Meikäläinen valvoo vieläkin. Osittain siksi, että asiat mietityttävät eikä muutenkaan tee mieli mennä nukkumaan, osittain siksi, että jumituin juttelemaan ulkomailla asuvan ystäväni kanssa tuonne ystäväämme naamakirjaan.

Ystäväni on liettualainen, mutta asuu ja opiskelee Lontoossa. Alun perin minun piti hankkiutua Lontoon vierailulle tänä syksynä, mutta nyt taitaa lentämiset jäädä väliin, mikä on tietysti sääli – haluaisin kovasti nähdä ystäväni pitkästä aikaa, ja hei Lontoo on minulle aivan uusi ja vieras paikka. Paljon näkemistä ja kokemista varmasti löytyisi. Nähtävyydet pitäisi käydä läpi, samalla pääsisi tutustumaan hieman muuhunkin elämään. Luulen kuitenkin, ettei tämä suinkaan ole mikään viimeinen tilaisuus nähdä Lontoota. Ehkäpä saan Lontoon reissuun mahdollisuuden jo ensi kesänä. Kesäaikahan olisikin aika ihanteellinen Lontoolle – ulkonakin varmasti viihtyisi paljon paremmin.
Juttua riitti monista asioista. Ystäväni asuu rivitalossa seinänaapurinaan vanha rouva, joka ei koskaan tervehdi häntä. Päätin kysyä, millaisella alueella ystäväni asuu – onko alueella levotonta tai onko hän joutunut jonkinlaisiin vaarallisiin tai pelottaviin tilanteisiin. Ystäväni kertoi, ettei päivälläkään tunne oloaan kovin turvalliseksi. Outoja tyyppejä hiippailee nurkissa kaikkina vuorokauden aikoina, puhumattakaan siitä, että illalla tekisi mieli lähteä kävelylle pimeyteen. Alueen lähistöllä on lentokenttä, josta aiheutuu myös jonkin verran melua. Kaukana keskustasta, siis – mutten ole tarkalleen aivan varma, kuinka kaukana. No mutta kuitenkin: Alueella kuulemma myös ammuskellaan usein, ja poliisitkin ovat melko tuttuja vieraita noilla paikoin. Illalla on vaikea nukahtaa, koska ulkoa kuuluu niin kova melu.
Kerroin tuossa ystävälleni raskaudestani. Hän tuntui olevan tosi mielissään, kyseli kaikenlaista. Mukavaa, että kiinnostuneita riittää. :) En toki pyöri asian tai aiheen ympärillä ja voin aivan varmasti keskustella muustakin, mutta on silti mukavaa kun joku kysyy kuulumisia vauva-asioista.
Juteltiin myös miehistä. Minä en aina ihan ymmärrä miehiä, varsinkaan omaani, eikä ymmärrä ystävänikään. Kukapa ymmärtäisi? Tuskinpa miehetkään aina ovat perillä meidän naisten mielenliikkeistä tai meitä ymmärtävät.
Huokaus. Kello on kohta jo puoli yksi, enkä ole vieläkään nukkumassa. Miten mahtaa käydä huomisen työhaastattelun? Pakko sinne on tietysti mennä, jos mielin saada mahdollisuuden niihin lisätienesteihin. Niitä tosiaan tarvittaisiin. Mikäli tietyn asunnon saamme ja sinne muuttamaan pääsemme, niin niitä lisärahoja olisi hyvä olla ihan sitäkin varten. Vuokra on kyllä kohtuullinen nähden siihen, että talo on tuliterä, mutta tietysti se vuokrataso on hieman korkeampi, kuin vanhemmissa taloissa. Ärsyttää, kun kaikki maksaa – usein jopa yllättävän paljon. Kaikkea pitäisi saadakin. Mielellään heti.
Mies ei ole soittanut, enkä minäkään viitsi pommitella sitä. Kyllähän tuo kotiin osaa tulla sitten kun haluaa. Viihtyköön nyt juhlimassa, mutta annas olla, jos se huomenna mielii lähteä johonkin bilettämään. Siihen sanon kyllä minäkin sanani, olkoonpa mitä mieltä hyvänsä.
