttuahan meillä riitti vaikka mistä. Välillä tyrskähdeltiin miesten jutuille, kun puhuivat niin vakavasti kepeistäkin asioista.
No mutta. Tämä tietty naisystävä on minun laillani supisuomalainen, ja on vastikään alkanut käyttää perinteistä vaatetusta. Nainen valitteli, ettei vielä ole tottunut kulkemaan näissä vaatteissa sitten lainkaan. Hymähtelin, tuttu tunnehan se minulle on, vaikka tästä pitemmän aikaa jo onkin. Nainen valitteli hameestaan. Tyytymätön siihen sai kyllä ollakin. Ylimääräiset vekit näkyivät ihan selkeästi, ja helman pituuskin vaihteli paikoittain tehden helmasta epätasaisen näköisen. Kehotin valittamaan asiasta ompelijalle vielä kun hame on uusi – yleensä tuollaiset virheet korjataan ihan ompelijan omaan laskuun, jos sellaisia kerran tulee. Nainen huokaisi yrittäneensä jutella korjaamisesta, mutta ompelija ei ollut kuulemma ottanut asiaan mitään kantaa. Ikävää, sillä kyseinen hame oli tavallinen arkikäyttöön sopiva hame, joka oli maksanutkin vielä jonkin verran enemmän, kuin samantyyppisistä hameista yleensä otetaan. Ikävää, mutta ei kai asialle enää mitään voi, ellei ompelija ole yhteistyöhaluinen. Mikä on hänenkin kannaltaan ikävää, koska asiakkaitahan hän tuolla konstilla menettää…
Kyselin sitten siinä, että mitenkäs se on muuten mennyt. Onko hän jo oppinut muuten kaikki tavat sillä lailla suurin piirtein, vai onko vielä jotain suurempia epäselvyyksiä. Nainen totesi, että tavat on kyllä muuten jakelussa, mutta että yksi asia kyllä menee yli hilseen. Nimittäin sellaisista asioista puhuminen outojenkin ihmisten kanssa, mistä meillä valtaväestön keskuudessa ei useimmiten aleta juttelemaan, ennen kuin tunnetaan paremmin. Sellaisia asioitahan ovat esimerkiksi hengellisyyteen liittyvät asiat. Nainen sanoi olevansa hieman näreissään, koska tuntui, että häneltä kysellään sellaista, mikä ei periaatteessa kuulu muille – ainakaan oudommille ihmisille. Myöntelin. Muistan kyllä, kun itsekin olin ihmeissäni, että joku outo ihminen saattoi kysyä äkkiarvaamatta, että olenko uskossa. Ikään kuin hätkähdin, hyvänen aika, tuohan on minun henkilökohtainen asiani.  Pidin tuota siinä vaiheessa jotenkin tungettelevana, vaikka kysymys ei tietenkään sellaiseksi ollut tarkoitettu. Romaneille on vain hyvin ominaista puhua hengellisistä asioista ja uskosta luonnollisena osana elämää kiertelemättä tai kaartelematta. Minua vastaan ei ole tainnut tulla yhtään valkolaista (siis sellaista, joka ei ole ikinä ollut romanien kanssa sen kummemmin tekemisissä) joka olisi esimerkiksi alkanut suorasukaisesti kyselemään, olenko uskossa, tai vaihtoehtoisesti vaikkapa kertomaan omasta hengellisestä tilastaan tai uskoon tulostaan. Siksi kai sitä niin ihmettelikin…
Nykyään noihin kyselyihin on jo tottunut, eikä niitä tietenkään osaa enää kummeksua. Suorasukaisuus noissa asioissa on tullut melko luonnolliseksi osaksi elämää, jossain määrin. Tosin itse en ole sitä tyyppiä, että kyselisin ventovierailta, äskettäin tapaamiltani valkolaisilta, että vaikkapa ovatko nämä uskossa. Olen varma, että tosi moni pitäisi sitä epäkohteliaana. Eikä minustakaan tunnu kovin sopivalta olla sellainen kyselijä.
Voi taivas tätä mun selkää, hartioita ja niskoja. Ovat arvatenkin tulleet kylmästä. Ja kai tällä koneella istumisellakin on omat vaikutuksensa asiaan. Ei kai pitäisi istua pitkään kirjoittamassa, mutta kun tämä kone nyt vetää tällä tavalla puoleensa, niin minkäs sille teet… Parempaa ajanvietettä tämä tietenkin on, kuin moni muu asia.
Sain tuossa muuten tekstiviestin. Numero oli outo, eikä viestissäkään lukenut lähettäjän nimeä. Viestissä kyseltiin, missä menen. Vastakysymyksellä tiedustelin, kukakohan mahtaa kysellä. Vastauksen saatuani olin vähän ihmeissänikin: kyseinen ihminen kun ei aikoihin ole ottanut mitään yhteyttä – ja ihan hyväkin niin. Tyyppi on nimittäin ollut minuun ihastunut, ja aina osuessamme samaan paikkaan käyttänyt tilaisuuttaan hyväksi ja liimautunut kulkemaan kannoillani kuin takiainen. Olen kyllä ystävällisesti ilmaissut mielipiteeni asiasta, mutta perille se meni vasta siinä vaiheessa, kun mieskin jo hermostui ja lausui sille pari valittua sanaa. Tyyppi kun seurasi minua kuin hai laivaa, ja hoki jostain tuntemattomasta syystä, että ”Pelkäätkö sä tota sun miestä? Ei sun tarvi sitä pelätä.” Niin – mies kun ei todellakaan ole sitä tyyppiä, että sitä tarvitsisi pelätä. Hyvänen aika sentään.
Pitäisi tästä lähteä käymään ulkosalla koiran kanssa. Luulenpa, että voin mennä jälleen kerran ihan vapaasti, tuskinpa meille enää ketään on tunkemassa tähän aikaan. Tai jos onkin, niin eiköhän tuo mies siinä vaiheessa osaa siitä mulle ilmoittaa. Toivottavasti ketään ei kuitenkaan tule, jotta voidaan käyttää tuo viikonlopun kanavajuttu hyväksi, ja katsoa kerrankin kanavia, jotka ei meillä normaalisti näy.  
Palailen tässä vielä tänä iltana kirjoittelemaan, ja yhden lukijan aikaansaamasta ideasta koetan tekaista jonkinnäköisen listan niin sanotuista romaninimistä.