Lukijan kommentista sain idean kirjoittaa tämän postauksen, kiitoksia siis lukijalle aiheen antamisesta! Tämä lukija oli kiinnostunut kuulemaan, mitkä ovat minun kokemukseni mukaan tyypilliset käsitykset romaneista tai romanikulttuureista valtaväestön tai muiden ei-romanien taholta. Hän oli kiinnostunut kuulemaan myös, pitääkö mikään noista käsityksistä missään määrin paikkaansa.

Lukija nosti hyvän aiheen esille, ainahan on hyvä puhua käsityksistä ja siitä, mikä on totta ja jos on totta, niin missä määrin – ja mikä taas vastaavasti ei ole totta.

Tähän postaukseen olen siis koonnut niitä asioita, joita minulta on rohjettu tulla kysymään useampia kertoja, tai niitä käsityksiä, joihin olen törmännyt useampia kertoja. Joitakin näistä käsityksistä on sitten oikonut ihan hymyssä suin, eikä nytkään toki olla liikkeellä hampaat irvessä…

Ja sitten niihin käsityksiin/oletuksiin/asioihin, joista olen saanut paljon kyselyitä:

-”Työnteko on romanikulttuurissa kielletty.” Ei pidä paikkaansa, missään määrin. Romanikulttuuri ei kiellä työntekoa, ja jos joku romani muuta väittää, hän puhuu potaskaa.

-”Romanit eivät tee töitä.” No, mitä tuohon sitten vastaisi, että se kuulostaisi järkevältä? Ei ole mikään salaisuus, että romaniyhteisössä on työttömyyttä varsin runsaasti, ja että on tilastoitu, että työttömyysprosentti on selkeästi korkeammalla verraten esim. valtaväestöön. Tulee kuitenkin muistaa, että työttömyyteen on aina kaikkien ihmisten kohdalla useampia syyvaihtoehtoja. Näitä en ala tässä luettelemaan enkä aiheesta muuten puhumaan enempää, muuten saatte koko postauksen ajan kuunnella jaarittelua em. aiheesta. Heh.

-”Työtä ei voi tehdä ilman romanivaatteita.” Totta sekä tarua. Tapakulttuuri ei kiellä työvaatteita eikä niiden käyttöä, mutta toisaalta tapakulttuurin mukaan ei ole ok heilua ilman omia vaatteita paikoissa, joissa vanhemmat ihmiset saattavat nähdä. Yleensä vanhemmat ihmiset kuitenkin ymmärtävät työvaatteiden käytön, eikä niiden käytöstä mitään show’ta suinkaan synny, vaikka niin voisi luulla. Onkin siis oikeastaan henkilöstä itsestään kiinni, kuinka paljon kulttuuri vaikuttaa hänen elämäänsä ja kuinka paljon hän antaa sen vaikuttaa elämäänsä. Minun mieheni esimerkiksi tekee töitä ihan työvaatteissa. Aika koomista se olisikin suorat vaatteet päällä heilua niissä hommissa. Minulla puolestani on taas sellainen ammatti, jossa romanivaatteita ei voi monestakaan syystä käyttää.

- ”Romani on epäluotettava työntekijä.” Miksi romani olisi sen epäluotettavampi työntekijä, kuin kukaan muukaan? Jos hän hakee töitä, on hänellä luultavasti työnteosta ihan normaali kuva, ja hänestä saa ihan samanlaisen työntekijä, kuin kenestä tahansa muustakin.

-”Romanikulttuuri eroaa hyvin paljon valtakulttuurista.” Eroja toki löytyy, mutta sanoisin, että ne tuntuvat suurimmilta ja monimutkaisimmilta silloin, kun koko kulttuuri on käytännössä vieras. Kun tieto romanikulttuurista lisääntyy, moni asia alkaakin seljetä ja hups – ei ne erot nyt niin mahtipontisia olleetkaan.

-”Romanikulttuurissa nainen ei ole minkään arvoinen.” No höpön löpön. Onhan niitä aivan varmasti romanimiehiä, jotka ei naista osaa arvostaa, mutta kulttuuriin se ei todellakaan kuulu. Romanikulttuurin mukaan mies ja nainen ovat tasa-arvoisia, vaikka sukupuoliroolit onkin määritelty perinteisemmin kuin nykyaikaisessa valtakulttuurissa.

-”Romanimiehet hakkaavat naisiaan.” Vaimojaan hakkaavia ukkoja on aina ollut maailmassa, mutta se ei liity siihen, onko ihminen romani vaiko valkolainen. Itse olen saanut vastata useamman kerran siihen, onko mieheni ollut minua kohtaan väkivaltainen. Vastaus kuuluu, että eipä ole ollut.

-”Romanikulttuuriin kuluu naisten pahoinpitely.” Ehei. Ei kuulu. Äskeisessä jo totesinkin, ettei väkivaltaisuus kumppania kohtaan liity kulttuuriin. Jos ja kun väkivaltaa ilmenee, on kyse ihan jostain muusta, kuin kulttuurista. Siinäkin tapauksessa, vaikka väkivaltaa kulttuurilla yritettäisiinkin perustella. Romanikulttuuri on kyllä aika maskuliininen, mutta kuten sanottu, väkivalta ei siihen kuulu.

