Olen tässä tänään pohdiskellut romanivaatteiden ja burkhan yhdistäviä tekijöitä. Joskus aikaisemmin en kai olisi koko asiaa ruvennut sen kummemmin miettimään – olisin vain luultavasti todennut, ettei sellaisia yhdistäviä tekijöitä ole ollenkaan, kysehän on ihan eri vaatteesta. Mutta kyllähän niitä yhdistäviä tekijöitä on, kun tarkemmin miettii ja oikein ajatuksen kanssa.

Yhteistä voisi olla vaikkapa se, että molempien asujen on tarkoitus peittää, mutta minusta suurin yhdistävä tekijä näiden kahden asun välillä on meidän näihin asuihin pukeutuvien naisihmisten mielipiteissä.
Suurin osa tapaamistani naisista, jotka burkhaa vapaaehtoisesti käyttävät (sekä ihan supisuomalaiset naiset että sitten ulkomaalaistaustaiset naiset) ja joiden kanssa olen aiheesta keskustellut, ovat olleet sitä mieltä, että burkhan käyttö on hyvä juttu. Että se ei heidän mielestään mitenkään alista tai syrji naista, vaan pikemminkin suojelee naista ja tekee naisesta tasa-arvoisen suhteessa mieheen. Jotkut ovat kertoneet käyttävänsä burkhaa uskontonsa (islam) vuoksi, jotkut sitten siksi, että sen käyttö kuuluu heidän kotimaansa kulttuuriin, josta he eivät ole halunneet luopua. Heidän mukaansa myös ”oikeanlainen” pukeutuminen tuo naiselle kunniaa heidän omissa piireissään. Minä en tunne kovinkaan syvällisesti islamia uskontona, enkä myöskään islamilaisten maiden tapakulttuuria, mutta mietittyäni ja tutkailtuani omia ajatuksia voin sanoa omalla tavallani ymmärtäväni, mitä naiset sanoillaan tarkoittivat.
Romanikulttuurin sisällä elävän ihmisenkin elämään kuuluu olennaisesti kulttuurille ominainen vaatetus. Naisilla se tarkoittaa käytännössä sitä, että vartalon muodot suurelta osin peitetään. Vaikka ne muodot jollain tavoin tulevat esillekin, niin kuitenkin ne ovat romanivaatteiden alla ikään kuin piilossa katseilta. Minäkään en koe vaatteita minään alistamisena tai alistamisen keinona, puhumattakaan naisten syrjinnästä. Sanoisin myös, että vaikka moni nainen – minäkin – ajoittain kokee nämä vaatteet epämukaviksi ja/tai epäkäytännöllisiksi, niin suurimman osan näitä käyttävän mielestä nämä ovat sellainen ”hyvä juttu”. Voi hyvin olla, etten ajattelisi näin, mikäli en romanikulttuurissa olisi useita vuosia elänyt näin kokonaisvaltaisesti. Kuitenkin pohtiessani asiaa huomasin – ja huomaan – että oloni olisi melko alaston ilman varsinaisia romanivaatteita. Jos siis ajatellaan, että paikalla olisi muita miespuolisia romaneita, kuin oma mieheni. Samalla tässä nyt tullaan siihen, että täällä meillä päin naiselle (oli hän sitten romani tai ei) on huomattavasti kunniakkaampaa olla niin sanotusti oikein pukeutunut.
Jos nyt sitten taas mietin vaikka niitä tilanteita, kun olen muiden valkolaisten kanssa kontaktissa ihan vain valtaväestön suosimat vaatteet päällä, niin… No, mitenkään alastomalta minusta ei tunnu. Vaikka sitten pukeutuisin jotain tiettyä juhlaa varten lyhyeen mekkoonkin. Ehkäpä siksi, että valtaväestön keskuudessa ei pukeuduta juuri minkään tietyn tavan mukaan, jos siis ihan arkea ajatellaan.
Romanikulttuurissa nyt vain on niin, että alastomuus ja siveetön/paljastava pukeutuminen ovat tabuja. Siis nämä asiathan on täysin ymmärrettäviä pariskunnan välillä, mutta ei nyt tulisi mieleenkään mennä jossain minimekossa muiden romanimiesten eteen. Se olisi paheksuttavaa, ja samalla saatettaisiin katsoa miestäkin kieroon tyyliin ”Kaikille se sinäkin vaimoasi näyttelet" tai "Kaikille sinäkin annat vaimosi itseään esitellä." Voidaankin oikeastaan sanoa, että se oikeanlainen pukeutuminen romanikulttuurissa on kunniaksi paitsi naiselle itselleen, myös sille kumppanille.
