Tämä ilta ei kyllä nyt mennyt ollenkaan, niin kuin olimme suunnitelleet. Alkuperäinen suunnitelmahan kuului siis siten, että olisimme tuossa ensin viettäneet miehen kanssa sellaista kahdenkeskeistä laatuaikaa, jonka jälkeen mies olisi voinut käydä nukkumaan, hänellä kun on jo aamuviideltä herätys aina viikon viimeisenä työpäivänä. Minun oli tarkoitus valvoskella lueskelujen ja bloggailun merkeissä. Joka tapauksessa tiivistettynä voisi sanoa, että ajateltiin viettävämme tämä ilta – ja oikeastaan yökin – ihan vain kahdestaan. Mutta kuten tiedätte, kaikki ei aina käy niin kuin elokuvissa.

Mies sai puhelun 19-vuotiaalta veljeltään, joka on nyt palannut maisemiin morsmaikkunsa kanssa. Olivat jonkin aikaa kokonaan toisella puolella Suomea, sanokaamme nyt, että niin sanotusti karkuteillä. Odottelivat siunausta suhteelleen. Nyt, kun se naisenkin omien taholta tuli, päätti miehen pikkuveli ilmeisestikin tuoda naisen tälle paikkakunnalle. Mikäpäs siinä, niinhän se yleensä meneekin.
Mutta juu. Tällä pikkuveljellä, kutsutaan nyt häntä vaikka K:ksi, on oma asunto, tuossa parinkymmenen kilometrin päässä meiltä. Ihmettelimmekin siis molemmat, kun K tiedusteli, voivatko he tulla käymään täällä kylässä. Mies oli hieman vastahakoinen, mutta myöntyi sitten. Että jos sitä nyt ihan pikaisesti, kohta on kuitenkin mentävä nukkumaan. Mietittiin sitten miehen kanssa yhdessä, olisiko jotain voinut sattua, kun näin myöhään tulevat. Kuitenkin luulisi, että kun nyt vihdoin on mahdollisuus olla omassa rauhassa, niin käyttävät tilaisuuden hyväkseen. Mies totesi, että K oli kuulostanut ihan normaalilta. En väittänyt vastaan, kyllähän mies veljensä tuntee.
Eipä sitten aikaakaan, kun sain käydä aukaisemassa oven. K marssi sisälle, ja huomasin, että se oli humalassa. Mitään en viitsinyt sanoa aiheeseen liittyen, mutta tiesin, että mies kyllä sanoisi ennemmin tai myöhemmin. Huokaisin mielessäni, sillä nythän odotettavissa oli K:n pitkäksikin aikaa jääminen, joka taas vaikuttaisi miehen yöuniin ja seuraavan päivän väsymykseen. Ennen kuin ehdin sulkea ovea huomasin, että tämä K:n kumppani seisoskeli rappukäytävässä selvästi haluttomana tulemaan sisälle. Sen se kyllä sanoikin, tai pikemminkin kuiskutteli (koska rapussa kaikuu), ettei haluaisi tulla. Miksi, kysyin minä. Kyllä meille sopii tulla. Ei kenenkään rappuun tarvitse jäädä norkoilemaan. Nainen sanoi syyksi sen, että häntä hävettää K:n humalatila, oma ulkoasunsa, sekä myös vieraiden ihmisten kohtaaminen. Minä toppuuttelin, K:n veljen kotiinhan nainen on tulossa, että tulkoon vain ihan rauhassa. Tulihan se sitten vihdoin.
Minä sain sitten oven suljettua, ja sanoin naiselle, että menee vain olohuoneeseen istumaan. Samalla kiinnitin huomiota siihen, ettei naisen päällä olevat tamineet todellakaan olleet, kuten kuului. Hame roikkui vailla ryhtiä (pönkkää ei ilmeisesti ollut ollenkaan) ja näytti muutenkin olevan ainakin kymmenisen senttiä liian lyhyt. Rikkikin se oli. Ymmärsin oitis, miksi naista hävetti oma ulkoasunsa. Tuosta kun olisi aivan taatusti tullut kommentteja – ikäviä sellaisia – melkeinpä kenen muun tahansa taloon mennessä. Sitä kai nainen oli odottanut nytkin. Turhaan, en minä tapaa tehdä ilkeämielistä pilkkaa kenenkään vaatteista tai ruveta nolaamaan ihmisiä vaatteiden perusteella, vaikka jokin asia pistäisikin silmään.
