Laskeskelin äskettäin, milloin minun olisi mahdollista hakea äitiysavustusta (äitiyspakkausta) Kelalta. Raskaudenhan tulee olla kestänyt vähintään 154 päivää. Jos nyt en siis sekoillut päivien kanssa (käytin kyllä kalenteria apuna) tuohon avustuksen hakemiseen on vielä kuukausi ja vähän päälle. Ei siis kovin pitkä aika, vaikka tavallaan hämmästyinkin siitä, että ”Oho, onko siihen vielä noinkin pitkä aika?”

Sukulaiseni kävi tänään uudelleen kylässä, siis se sama Lontoon matkaaja, jonka kanssa viihdyn oikein hyvin. Hän näytti sitten joitakin kamerakännykällä ottamiaan valokuvia, mutta sanoi, että digikuvatkin on kyllä tulossa sitten, kun ovat valmiita. Arvatkaa, odotanko innolla? Tuntuu ehkä oudolta kuulla, että jotakuta innostuttaa jonkun toisen matkakuvat noin kovasti, mutta minä olen aina ollut kaikesta uudesta kiinnostunut, varsinkin matkailuun liittyvistä asioista. Näyttäisi siltä, että Lontoossa on paljon suuria puistoja. Sellaisissa olisi varmaan mukava käyskennellä, täällä kun niitä ei juuri ole. Löytyyhän tästä meidänkin kaupungistamme toki pari isompaa puistoaluetta + pikkupuistot, mutta olen ihan varma siitä, ettei niitä voi millään tavalla verrata noihin Lontoossa oleviin…

Kuvia oli otettu myöskin tavaratalojen ulkopuolelta. Kysyin, oliko hän käynyt niissä sisällä. Harrodsin tavarataloon ei ollut kuulemma viitsinyt mennä, koska siellähän on tunnetusti kallista. (Luin muuten juuri, ettei sinne pääse sisälle minihame päällä tai reppu selässä.) Katselemaan ei kuulemma ollut kehdannut mennä. Minä olisin varmaan kehdannut, ja olisin varmaan mennytkin, ehdottomasti. Tosin olenkin sellainen persoona, joka koluaa sitten joka paikan, jos siihen vain on mahdollisuus… Jossain toisessa tavaratalossa, jonka nimeä en pysty nyt muistamaan vaikka koetin jo selailla noita Lontooseen liittyviä juttujakin, sukulaiseni oli puolestaan käynyt. Hän kertoi, että tavaratalossa oli ollut mm. samppanjaravintola (jossa siis oli tarjoiltu vain pelkkää samppanjaa) ja että yhdessä liikkeessä oli ollut ovella pukuihin pukeutuneet miehet vastassa, jotka olivat myös tarjoilleet asiakkaille kuohuvaa. Tavaratalossa sukulainen oli kyllä käyskennellyt, mutta ei ollut taaskaan kehdannut mennä liikkeeseen. Minä varmaan olisin, ja olisin varmaan koettanut napata noista pukumiehistäkin kuvan. Vaikka sitten salaa.

Ja sitten oikein suoranainen ilon aihe: Meillä kävi huoltomies!!! Sanoin aiemmin, että huoltomiehen auto näytti olevan pihassa, mutta että eihän sitä meillä näy. Kestikin kyllä aika kauan, ennen kuin ovikello soi – mutta soihan se. Ihmettelin oikein, ja yllätyin positiivisesti. Huoltomies sitten katsasti tuon vessan, eikä löytänyt sieltä mitään vikaa. Puhui vain siitä, että korvausilma ei jotenkin kulje, kuten pitäisi, mutta että vika ei ole tässä huoneistossa. Aikoi käydä vielä katsomassa jonkun putken jossain muualla ja tehdä sitten sille asialle voitavansa. Sanoi, ettei tuolle viemärille ole muuta tehtävissä, kuin se veden lisäily sinne. ”Niin justiinsa. No hyvä että tuli nyt katsottua, kiitos kun kävit”, sanoin minä huolto miehelle, joka lähti muihin hommiinsa. ”Vai ei muka ole muuta tehtävissä?!” karjaisi mies kotiin tullessaan. Hänen mielestään asialle olisi hyvinkin jotain tehtävissä, mutta ymmärsin vain lähinnä sen, että jossain on joku putki, joka on tukossa. Tosin nythän nuo saniteettitilat eivät ole haiskahtaneet, joten…