Tässä on nyt tietysti hyvä muistaa, etten suinkaan ole ainut, kenen mies on lähtenyt äkillisesti baareilemaan. Miehen serkun vaimo tuossa jokin aika sitten soitteli ja tiedusteli, voisiko täällä tulla käymään. On niin tylsää, kun ukko on baarissa niiden muiden kanssa. No, mikäpä siinä, voihan tänne tulla käymään, kunhan tulet nyt nopeaa ja kolistelematta, ettei naapurit häiriinny. Meillä kun on täällä hiljaisuus. (Tässä välissä on sanottava, että aivastuttaisi, mutta en jotenkin saa aivastettua, ja se on ärsyttävää.)
No, nainen sitten tuli kylään. Olkoon hän vaikka Neiti X. Hiljaa, kuten sovittiin. Naapurusto on kuulemma aika pimeänä lukuun ottamatta muutamia tapauksia. Onko tuo ihme, kun kellokin on jo niin paljon? Päätin nyt sitten ajankohdasta riippumatta keittää vieraalleni kahvit ja laittaa suolaista tarjottavaa pöydälle. Itse päädyin juomaan kaakaota ja syömään jogurttia. Pohdiskeltiin, mistä ihmeestä miehet ovat saaneet tuollaisen suurta neroutta vaativan ajatuksen lähteä torstai-iltana kuppilaan ihan yllättäen ja äkkiarvaamatta? Tietysti ne ovat voineet suunnitella sitä pitempäänkin, tosin yleensä meillä on tuollaisista suunnitelmista ja menoista puhuttu etukäteen jotta ei ole sitten tarvinnut ihmetellä, että kukamitähäh.
Neiti X:n mielestä on epäreilua, että miehet saavat luvan istuskella ravintoloissa mielin määrin, mutta että meille ei sitä samaa vapautta suoda. Naiset on huonoja naisia, mikäli ravintolaan lähdetään humaltumistarkoituksessa. Tuo onkin totta – tosin jos kyseessä on äärimmäisen tuttu porukka, voi nainenkin juoda. Kohtuudella. Mikä sitten on kenellekin kohtuus. Mua ei tuo viinapuoli ole koskaan mitenkään erityisesti vetänyt, mutta minusta on edelleen jokseenkin typerää, että nainen ei voi vapaasti käydä vaikkapa muiden naispuolisten ystäviensä kanssa ottamassa nätisti muutamaa drinkkiä, ja lähteä sitten pois – ehei, voi jos joku näkisi.
Kuppiloissa istuminen ja ”juominen” on romanikulttuurissa enemmänkin miehille, kuin naisille, kuuluvaa. Valitettavasti jotkut yksilöt ovat kääntäneet asian niin päin, että juominen olisi jotenkin erityisen miehekästä. Jotkut siis juo ihan pönkittääkseen muka sitä omaa miehisyyttään ja näyttääkseen muille että miehiähän tässä ollaan eikä mitään akkoja. Samalla sitten pari drinksua juovaa naista pidetään miehekkäänä ja huonosti käyttäytyvänä. Tuollaiseen luokitteluun eivät muuten sorru pelkästään miehet, vaan myös jotkut naisetkin, jotka haluavat ilmeisesti jotenkin korostaa omaa paremmuuttaan.
Minusta kovin vahvassa humalassa oleminen ei sovi kenellekään, ei miehille eikä naisille. Vielä vähemmän naisille. Alkoholia pitäisi mun mielestä osata nauttia kohtuudella ja sen verran, että pystyy itsekontrolliin vaikka viinakset olisivatkin nousseet jonkin verran päähän. Viina on viisaitten juoma, sanotaan – eikä se kyllä ihan perätön juttu olekaan.
