Totta vie. Voi hyvän tähden. Tässä talossa heräiltiin ensimmäisen kerran jo puoli viiden aikaan aamulla, puhelimet nimittäin alkoivat piristä taukoamatta. Unen pöpperössä niitä puheluita sitten vuorotellen katkottiin, kun ei muutakaan hoksattu. Lopulta mies sitten sai aikaiseksi vastata puhelimeensa murahtaen siihen aika vihaisen tervehdyksen – kukapa sitä haluaisi nousta kesken makeimpien unien, kun muutenkin uniaikaa oli hänellä siinä vaiheessa enää vähän jäljellä.

Soittaja oli yksi miehen veljistä. Tällä nimenomaisella veljellä ei ole ainakaan tällä hetkellä elämässään minkäänlaista rytmiä, vaan tuntuu vetäneen elämän heti kerralla risaiseksi. Siksipä siis emme kumpikaan kauheasti ihmetelleet, että tuohon aikaan soittava henkilö oli juuri hän. Siellä se tiedusteli, voisiko tulla kylään meille. ”Nytkö?!” kysyi mies puolestaan alkaen jo vähän tyrmistyä ja ärsyyntyä. Niin, juuri nyt. Tästä kun ei ole pitkä matkakaan, ja ilta on vasta nuori. Mies tokaisi veljelleen viileään sävyyn, että meillä on kyllä täällä tällä hetkellä hyvin aikainen aamu, jonka haluaisimme käyttää nukkumiseen. Veli murahteli puhelimeen jotain siitä, että menevät näköjään työt oman veljen edelle. Mies murahteli takaisin, että muuten eivät menisikään, ellei rahaa olisi revittävä jostain. Veli tähän tietysti polleasti totesi, että jääköön mies kotiin, hänellä on kyllä varaa antaa se yhden päivän palkka sille. Mies kieltäytyi, luonnollisesti. Veli suuttui. Sanoi tulevansa kylään kuitenkin. Mies totesi alkavansa nukkumaan, ja paiskasi puhelimen kiinni.
Tai oikeastaan paiskaaminen ei kai sovi tähän yhteyteen, kun on kyse ihan tavallisesta kännykästä. Läppäpuhelimissakin on se hyvä puoli, että läpän voi paiskata kiinni halutessaan – lankapuhelimessa se paiskaaminen taas pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Mutta oli miten oli, mentiin sitten takaisin nukkumaan osaamatta edes aavistaa, että veli toteuttaa tuon ”uhkauksensa” ja aikoo tulla kyläilemään meille tuohon aikaan väen vängällä. Luultiin tietysti, että kyseisellä veljellä on sen verran järkeä päässä, että pysyy pois. Mutta ei, emme edes ehtineet nukahtaa, kun puhelin soi uudelleen. Minä murahdin miehelle, että olisi laittanut puhelimensa suosiolla kiinni, niin ei taas soisi koko yötä. Mies murahti puhelimeen, että aivan turha soitella, jos ei ole nyt jotain oikeasti tähdellistä asiaa. Eipä siinä tietenkään muuta ollut kuin se, että veli kertoi tonottavansa taloyhtiön ulko-ovella, koska ei sisäänkään tähän aikaan pääse.
Makkarin ikkunasta on sopiva näköyhteys ulko-ovelle, joten asiahan oli helppo tarkistaa. Siellähän se tosiaan seisoi, tai pikemminkin yritti seisoa. Melkoisessa kunnossa näytti olevan. Oli pikkuperjantaita vietetty oikein urakalla. Mies ärähti puhelimeen, ettei ole nyt aikeissa päästää veljeään tänne, koska hänen on nyt saatava nukkua ja samoin minun. Veli yritti pehmittää miestä sanomalla, että voihan hän jäädä tänne nukkumaan – olenhan minä täällä sen aikaa, kun mies on töissä. Mies ei idealle lämmennyt, ja sanoikin, ettei millään muotoa ole tarpeen, että minun pitää alkaa paimentamaan veljeä. Johon veli tietysti, ettei hän ole mikään lammas saatika lapsi, jota pitää paimentaa. Vaikka näköjään on, omalla tavallaan, tietyissä asioissa – sanoi mies.
Lopputulos oli sitten se, että mies tilasi veljelle taksin pihalle, eikä mitään suurempaa häiriötä luojan kiitos syntynyt. Mies tarkisti vielä, että veli oli päässyt kotiinsa. Aikoi vielä töiden jälkeen ennen kotiintuloaan käydä katsomassa, että veli tosiaan pysyy siellä kotonaan, eikä lähde hortoilemaan uusien houkutusten perässä ympäri kyliä. Minusta tuo oli oikein hyvä idea, ja saatoimmekin alkaa nukkumaan vielä joksikin aikaa.
Kello soi kuudelta, mies pomppasi ylös. Minäkin nousin, joskin verkkaisemmin. Juttelin siinä miehen kanssa sen aikaa, kun se teki lähtöä töihin. Miehen lähdettyä painelin takaisin nukkumaan, eikä unta juuri tarvinnut vartoa. Kahden lyhyemmän heräämisen jälkeen nousin sitten vihdoin ylös ihan kunnolla. Olisin tosin voinut jatkaa uniani huomattavasti pitempäänkin, mutta koira kertoi hädästään, jolloin oli kyllä mentävä. Kävimme siis pienellä lenkillä, jonka jälkeen huomasin taas päänsäryn palaavan. Liekö väsymystä, vai mitä. Päänsärystä pääsin taas näppärästi eroon samalla kikalla kuin eilen, eipä tarvinnut juuri jäädä taivastelemaan, että mitä tässä tehdään. Nyt ei sitten vaivaakaan juuri muu, kuin tuo selkäjumitus. Sille kun saisi vielä tehtyä jotain, niin hyvä olisi.
Nyt meille taisi tulla posti – mennäänpä sitten katsomaan, kuinka iso kasa laskuja meitä taas vartoo.