Itse asiassa on sanottava, että osa tästä kirjoituksesta päätyi julkaisuun blogissa jo eilen. Kiireiden takia en kuitenkaan saanut kirjoitettua tätä suhteellisen pitkää postausta ihan niin nopeasti, kuin olin alunperin aikonut ja toivonut. Kirjoittelin tämän siis äskettäin loppuun, poistin aiemman julkaisun - ja postaan nyt uudelleen.

Eilispäivän aamu oli taas niitä aamuja, kun asiat ei oikein menneet siten kuin olisi toivonut. Toivoin meneväni työhaastatteluun – haastattelija kuitenkin soitti, ja siirsi koko höskää ensi viikolle minulle tuntemattomasta syystä. Toivoin myös, että miehen raahauduttua yöllä kotiin muutkin ymmärtäisivät vastaavasti tänä päivänä pysyä ihan vain siellä kodeissaan, eivätkä kokoontuisi tänne viettämään aikaa. Toivoin myös, että saamme olla tänä päivänä ihan noin suunnilleen rauhassa. Emmepä saaneet. Eilinen koolla ollut miesporukka rynnisti tänne tuossa yhdentoista korvilla, eikä minua kyllä kovin paljoa naurattanut, varsinkin kun yksi miehistä oli edelleen meno päällä ja houkutteli muita lähtemään ravintolaan jo siihen aikaan päivästä kun oli niin kova krapula.

Pyörittelin kaikessa hiljaisuudessa kenenkään näkemättä silmiäni, mutta sihahdin miehelle sen tullessa käymään keittiössä, että tänään se saa kyllä luvan pysytellä pois baareista. Se ei sanonut mitään, ei kai jaksanut päänsäryltään – mutta hei, ainakin se nyökytteli ihan hyväksyvästi. Jospa siis tästä illasta ei muodostuisi samanlaista yllätystä, kuin eilisestä.
Mutta joo. Miessakki joutui odottelemaan rappukäytävässä oven avaamista pienen hetken, sillä minun oli luonnollisesti laitettava säädylliset vaatteet, joka tässä tapauksessa tarkoittaa romanikulttuuriin kuuluvaa perinteistä naisten asua, päälleni. Porukan taholta ei kuitenkaan tullut asiasta kommentteja, kylläpä nuo kulttuurinsa ymmärtävät ja tietävät, missä mennään. Onhan heillä itselläänkin vaimoja. Ja siskoja. Sun muita.
Aloin tuossa miettimään ihan tämän kirjoituksen kunniaksi, että olen vedellyt nämä vaatteet päällä peräti kuusi vuotta. Aika pitkään siis. Ei liene ihmekään, että arkiaskareet pystyy toimittavaan tällä kokemuksella jo todella sujuvasti vaatteiden epäkäytännöllisyydestä riippumatta.
Alku tosin oli huomattavasti hankalampaa. Ennen varsinaisiin romanivaatteisiin siirtymistä käytin sellaisia mustia, pitkiä, kapoisia hameita sekä jakkuja. Tuota asukokonaisuutta kutsutaan romanipiireissä pikkuvaatteiksi tai pikkumekoksi. Noitahan näkee erityisesti nuorilla tytöillä, jotka eivät ole vielä romanivaatteita päälleen laittaneet – ja sitten taas muilla paikkakunnilla voi huoletta sanoa, että tuollainen asu on meille romanimiesten valkolaisvaimoille hyvin ominainen. Täällä kuitenkaan ei, kuten olen kertonut, vaan asioiden ja tapojen kanssa ollaan tiukempia ja jonkin verran vanhanaikaisempiakin.
Olin ehtinyt totutella pikkuvaatteisiin jonkin aikaa ja oppia siinä sivussa hyvin paljon romanikulttuurista ja tavoista ja siitä, miten minun on ihan vaikka vain nuo vaatteet päällä toimittava missäkin asiassa. Sisäistin kaiken aika hyvin ihan vain katselemalla ja sopivan tilaisuuden tullen juttelemalla muiden naisten kanssa. Mieheltäkin taisin aluksi kysellä, mikä on milloinkin sopivaa, mutta tietysti muiden naisihmisten kautta tavat tulivat selväksi luonnollisemmin ja menivät ehkä siksi jakeluun helpommin.