Joka tapauksessa, menin sitten itsekin istumaan olohuoneen puolelle miettien samalla, että nainen oli varmaan lähtenyt K:n kanssa reissun päälle todella kiireisesti ja saanut hameensa joltakin muulta. Noin lyhyttä hametta ei nimittäin kukaan teetä itselleen tarkoituksellisesti.
K puhui, kuin Runeberg konsanaan, ja miehen piti välillä vähän toppuutella sitä. Osasi onneksi pitää volyymitasonsa sen verran kurissa, ettei puhetulva kuulunut ympäri taloa. Minullekin K jutteli niitä sun näitä, vastailin. Naisystävällensäkin K koitti kovasti jutella, mutta sai vastaukseksi lähinnä ynähtelyä. Päättelin, että naista joko ujostutti, tai että hän muuten vain oli hiljaisempaa sorttia. Tuumin, että asiastahan tulee varmasti selvyys, koska tuskinpa nuo kaksi täältä ihan heti lähtevät.
K meni tupakalle pyytäen samalla miehen mukaan. Kohta tuli mies sisälle ja vinkkasi minut lyhyelle kahdenkeskiselle juttutuokiolle tuonne kamarin puolelle. Mies kertoi K:n pyytävän yöpaikkaa. Mitä me tekisimme? Huokaisin, kunhan nyt löydettäisiin jonkinlainen kaikkia tyydyttävä kompromissi. Mies totesi asian olevan mietinnässä, ja käski minut juttelemaan K:n kanssa parvekkeelle. Sillä oli kuulemma jotakin asiaa.
Ihmettelin, mitäpä asiaa K:lla erityisesti minulla voisi olla. Emme me ole koskaan olleet mitenkään erityisen läheisiä, emmekä puhuneet asioista keskenämme. Tuskinpa tämäkään mitään sen ihmeellisempää on. Tosiasiallisesti K halusi minut parvekkeelle puhuakseen hetken tuoreesta kumppanistaan. Kas, kun häntäkin ihan hävettää naisen ulkoinen olemus noin vaatteiden puolesta, eikä hän voi juuri nyt tehdä asialle mitään. Tämän vuoksi he ovat nyt muiden nurkissa – eivätpähän vanhemmat ihmiset tule ainakaan käymään ja näe naista tuossa ”jamassa”. K valitteli myös, ettei nainen oikein tuntunut osaavan tehdä yhtikäs mitään tavallisia kotihommia, täysi-ikäisyydestään huolimatta. Rypistin kulmiani. K tokaisi, että huomaan hänen kertomansa kyllä todeksi, koska he jäävät tänne yöksi. Mitäpä minä siihen sanomaan. Kaipa minä sitten huomaisin. K pyyteli vielä, että olisi todella kiitollinen minulle, mikäli voisin jollakin tavoin opastaa naista noissa vaatetusasioissa, koska tämä ei selvästikään tunnu niitä täysin käsittävän, vaikka romaninaisesta onkin kyse. Myönnyin hivenen vastahakoisesti.
Palatessamme parvekkeelta mies koitti ilmeisesti jutella naiselle, ja sai vastaukseksi lähinnä lyhyitä ynähdyksiä. Huikkasin tuossa vaiheessa meneväni keittämään kahvit vieraille, ja lähdin keittiöön. Nainen tuli perässäni, miehet jäivät olohuoneeseen. K kuului suunnittelevan jotain, mutta en ehtinyt silloin kuulemaan, mitä nuo suunnitelmat koskivat. Jos nimittäin olisin kuullut, olisin ehdottomasti tokaissut miehelle, että jo riittää.
K ilmestyi keittiöön sanomaan naisystävälleen, että se on oikeastaan tämän hommia keittää ne kahvit. Toppuuttelin, eihän täällä nyt vieraiden tarvi kahvinkeittoon ruveta. K väitti vastaan. Tokihan tuo vieraissakin paikoissa touhuilu, kuten kahvin keittäminen tai tiskaaminen on hyvin normaalia romaniyhteisössä, mutta silti. Meillä ei olla niin pilkun tarkkoja tuollaisista asioista, ja tykkään kyllä tehdä tuollaiset hommat ihan itse omassa keittiössäni. Heh. Mieskin ilmestyi keittiöön väittelemään K:n kanssa. Teki mieleni nauraa, voiko sitä enää hullummasta asiasta väitellä, kuin kahvinkeitosta?
”Anna olla, kyllä tuo mun vaimo keittää”, mies sanoo veljelleen.