Sitten puhutaan tietysti vaatteista. Neiti X:n pitäisi saada vähintään yksi uusi hame ja monta röijyä. Harmi vain, kun ei ole tullut hankittua kankaitakaan. Minä näytän hänelle omia kankaitani ja Neiti X kehuu, että nättejä ovat. Olen edelleen samaa mieltä: mikäs vika noissa. Harmittelen kahta asiaa. Ensiksi sitä, että en ole onnistunut hankkimaan mitään sinistä kangasta – kuten sanottu, ne ovat kiven alla juuri nyt. Toiseksi sitä, etten ole onnistunut hankkimaan mitään todella arkeen sopivaa kangasta. Kangasta, joka olisi nätti, mutta kuitenkin kestävä. Ei sovi seinillekään, että kangas on heti muutamien pesujen jälkeen entinen. Eivät olisi toki nuokaan kankaat, joita minulla jo on, mutta haluankin pitää ne mahdollisimman hyväkuntoisina. En halua paljettien irtoilevan tai lankojen pörhistyvän tai lähtevän irti…
Neiti X valittelee, miten nykyään hameetkin on niin kalliita teettää. Hyvää hamettakaan ei tahdo saada juuri mistään. Näyttävämpi hame maksaa maltaita. Myhäilen sille, että kannattaisi opetella itse ompelemaan – siinä saattaa säästää rutkasti rahaa. Lupailen, että kun saan asiani ja koneeni kuntoon, voin mahdollisesti ommella hänellekin kohtuulliseen hintaan. Neiti X ilostuu koska tietää, etten ole mikään kiskuri – ja vaikka itse nyt sanonkin, työni jälki on kyllä hyvää. Annan sille myös erään hyväksi toteamani ompelijan numeron – jos on kiire, niin tilatkoon sieltä.
Hameista puhuttaessa tulee puhetta myös tyttölapsista. Neiti X:llä ei ole vielä lapsia. Minä odotan ensimmäistäni. Mietimme, kumpi sieltä onkaan tulossa. Poika vaiko tyttö? Neiti X kysyy, olenko ajatellut vaatetusasioita tyttölapsen kohdalla sitten joskus tulevaisuudessa, kun tyttö olisi isompi. Hän itse ei oikein tiedä, mitä ajattelee asiasta, vaikka on romani. Hänestä tuntuu, että romanivaatteet hänen omalla tytöllään eivät välttämättä olisi ne parhaimmat mahdolliset. Hänestä tuntuu, että hän olisi itsekin vapaampi ilman romanivaatteita. Mutta että olenko minä puolestani ajatellut vaatetusasioita oman mahdollisen tyttölapseni kohdalla? Olenhan minä ajatellut. Paljonkin. En ehkä haluaisi tyttöni alkavan pukeutua romanivaatteisiin. Väitän, että ilman romanivaatteita on kaikin puolin helpompi elää. Niin sanotut pikkuvaatteet, eli mustat kapeat hameet + jakut ovat myös tyttöjen kohdalla yksi mahdollisuus, mutta toisaalta vaatteet saattavat leimata tuossakin tapauksessa, joskin ehkä vähän vähemmän, kuin perinteiset vaatteet. Toisaalta tytön pukeutuminen farkkuihin saattaa leimata hänet romaniyhteisössä.
Asia on aika hankala, ja riippuu paljolti siitä, minkälaiseen todellisuuteen lapsi kasvaa. Jos hänelle opetetaan romanitapojen ehdotonta noudattamasta, olisi omituista jättää romanivaatteet pois laskuista. Jos hänelle taas opetetaan ehdotonta valtakulttuurin noudattamista (niin, kyllä kyllä, meilläkin on kulttuuri) niin olisi outoa puolestaan vaatia romanivaatteisiin pukeutumista. Luulen, ettei lasta opeteta ehdottomalla periaatteella kumpaankaan. Itse ainakin haluan antaa lapselleni – oli hän sitten tyttö tai poika – sellaisen kasvatuksen, jolla pärjää sekä romaniväestön kanssa että valtaväestön kanssa. Kumpaakin verta kun hänessä kuitenkin on, eikä se mielestäni ole mitenkään vähäteltävä asia – tai sellainen, että se kannattaisi sivuuttaa.
Järkyttävää - kello on puoli yhden sijasta ihan kohta yksi. Todellakin: Mitä ihmettä siitä huomisesta oikein tulee?