Pikkuhameen käyttö ei ollut mulle mikään ongelma, edes alussa. Olen aina ollut enempi sellainen hame- kuin housutyyppi, joskin tuohon saakka käyttämäni hameet olivat olleet eri luokkaa kuin ne pitkät mustat, joita silloin aloin käyttämään. En kokenut mitenkään hylkääväni omaa minuuttani tai olevani jossain siirtymävaiheessa johonkin toiseen minuuteen. Tämän mainitsen siksi, koska jostain syystä moni tuntuu kuvittelevan, että vaatteet muuttaa ihmisen tai tekee siitä toisen kuin onkaan.
Pikkuhiljaa alettiin sitten puhua ihan varsinaisesta romanivaatetuksestakin. Mies halusi tietää, mitä siitä olisin mieltä – sellainen kuin voisi hyvinkin tulla ajankohtaiseksi, olenhan nähnyt tuon kuvion niin monen muunkin valkolaisnaisen kohdalla täälläpäin. Suoralta kädeltä mulle ei tullut mitään kovin negatiivista mieleen, lähinnä mietin omien sukulaisteni suhtautumista asiaan. Haukkuvatko he minut, häpeävätkö he minua, hylkäävätkö he minut – vaatetukseni takia? Kas, kun eivät sattuneet miehestä alunperinkään kovin mielissään olleen, nimenomaan siksi että, hän on romani, vaikkakin ihan kunnollinen sellainen. Tein kuitenkin itselleni jo hyvin varhain selväksi, että minä valitsen kumppanin itselleni, en suvulleni.
Vaatteiden vaihto ei vielä tuossa vaiheessa ollut ihan ajankohtainen, mutta pikku hiljaa se vain alkoi mennä siihen suuntaan.
Oli kyläpaikkoja, joissa ei voinut vapaasti käydä johtuen vaatetuksestani. Joidenkin ihmisten koteihin ei voinut mennä ollenkaan, koska he olivat symbolisesta puhtaudesta niin tarkkoja (symbolinen puhtaus tulee siis myös käyttämällä perinteistä romanivaatetusta) ja joidenkin ihmisten koteihin mennessä en voinut mennä keittiöön. Symbolinen puhtaus kodeissa (eli selkokielellä sanottuna oikein ja säädyllisesti pukeutuminen) pidetään yllä etenkin ajatellen vanhempaa väkeä; esimerkiksi kumppanin vanhempia tai isovanhempia. He eivät voi tulla kylään asuntoon, joka on symbolisesti epäpuhdas (lue: jossa ollaan hypelty puoli alasti tai ilman perinteistä romanivaatetusta) eivätkä varsinkaan syödä sellaisessa keittiössä, joka on symbolisesti epäpuhdas. Keittiö on muuten ehdottomasti jokaisen kodin puhtain – ja tavallaan voisi sanoa, että pyhin - paikka, ja meillä sekin on pidetty ns. puhtaana ajatellen miehen vanhempia – meistä kun on ihan mukavaa, että he voivat tulla tänne esimerkiksi syömään ja kahville.
Oli tilanteita, joissa jouduin ikään kuin piileskelemään vanhempaa väkeä vaatetukseni vuoksi. Ei siis ollut sopivaa mennä vaikkapa tervehtimään heitä, vaikka tavallista, ei-romanihametta, jo käytinkin. Joskus osuessani tahtomattani samoihin paikkoihin tai vaikkapa vastatusten jonkun vanhemman ihmisen kanssa, piti minun osoittaa heille kunnioitustani ja häpeillä omaa pukeutumistani. Häveliäisyystavat tuossa tapauksessa on käytännössä sitä, että on vältettävä katsekontaktia ja mielellään peitettävä silmät ja kasvot käsin. Jos ajatellaan ihan ”oikeaoppisesti” niin katse on vielä mielellään luotava maahan ja lähdettävä paikalta pois mahdollisimman nopeasti. Mikäli vanhempi ihminen kuitenkin haluaa vaihtaa tuosta tilanteesta huolimatta muutaman sanan, niin ne sanat voi vaihtaa, kunhan muistaa olla katsomatta silmiin ja peittää silmänsä.