-”Romaniyhteisössä naisen on hankittava rahat ja ruoka taloon.” Itse asiassa romanikulttuuri ”sanoo” asiasta ihan toista. Nimittäin miehen ”pitäisi” olla se, joka hankkii rahan ja ruuan taloon, nainen puolestaan on se, joka keskittyy kotiin ja lapsiin, jos niitä on. Kaikenlaisia pariskuntia kyllä löytyy.

-”Naisen rahat ovat miehen omaisuutta.” Jotkut miehet tosiaan käyttäytyvät noin, mutta tuokaan ei kuulu kulttuuriin, vaan johonkin ihmeelliseen ajattelutapaan. Jos on kyse normaalista ihmissuhteesta, rahat ovat useimmiten yhteisiä, tai sitten kummallakin on omat rahat.

-”Romanit ovat varkaita.” Kaikki romanit eivät totta vie ole varkaita, vaikka kyllähän niitäkin löytyy. Yleistäminen on kuitenkin aivan turhaa.

-”Varastaminen kuuluu romanikulttuuriin.” Ei kuulu. Minä en ole vielä sellaista kulttuuria nähnytkään, mihin varastaminen kuuluisi. Kun ihminen varastaa, hän tekee sen silloin ihan jostain muusta syystä, kuin kulttuurin takia. Varastamista ei romanikulttuuri ihannoi.

-”Romanit halveksivat valtaväestöä.” Suurin osa ei halveksi. Puhdas romanikulttuuri opettaa, että ihmisyyttä yleensä on syytä kunnioittaa. Valitettavaa on sitten se, ettei tuo oppi mene kaikille jakeluun eikä aina toteudu käytännössäkään. Minä en ole kokenut halveksuntaa.

-”Romanimiehet eivät tee kotona mitään kotitöitä.” Minun mies ainakin kokkailee ja autteleepa välillä siivouksessakin. Romanikulttuurikaan ei ole enää niin kivikautinen, kuin se on joskus ollut. Onhan niitä tietysti miehiä, jotka odottavat saavansa samanlaista kohtelua, kuin kuninkaat.

-”Hai!” Jotkut luulevat milloin telkkariohjelmien ja milloin vitsien ja milloin minkäkin asian tähden, että romanit käyttävät tuota sanaa puhekielessään. Minusta se oletus on vähän hassu, sillä itse en ole kertaakaan näiden vuosien aikana tavannut romania, joka tuota sanaa käyttäisi muuten, kuin vitsillä tai irvaillakseen näille tietyntyyppisille vitseille tai tv-ohjelmille.

-”Romanit eivät käy koulua.” Suurin osa romanilapsista käy nykyään koulua täällä Suomessa. Sanon siksi, että suurin osa, koska tiedossa on niitäkin lapsia, jotka ovat vain lakanneet käymästä koulussa kenenkään siihen suuremmin puuttumatta. Romaneilla on ihan samanlainen oppivelvollisuus kuin muillakin suomalaisilla.

-”Romani ei voi seurustella valkolaisen kanssa.” Hmm… Mitenköhän sitten on mahdollista, että minulla on romanimies, jonka kanssa olen saamassa vielä perheenlisäystäkin?

-”Romanit eivät huolehdi siisteydestä tippaakaan”/”Romanit ovat sairaalloisen siistejä”. Kumpikaan ei pidä paikkaansa täysin, vaikka molempia tyyppejä romaniyhteisöstä varmasti löytyy. Peruspuhtaus on suurimmalla osalla kunnossa niin kodissa kuin sitten ihan omassa itsessäkin.

-”Kaikilla romaneilla on ruskeat silmät ja tummanpuhuvat hiukset.” Suurimmalla osalla on, mutta nykyään on paljon vaaleitakin romaneita, joilla on vaaleanruskeat hiukset ja siniset silmät. Vaikka sitten olisivat kahden tumman romanin lapsia. Tähän pitäisi taas antaa se tieteellinen selitys, mutta minä en nyt osaa.

-”Suurin osa romaneista on helluntailaisia.” Moni kyllä käy ns. vapaiden suuntien seurakunnissa, kuten nyt vaikka helluntaiseurakunnassa, mutta ei silti ole kastettu noiden seurakuntien jäseneksi. Täten monikaan ei ole helluntailainen.

-”Romanit ovat meluisia naapureita.” Jotkut ovat, jotkut eivät ole. Ihan tapauskohtainen juttu.

-”Romanit ovat taikauskoisia.” Tuo onkin itse asiassa totta. Vaikka hengellisiä asioita pidetään tärkeänä, myös taikauskoisuutta esiintyy loppujen lopuksi todella paljon ihan nuortenkin keskuudessa. Tästä kertoo joidenkin tapa esim. heittää ne kengät pois, joilla on kävelty hautausmaalla.