Minä ja mies saatiin tänään hieman omituinen kommentti käydessämme kaupassa. Tuntematon, kolmikymppinen, naisihminen tuli kysymään aika hyökkäävään sävyyn, että ”Miksi te ette painu takaisin sinne Itä-Eurooppaan mistä olette tulleetkin, ettei tarvi syksyllä palella ulkona? Ei kai se Suomelle kuulu!” Katsottiin miehen kanssa vähän hämmentyneinä toisiamme, mies näytti ärsyyntyneeltä, mutta minä kerkesin ensimmäiseksi avata suuni. Sanoin naiselle jokseenkin rauhallisesti, että hän ei ole ilmeisesti perillä romaniasioista juuri lainkaan, edes sen vertaa, että tajuaisi, että suomalaiset romanit ja itäeurooppalaiset romanit ovat kaksi ihan eri asiaa, ja että nämä kaksi ryhmää erottaa ulkoisesti parhaiten naisten vaatetuksesta. Sanoin myös, että minustakin näiden itäeurooppalaisten romanien lähtömaat saisivat ottaa paljon, paljon suuremman vastuun romaneistaan eivätkä ikään kuin ”sysätä” sitä muille, mutta että turha kai naisen on sitä minulle tai miehelle päivitellä, me kun emme ole missään korkeissa viroissa päättämässä noista asioista. Nainen meni hiljaiseksi ja hämmentyi ihan silminnähden. Hetken päästä hän pyysi anteeksi. Ei, ei hän ollut tiennyt. Hän oli luullut, että joka paikassa pukeudutaan näin. Hän oli luullut, että samaa porukkaa kaikki tyynni. Minä siihen, että juu, romaneista on kyse molemmissa tapauksissa, mutta eri romaniryhmistä. Nainen siihen, että anteeksi, anteeksi, ja poistui paikalta aika vilkkaasti höpöttäen jotain siitä, miten on vielä ehdittävä sinne sun tänne.

Tuo siis tapahtui ihan kaupan sisällä. Myyjäkin siihen tuli kyselemään, että häiritsikö nainen jotenkin. Sanottiin sitten vain, että ei, ja jatkettiin ostoksia.

Automatkalla ja vielä kotonakin puhuttiin miehen kanssa tapahtuneesta. Aika jännä, että joillakin on oikeasti tietoa noin minimaalisesti. Luulisi, että jotain tarttuu silmään ja korvaan, jos televisiota katselee ja näkee uutiskuvia. Tai lukee lehtiä. Tosin uutisiakaan ei kyllä kannata katsoa, jos ne saa ihmisen käyttäytymään noin. Tuli nimittäin ihan ekana mieleen, että liekö tuo kommentti johtunut ihan vain tänään esillä olleesta aiheesta, johon Itä-Euroopan romanit liittyivät. Liekö sitten ollut siitä johtuvaa, vai jostain muusta.

Jalat muuten tuntuu väsyvän ihan pienestäkin. Tänään kauppareissun jälkeen tuntui siltä, kuin olisin käynyt juoksemassa hyvänlaisen lenkin. Ja kaupassahan minä en muuta tehnyt kävelemisen lisäksi, kuin pakkasin ostokset kassiin… Kotiin päästyäni levähtelin sitten jonkin aikaa, ja johan helpotti. Näin iltalenkkien sun muiden jälkeen tuo väsymys jaloissa kyllä tuntuu taas, nivustaipeitakin tuntuu pakottavan. Kaipa nämä vaivat kuuluvat raskauteen, tällaisestahan sitä on kuullut puhuttavan ennenkin. Mutta näköjään näitä pieniäkään asioita ei osaa ajatella mahdollisiksi tai muuten vain oikein ymmärrä, ennen kuin ne ovat oikeasti omalla kohdalla.