Mulle itse asiassa kävikin niin, että ollessani lähdössä pankista, vastaan käveli eräs vanhempi nainen. Koska en suoranaisesti karkuun voinut juosta tai kävellä naisen huomaamatta ulos, oli minun sitten hävettävä häntä. Käytännössähän tuo häpeily tarkoittaa siis kunnian antamista vanhemmille ihmisille. No mutta eihän tuossa nyt sinänsä mitään, koska nainen tajusi tilanteen ja osasi myös antaa tilaa minulle. Niin kuin pitäisi tehdäkin – vanhemmatkaan eivät saisi käyttää kunnioitettavaa asemaansa väärin tai tieten tahtoen hankaloittaa nuorempien elämää. Onhan tietysti niitäkin, jota niin tekee täysin tietoisesti, mutta onneksi heitä on vähemmän.
Tulikin tässä mieleen, etteivät vanhemmat välttämättä ole ainoat, kenen kanssa tulee vekslaamista vaateasioiden kanssa. Niitä kehottavia vihjailuja voi saada ihan oman ikäisiltäkin, mikäli nämä oman ikäiset sattuvat olemaan toisten asioihin puuttuvaa sorttia. Turha luullakaan, että kaikki kehotukset tai vihjailut on aina ystävällismielisiä – jos joku haluaa esittää asiansa inhottavasti niin sitten hän tekee sen. Kerran ollessani kaupassa noina pikkuvaateaikoinani eksyin kauppaan oman ikäisieni ihmisten kanssa – nuorten, siis. Eräs tyttö tuli sanomaan aika kipakasti, että minun olisi syytä alkaa jo vetämään ne hameet (siis romanivaatteet) päälleni, koska hän ei pidä siitä, että kuljen tällä tavoin paikoissa, joissa hänen vanhempansa saattavat käydä – kuten nyt esimerkiksi tuossa kyseisessä kaupassa. Mies oli silloin tosin siinä, ja vastasi puolestani tuolle kyseiselle pitkänokkaiselle, että tämä asia ei kuulu sille, vaan on yksinomaan meidän asia – ja että kaikki aikanaan. Tyttö ei sitten enää sanonut mitään, enkä Luojan kiitos mitään inhottavan sävyisiä jutteluita saanut osakseni juuri ollenkaan.
Jos yhtään tuntee romanikulttuuria tai tapoja, joiden mukaan romanikulttuurissa toimitaan, huomaa tuosta äskeisestä nimenomaan sen, minkä olen jo oikeastaan sanonutkin: Tässä suvussa kohdellaan kaikkia samalla tavalla syntyperästä riippumatta, ja oletetaan sitten tiettyjä kulttuuriin kuuluvia asioita.
Jeps. Jonkin ajan päästä sitten alettiin pohtimaan, missä vaiheessa tämä vaatetuksesta toiseen siirtyminen tapahtuisi. Ajankohdaksi otettiin uusi vuosi, johon oli siinä vaiheessa matkaa vielä muutama kuukausi. Tuossa ajassa kerkesi hyvin tehdä kaikki tarvittavat hankinnat ja perehtyä nimenomaan siihen, mitä on tarjolla, mitä minä haluan, ja paljonko se maksaa.
Pari kuukautta ennen uutta vuotta suunnistin miehen kanssa Etelä-Suomeen erään ompelijan pakeille otattamaan tarkat mitat hametta varten. Vaikka mitat periaatteessa voisi ottaa ihan joku maallikkokin, on kannattavaa käydä otattamassa ne ammattitaitoisella ompelijalla ainakin ekaa hametta teetettäessä. Tämä siksi, jotta hameesta tulee juuri sopiva ja sellainen kuin pitää. Hameen vyötärön on esimerkiksi oltava napakka, koska se löystyy hieman, mutta ei missään tapauksessa tippaakaan liian tiukka tai liian löysä. Muuten tulee hankalaa. Hameen yläosan kankaan leveys on tiedettävä pilkulleen. Sama pätee tietysti hameeseen valmiiksi tuleviin pönkkäyksiin, mikäli niitä toivoo tai haluaa laitettavan. Niitä on oltava oikea määrä, ei liikaa eikä liian vähän. On rumaa, jos hameesta tulee laiva tai jos se on liian ”liru”. Hameessa on näet oltava tietty ryhti – tällöin se istuu päälle paljon paremmin. Tarkka on tietysti oltava myös hameen pituudessa. Hame ei missään tapauksessa saa olla liian lyhyt, mutta ei myöskään liian pitkä – se ei saa laahata maata, eikä myöskään ”mopata” lattioita sisällä kävellessä ilman kenkiä.
