Olen tässä yrittänyt etsiskellä kovasti sopivaa sohvakalustoa, mutta kun ei tunnu löytyvän. Olen koettanut katsella tyylikalusteita, mutta kun ei tunnu löytyvän mistään. Tietysti on Kruunukalusteet sun muut, jotka myyvät kalliimpia tuotteita, mutta sellaisiin ei suoraan suomeksi sanottuna ole varaa – eikä kyllä haluakaan laittaa kuuttatuhatta euroa sohviin. Onneksi minulla on pari ässää hihassa ja putiikki tuolla Pohjanlahden toisella puolella, josta voin halutessani tilata sohvat. Mutta tehdäänpä se sitten myöhemmin.

Sohvien – ja kaiken muunkin - etsiskelyä netistä helpottaisi tietysti kummasti, jos voisin kierrellä huoletta kaupasta toiseen – nyt en vain voi. Sekin auttaisi jo ihmeen paljon, jos tässä koneessa olisi ne tietyt ohjelmat, joita en nyt tähän tunnu saavan asennettua millään ilveellä… Ei tunnu olevan saatavilla sopivia versioita tämän käyttiksen versioon, ikävä kyllä, tai sitten ne on jossain tosi piilossa. Tällä hetkellä olen siis estynyt katsomaan useimpia kuvastoja, kuten vaikkapa H&M:n kuvastoa, tai vaikka Ylen Areena tai Youtubea… Eihän tässä hengestä ole kysymys, mutta kyllä se nyt vain sattuu olemaan minulta pois.
Hei, muuten! Mullahan taitaakin olla meille kaikille ihan iloisia uutisia: Sain nimittäin kutsun työhaastatteluun perjantaille. Työpaikka ei ole häävi, mutta kai se mitään tekemättömyyden voittaa. Palkkakaan ei liene kovin ruhtinaallinen, mutta parempi varmasti kuin ei palkkaa ollenkaan. Saapahan hieman lisätienestejä, niille nimittäin todellakin on tarvetta… Toivotaan ja pidetään peukkuja, että työpaikka lohkeaa!
Tänään tilaukseni, joka käsitti kaksi kangasta röijyjä varten, tuli perille. Kotiin päästyäni avasin paketin jännittyneenä – vaikka toki jo tiesinkin, mitä sieltä on tulossa – ja hymy levisi kasvoilleni. Hienoja olivat, kiitoksia vaan sille taholle, josta näitä tilaan!
Toinen kankaista oli beige verkkopohjainen, eli läpikuultava, ohut kangas. Kankaassa on kullanvärisillä paljeteilla eräänlaisia kiemuroita, ja kullanvärisellä ja himmeällä kuparilla tehtyjä merkkauksia, kukkia sun muuta. Kangas on tosi nätti. Toinen kankaista on puolestaan tumman violetti, ei kuitenkaan synkkä. Verkkopohja, eli läpikuultava kangas on myöskin kyseessä. Kankaassa on kullanväriset ja violetit paljetit, sekä violetit merkkaukset. Ihana väri, ja sopii syksyyn.
Taidan kuitenkin huomenissa liittää tänne kuvan kankaista, hankala nimittäin sanallisesti yrittää niitä kuvailla – valitettavasti. Kuvahan kertoo tunnetusti enemmän kuin tuhat sanaa, siis joissakin tapauksissa – tässä nyt ainakin.
Kankaita olen koettanut hamstrata sitä mukaa, kun olen omaa silmääni miellyttäviä kankaita suinkin löytänyt. Tällä hetkellä en pysty niitä ompelemaan, koska kone on tehnyt tenän. Teettämäänkään en ala, koska en todellakaan halua kustannusten nousevan pilviin – turhaan. Lisäksi aion ommella kankaat röijyiksi vasta siinä vaiheessa, kun olen synnytyksestä toipunut. Sittenpä se nähdään, palaudunko entisiin mittoihini vai enkö. Ikäväähän se olisi, jos mikään valmiista röijyistä ei mahtuisikaan sitten päälleni… Heh.
Jatkanpa tätä kirjoitustani kohta lisää, nyt on hetkellisesti suljettava kone!

Rutkasti myöhemmin:

Minun piti jatkaa tätä ”kohta”, mutta menikin myöhään. Haitanneeko tuo kuitenkaan mitään – luultavimmin ei.
Tämä päivä on ollut toisaalta hyvä, toisaalta taas huono. Hyvää tässä on ollut luonnollisesti vaikka mikä, varsinkin ne iloiset hetket. Jonkinlaista masentuneisuuttakin on tähän päivääni kuulunut, syystä tai toisesta. Lienee monien asioiden summa, mutten jaksa nyt alkaa erittelemään sitä sen kummemmin. Päivä on ollut sateinen – yrittäessäni lähteä ulkoilemaan alkoi parahiksi sataa kaatamalla vettä – kun se sade hetkeä aiemmin oli tauonnut – eikä siitä ulkoilusta sitten oikein tullut mitään. Koirulin takia oli kuitenkin käytävä pieni pyrähdys, koirakin onneksi teki tarpeensa tosi nopsasti.
Illemmalla käytiin hieman katselemassa autosta käsin, onko sateisessa kaupungissamme porukkaa liikenteessä näin keskiviikon kunniaksi. Eipä ollut, hiljaista näytti olevan. Vaikka kukapa sateessa nyt haluaisikaan seisoskella sen kauempaa, kuin on pakko. En minä ainakaan. Ajelu muuten piristi hieman surumielistä oloani, mikä oli tietysti positiivinen asia.
Yhdessä vaiheessa soitti naishenkilö, joka kyseli, olenko minä ”se joka ompelee”. No juu, kyllähän minä olen. Tosin ompelen lähinnä itselleni – silloin tällöin myös joillekin muille. Nainen tiedusteli, osaisinko valmistaa hänelle romanihameen. Mikäpä ettei – kyllähän minä osaan. Olenhan valmistanut niitä roppakaupalla itsellenikin säästääkseni kuluissa. Vaan nyt ei pysty, ei sitten millään – kone kun sattuu olemaan romuna. Mutta katsotaan tuossa hieman syksymmällä uudelleen, tokihan minä voin ommella sitten yhtä sun toista. Tutuille ommeltavia vaatekappaleita olisi kyllä jo muutenkin, mutta mielellänihän minä vain.
Keskusteltiin miehen kanssa taas tästä romanikulttuurista ja sen olemuksesta. Että mitä se oikeastaan on, ja missä muussa se näkyy, kuin vaatteissa. Monen käytöstavat tuntuvat olevan tyystin hukassa. Pikkuasioihin tunnutaan kiinnittävän enemmän huomiota, kuin niihin asioihin, joilla oikeasti on merkitystä. Lisääkin tunnutaan keksivän koko ajan, nimenomaan sellaisia turhia krumeluureja, joita ei ole alun perin ajateltu mitenkään erityisen häpeällisinä juttuina. Sitten joukolla oikein kilpaillaan, kuka on kulttuurissa kaikista oikein.
Ei ole väärin sanoa, että romanikulttuuria oikein fanaattisesti noudattavat ihmiset ovat vähän niin kuin joidenkin uskonyhteisöjen jäsenet. Tarkkaillaan toisia, raportoidaan virheistä, ja ennen kaikkea pyritään itse olemaan niitä kaikista oikeimpia tässä asiassa.
Romanikulttuurissa ehdottomasti tärkein asia on vanhempien ihmisten kunnioitus. Muut asiat ikään kuin kiteytyvät siihen. Puhtaustavat, pukeutuminen, häveliäisyystavat… Ne kaikki liittyvät olennaisesti vanhempien ihmisten kunnioittamiseen, samalla myös toisiinsa. Peruskäsitteinä nämä ovat selvät, vaikka näiden sisällä onkin runsaasti kaikenlaisia asioita, joista kerron ehkä joskus toiste. Vaikka kaikki on omalla tavallaan ehkä tärkeää, tulisi nimenomaan ne peruskäsitteet nostaa ylös sen sijaan, että paneudutaan asioihin, jotka eivät tavallaan näyttele sitä pääosaa romanikulttuurissa.
Olen tässä vuosien varrella oppinut, että noudattamalla nimenomaan näitä peruskäsitteiksi luokittelemiani termejä, voi romanikulttuurin mukaan eläminen olla todella mutkatonta. Toki tällaiset ns. syvällisemmät tiedot ja taidot ovat tarpeen, mutta perusteet pitäisi olla ensin hallussa. Mitä turhaan mennä syvällisempiin asioihin, ellei tunne perustaa tai muuten vain osaa käyttäytyä sen mukaan?
Romanikulttuuria voisi verrata vaikkapa johonkin vieraaseen kieleen, jota ei osaa kunnolla. Ensinhän opetellaan perusteet. Kielioppia, perussanoja… Ei lähdetä suoraan siihen, että alettaisiin opetella kaikista haastavampia vieraskielisiä nimityksiä – mitä niillä tekee, ellei osaa kielen perusteita?
Tätä mieltä on mies, tätä mieltä olen minäkin.
Mutta jotta tämä ei mene pelkäksi romanikulttuurin ruotimiseksi, kerron tässä välissä, että selailin hetki sitten upeita kankaita sisältävää röijykangaskuvastoa, jonka avulla olen nämä edellisetkin kankaat tilannut. Vielä olisi joitakin houkutuksia jäljellä, mutta koetan silti parhaani mukaan hillitä itseäni.
”Voi teitä naisia”, hymähtää mies, kun näytän sille kuvastoa ja voihkin, kun en voi toimia periaatteella ”Kaikki mulle heti”. Vaikka toki se on itsekin tarkka vaatteistaan. Niin tarkka, että alussa olin ihmeissäni. Voiko noin vaatefriikkiä miestä ollakaan? Näköjään voi.
Odotan muuten innolla ensi kuuta. Silloin minulla on seuraava neuvola-aika, mutta arvatkaapa mikä muu? Rakenneultra! Meinaan tiedustella lapsen sukupuolta, ehdottomasti. Sinänsä asialla ei ole sen kummempaa merkitystä – kunhan lapsi vain on terve. Mutta että olisihan se mukava tietää. Voisi sitten shoppailla myös jotain sellaista, mikä sopii erityisesti poikavauvoille, tai mikä erityisesti tyttövauvoille. Vaikka kuulemma nykyään vaaleansinisiä vaatteita pidetään tytöilläkin, ja päinvastoin. Ehkä niin – itse olen kuitenkin siinä määrin vanhanaikainen, etten vaaleanpunaista potkupukua pojalle laittaisi. :) Kaikki kuitenkin omalla tyylillään.
Tällä hetkellä odotan muuten todella kovasti, että kuulisimme hyviä uutisia erään asunnon suhteen. Kyseinen asunto olisi todellinen unelma, vaikka toki meille vaatimattomampikin kelpaa. Siinä vain ei tarvitsisi alkaa ensimmäiseksi tekemään mitään paranteluja maalauksiin tai mihinkään muihinkaan asioihin - asunto olisi muutenkin luonnonläheisellä ja rauhallisella paikalla, mutta ei kuitenkaan liian kaukana keskustasta. Hyviä puolia on enemmänkin, mutta ennen kuin alan taas ahdistumaan uutisten odottamisesta, täytyy todeta, että toivokaamme nyt sitten parasta.