Voisin vielä lisätä, että kun tässä kulttuurissa on tottunut toimimaan tietyllä tavalla ja nähnyt paljon kaikenlaista, voisi se itsellekin olla vähän kummaa, jos mies ei olisi millänsäkään sellaisesta ns. vajavaisesta pukeutumisesta. Tulisi olo, että eikö se välitä minusta yhtään, onko sille aivan sama mitä minä teen tai kuka minua katsoo. Yleensähän mies siis ei halua missään tapauksessa, että vaimo hyppii "puolialasti" (lue: ilman romanivaatteita tai vaihtoehtoisesti kapoisia hameita käyttävä nainen housut jalassa, puhumattakaan minihameista tms.). Okei, käsitykset tavoista ja kulttuurin noudattamisesta vaihtelevat suurestikin, mutta yleisesti ottaen on kuitenkin ne tietyt "rajat" joiden yli ei mennä. Varmaan ei tarvi mainita, että poikkeuksia löytyy, ja että niitä on itsekin tullut nähtyä.
Kerran miehen kanssa reissun päällä ollessamme törmäsimme miehen vanhaan tuttuun, joka kutsui meidät kylään kotiinsa. Olisimme kuulemma tosi tervetulleita, kotona olisi vain miehen naisystävä. No, meillehän kävi ja mehän menimme. Matkalla mieheni sanoi kaverilleen, että olisi varmaan syytä soittaa naiselle ja ilmoittaa, että tulossa ollaan, jos nyt vaikka nainen ei ole pukeissa tai jotain. Miehen kaveri tokaisi, ettei se ole tarpeen. "Ei tässä niin tarkkoja tartte olla." Mies sanoi sitten, että asia on kyllä hänelle ihan ok, itsehän mies tietää akkansa ja itsensä tavat. Kuinka ollakaan, sisälle päästyämme kohtasimme tyrmistyneen ja selvästi nolostuneen, vekkari päällä olevan naisen, joka loi vähintäänkin vihaisen silmäyksen mieheensä. Mieheni siinä sitten saapasteli muitta mutkitta peremmälle koettaen antaa naiselle sen tarvitsemaa tilaa. Nainen vetikin sitten miehensä toiseen huoneeseen juttutuokiolle, josta kuulimme suurimman osan ihan kuuntelemattakin. Siellähän riideltiin, ja nimenomaan siitä, ettei mies ollut välittänyt naisystävänsä yksityisyydestä sen vertaa, että olisi ilmoittanut vieraan miehen tulosta - olisi edes saanut vaatteet päälleen, ettei olisi tarvinut alasti hyppiä.
Minä kyllä olin täysin samaa mieltä hiljaa mielessäni, eikä miehenikään kovin hyväksyvältä näyttänyt. Sääli naista, jonka mies ei vain tuota ajattelemattomuuttaan tajunnut. Hetken päästä nainen palasi pukeutuneena, edelleen hieman nolon näköisenä. Mieheni kaverikin ilmestyi kamarista ja näytti aivan siltä, kuin olisi puulla päähän lyöty. Mieheni ei maininnut naiselle mitään tuosta episodista, hän ei nimittäin kaikesta huolimatta ole niitä miehiä, jotka puuttuisivat vieraiden pöytien asioihin liiaksi.
Illan mittaan päädyimmekin sitten juttelemaan ihan kahden kesken, tämä nainen ja minä, ja tuli kyllä tasan tarkkaan selväksi, ettei nainen tykännyt miehensä toiminnasta yhtään. Nainen oli kokenut tosi noloksi sen, että tuntematon mies oli nähnyt hänet "tuolla lailla". Minä ymmärsin hyvin, enpä olisi tykännyt itsekään. Eri asia, jos kyseessä olisi ollut joku oma läheinen ystäväni, jonka kanssa olisin kuin sisko ja veli konsanaan. Jälkeen päin tuli ilmi, että mieskin oli kaverinsa kanssa jutellut ja koittanut saada tätä ymmärtämään ja ajattelemaan myös tämän naisystävää. Oliko tuo kaveri sitä sitten ymmärtänyt, jäi lopulta pimentoon.