Yleensä nuo asiat ovat selviä ompelijoille, edellyttäen kuitenkin että romanihameen valmistajalla on silmää tuolle alalle. Kaikilla sitä ei nimittäin ole, vaikka taitoa sinänsä löytyisikin. Tässä on nyt vähän kehuttava, että minun ompelijallani tätä silmää ja ammattitaitoa oli kyllä erittäin paljon, kiitokset vain sinne suuntaan.
Tietysti paikan päälle menemisessä oli toinenkin hyvä puoli: Mittojen ottamisen lisäksi näin hameeseeni tulevat tarvikkeet kuten yläosan kankaan ja kristallinauhan ihan luonnossa. Sainpahan tilaisuuden katsella myös muita mahdollisuuksia. Omaan hameeseeni olin valikoinut kuparinvärisen paljettikankaan sekä kolmerivisen kristallinauhan (aitoja Swarovskin nauhoja) jossa siis nimensä mukaisesti on kristalleja kolmessa rivissä. Hameeseeni päädyttiin laittamaan pienet pönkkäykset jo valmiiksi, mutta irtopönkkää tarvittiin kuitenkin hameen ryhdin vuoksi. Hintaa hameelle tuli 540 euroa, joka on tuollaisesta hameesta nykyäänkin ihan kohtuuhinta. Ompelija lupasi lähettää hameen postitse parin viikon päästä. Asia oli sitten sillä selvä, ja lähdettiin miehen kanssa vielä jatkamaan matkaa, pitihän hameen lisäksi hankkia myös muita vaatteita.
Kävimme erään toisen, röijykankaita, aluspaitoja ja alushameita myyvän ompelijan luona, josta sain onneksi ostettua nuo kaikki kolme mainitsemaani samalla kertaa. Röijykankaita haalin sieltä yhteensä kymmenen, aluspaitoja saman määrän. Niitähän täytyy olla, koska suurin osa röijykankaista on läpinäkyviä, eikä iho saa näkyä. Aika rumaa kai se olisikin, heh. Alushameita ostin myös muutaman kappaleen. Röijykankaat olivat 30-45 euroa kappaleelta, aluspaitoja puolestaan sai kympillä. Alushameista ompelija sen sijaan rokotti 30 euroa kipale, mutta pakkohan niitäkin oli ostaa. Pääsipähän ainakin alkuun. Tyytyväisenä hankintoihini pakkauduin autoon, ja siitä lähdettiinkin sitten miehen kanssa takaisin kotikonnuille mielissämme siitä, että oltiin saatu kaikki hoidettua samalla reissulla ja vielä suhteellisen lyhyessä ajassa.
Mutta hei – ei nyt pidä luulla, että kaikki oli tuossa. Röijyompelijan kiinni saaminen oli nimittäin aivan tolkuttoman hankalaa. Niillä oli aivan liikaa töitä kaikille, mikä on hyvin yleistä juhlapäivien ollessa tulossa. Vappu, Juhannus, Joulu, Uusi Vuosi ja Loppiainen on sellaisia päiviä, jolloin moni joko laittaa ensimmäisen kerran varsinaiset romanivaatteet päälle, tai sitten muuten vain teettelee noiksi päiviksi uusia vaatteita. Vaikka kiire oli ihan ymmärrettävä, meinasi silti jo palaa käämit, kun röijyjä ei tuntunut saavan teetettyä sitten millään. Hameenkin ehdin saada postista jo ajat sitten – röijykankaat sen sijaan makasivat edelleen kaapissa käyttämättöminä.
Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että löytyi se ompelija sitten lopulta, mutta hieman koville se otti. Röijytkin saatiin ajallaan teetettyä, ja sain huokaista helpotuksesta. Ei tarvinnut kuin odottaa uutta vuotta, jolloin vaatteet kaapista ottaisin ja päälleni laittaisin.
Tuossa vaiheessa jonkun olisi kyllä ollut syytä huomauttaa mulle, että hameet olisi ollut järkevintä laittaa jo ennen uutta vuotta nimenomaan siksi, että niihin olisi ehtinyt edes jollakin tavalla totutella. Tietyt asiat hoituvat romanivaatteet päällä hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Lisäksi tietenkin on sanottava, että yleensä huomaa heti, kuka on vasta laittanut hameet ja kenellä ne on olleet jo kauemmin. Kauemmin romanivaatteita käyttänyt osaa tietysti kantaa hameensa ihan eri tavalla, kuin niihin vasta pukeutunut. Siinä vaiheessa myös hahmottaa itsestään selvänä ne asiat, mitä voi tehdä tai mitä ei voi tehdä romanivaatteet päällä.
Minun hameeni ei paljoa painanut, mikä oli tarkoituksellista, joten suurin ongelma ei ollutkaan painoon totuttelemisessa. Pikemminkin sellaiset asiat kuin autoon meneminen ja rappusten kiipeäminen tuottivat alussa hankaluuksia. Esimerkiksi autoon menemistä on todellakin syytä harjoitella etukäteen joitakin kertoja, jotta voi istua mahdollisimman mukavasti. Hametta ei kannata missään tapauksessa ikään kuin ”pakata” jalkojensa päälle – eikä sitä myöskään pidä kasata tyynyksi allensa. Autoon vain osattava mennä oikealla tavalla ja asetuttava siten, että hamekin on suht. normaalisti. Kannattaa tietysti pitää huolta siitä, että helmat on ihan kunnolla kyydissä, eikä esimerkiksi auton oven välissä. ;) Tuota ei minulle sattunut – eräälle toiselle kylläkin. Huonoilla keleillä tulee muistaa varoa autojen kylkiä ja kynnyksiä. Rappusia kiivetessä taas hametta pitää nostaa oikeasta paikasta, jotta niitä rappusia voi todella nousta kompastumatta. Alaspäin mennessä helmoja on syytä kannatella takaa, jotta ne eivät laahaa maassa. Nämä saattavat sinänsä luettuna olla täysin itsestään selviä asioita – mutta vaikka tietoakin riittäisi, pitää olla myös taitoa.
Hameen käytössä saattaa olla myös toinen ongelma, nimittäin irtonainen pönkkä. Ennen kuin lähtee mihinkään, missä aikoo olla pidemmän aikaa, kannattaa katsoa, että pönkkä on kiinnitetty todella lujasti. Mahdollisesti vielä varmistettu jotenkin. On nimittäin aika noloa, jos pönkkä esimerkiksi tippuu hameen alta ja koko hame ikään kuin lysähtää kasaan menettäen sen muodon, jossa se on tarkoitettu olemaan. Nuorten naisten on syytä pitää tuosta kiinni, vaikka kaikilla vanhemmilla naisilla ei aina olekaan hameet ojennuksessa. Nuoren ihmisen päällä sellainen ”roikkuva” hame on kauhistus. Pönkästä vielä sen verran, että kaikista parasta on tilata pönkkä ompelijalta eikä alkaa itse tekemään sitä mistään ihmeellisistä viritelmistä. Oikea, varta vasten tehty pönkkä on aina parempi ja tuntuu myös paremmalta päällä. Se harvoin kiristää tai puristaa samalla tavoin, kuin nuo itse tehdyt viritelmät, mikäli sitä oikeaa pönkkää ei itse syystä tai toisesta voi valmistaa.
No joo. Minulla oli siis ongelmia portaiden ja autoon menon kanssa hameen osalta, mutta olihan niitä pienempiä probleemia sitten ihan muidenkin vaatteiden kanssa. Uuden vuoden kunniaksi olin myös laittanut ylleni vaateparin, joka tarkoittaa, että röijy ja leveä esiliina on tehty samasta kankaasta. Vaatepareja käytetään yleensä joko peittämistarkoituksessa (jos raskaus on jo pitkällä) tai juhlatilanteissa. Nythän siis oli jälkimmäisestä kysymys. Koska en ollut etukäteen sen kummemmin ”harjoitellut” olemista täydessä tällingissä, saatoin välillä astua essun helman päälle ja kirosin sitä siinä sitten. Luojan kiitos osasin varoa edes jotenkuten, ja essu säästyi suuremmitta vaurioitta.
Täytyy kyllä sanoa, että vaikka hankaluuksia vaatteiden suhteen olikin, niin paikalla olevat ihmiset tekivät tehtävänsä. Jos he olisivat olleet vieraampia, minua olisi luultavasti hävettänyt nuo pienet ja yleiset kömmähtelyt. Heillä oli kuitenkin ymmärrys paikallaan. Asiaa tietysti auttoi sekin, ettei minun tarvinnut hääriä uuden vaateparteni kanssa minkään miesporukan keskellä passailemassa heitä, vaan sain leppoisasti oleskella muiden naisten kanssa.
Ennen kuin ehditte ihmetellä sen enempää tuota tuolla hetkellä miehiin kohdistunutta lievää sorsintaani, niin selitän toki, mistä oli kyse. Naisten hameen helmat lasketaan symbolisesti epäpuhtaiksi eli kansankielellä likaiseksi. Helmojensa kanssa pitää tottua kulkemaan, toimimaan ja olemaan niin, että ne pysyvät niin sanotusti kurissa, eivätkä lepattele ympäriinsä osuen kaikkiin ympärillä oleviin puhtaisiin asioihin, esineisiin tai ihmisiin. Esimerkiksi keittiössä toimiessa on katsottava, ettei helmat mene vääriin paikkoihin, kuten tasojen tai pöydän päälle. Onkin suotavaa, että keittiössä pidetään arkista essua. Sehän toimii kahdella tavalla: Suojaa hametta itseään, mutta suojaa myös hameelta. Puhtaista ihmisistä sen verran, että ne ovat poikkeuksetta miehiä. On siis tosi epäkorrektia heilua siten, että helmat osuu johonkin mieheen – omaa miestä nyt tietysti lukuun ottamatta. Nuorempien kanssa on hieman vapaampaa, mutta varottava on silti. Tästä syystä siis olin iloinen, etten joutunut oleman miesporukan ”keskellä”.
Hätä olisi varmaan tullut käteen vanhempien ihmistenkin kanssa. Jos heidän kanssaan on samoissa tiloissa tai paikoissa, on hyvä ainakin aluksi käyttää leveää essua. Ei hame osu vääriin paikkoihin, eikä saa närkästyneitä katseita tai kommentteja osakseen. Toki sitä essua on hyvä käyttää myöhemminkin, jos vaikka osuu sellaiseen paikkaan, jossa on suoranainen vanhojen ihmisen ryntäys menossa. Hankalaahan siinä sitten on luovia, ellei ole erillistä tilaa, mihin nuorempana naisena pääsee olemaan hieman vapaammin.
Vielä itse uuden vuoden päivästä sananen: Edellisen illan jäljiltä oli kyllä lonkat ja jalkalihakset normaalia kipeämmät, vaikka hameeni oli tosi kevyt – noin 4-5 kiloa, mikä on romanihameelle oikeasti vähän. Painoa oli silti jonkin verran enemmän, kuin tavallisesti, ja totutteluahan tällainen vaateparsi vaatii muutenkin. Ihan hyvin se totuttelu sitten lähtikin liikkeelle, kun sen sai tehdä kaikessa rauhassa kotosalla ja omassa rauhassa, eikä tarvinnut olla menossa sellaisiin paikkoihin tai tilanteisiin, joissa niitä hankaluuksia olisi aluksi saattanut tulla. Kyläilemään lähdettiinkin oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun olin jo sen verran rutinoitunut, että osasin hamettani käsitellä oikealla tavalla.
Vaatetuksen vaikutuksesta elämääni voin puolestani kertoa toisella kertaa lisää, mutta nyt on kyllä saatava kupillinen kuumaa.