”No keittää keittää ja hyvin keittääki, mutta eikö se näin kuulu mennä että tämä mun akka keittäs nyt ne kahvit?” veli väittää vastaan.
”Kuuluu tai ei kuulu mutta anna nyt sun akka on ihan rauhassa ja minun akka keittää kahvit.”
”Mikä sulla hyvä mies on, kyllä se asia on nyt näin että minun akan pitää keittää se kahvi ja se kans keittää. Nouseppa rakas nyt ylös siitä ja keitä nyt hyvä kahvi niin kehataan tulla tänne ens kerrallaki”, K väittää vastaan. Sillä on ihan selvästi joku naukkailupullo mukanaan, koska humaltuu ihan silmissä.
”Istu nyt K penkkiin ja laita suu kiinni. Anna nyt tämän naisen olla vaan ihan rauhassa”, mies sanoo ensin veljelleen ja sanoo sitten naisellekin, että tämäkin voi istahtaa ihan kaikessa rauhassa, kyllä täällä talonväki saa keitettyä yhdet kahvit, hyvänen aika.
”Sehän on ihan rauhassa mutta mulle ei sovi että se istuu tuolla lailla mun veljen talossa eikä tee muka mitään”, K sanoo jo närkästyneenä.
”Sinäpä sen sanoit, istuu mun talossa ja se saa sillon olla rauhassa ku minä sanon. Istu nyt siihen penkkiin kans ja nauti kahvista”, mies murahtaa.
”Älkää nyt hyvät ihmiset ruvetko riitelemään. Kyllä minä voin laittaa ne kahvit, niin päästään tästä väittelemästä”, sanon puolestani minä.
”Ei mun veljen akan tarvi keittää kahvia ku täällä on vieraski joka sen tekee”, K sanoo sävyisästi.
Mies tokaisee veljelleen, että istu nyt kuule vaan siihen penkkiin ja anna akkasikin istua. Mutta ei.
”En varmaan istu eikä kyllä istu tuo minun akkakaan niin kauan ku ei saa kahvia keitettyä. Eihän tästä nyt tuu mitään että tää vaan istuis muitten taloissa ku parempiki väki”, K murahtaa takaisin.
Minun teki tuossa vaiheessa mieli nauraa veljesten väittelylle.
”Voi hyvä ihminen. Istu nyt vaan siihen akkas viereen ja minun akka keittää nyt kahvit meille kaikille ja jutellaan mukavia. Anna nyt toinen on vaan ihan rauhassa ku on päässy siihen istumaan, se on varmaan raukka väsynykki ja muutenki vieraassa paikassa ensimmäistä kertaa niin sulla on vaan kahvinkeitot pääasiana. Kyllä tämä sun rakas ehtii keittämään ne kahvit vaikka seuraavan päivän aamunaki, älä hätäile.”
”Oot huippu mies, en ymmärrä sua yhtään. En käsitä sua. Ja mitä sä hyvä nainen nyt istut siinä, sinä meet nyt keittämään ne kahvit ja sillä selvä.”
Mies ei enää jaksa väitellä, vaan käy istumaan. Avaan kaapinoven, jossa kahvinkeittotarvikkeet ovat. Nainen tulee kahvinkeittäjäksi, ja näyttää siltä, kuin haluaisi vajota maan alle.
Seisoskelen istuvan mieheni vieressä, vaikka tuoleja olisi. K on sen verran tuttu, että eipä tuo haittaisi, vaikka istuisin sen viereen. Mulle on kuitenkin jäänyt tuo seisoskeleminen tavaksi silloin, kun on muita miehiä paikalla. Romanikulttuurissa istumapaikat on nimittäin ensisijaisesti varattu miehille. Naiset istuvat sitten, jos tilaa jää. Monesti myös istuskeleva nainen saatetaan tulkita laiskaksi. Seisova nainen on taas selkeästi ”napakamman” näköinen talousihminen, mikä saattaa tietysti äkkinäisesti kuulostaa oudolta.
Hetken päästä K kävelee kumppaninsa viereen ja tiedustelee, että tuleeko siitä kahvinkeitosta mitään. Ei tunnu tulevan, ja K alkaakin puhua hieman ivalliseen sävyyn kumppanilleen aiheesta. Mies käskee K:n olla hiljaa. Minä kysyn, tarviiko nainen apua. Nainen ei vastaa, vaan koettaa olla katsomatta meihin kehenkään. K tiedustelee taas, että mikä siinä mättää. Nainen sanoo hiljaa, ettei osaa käyttää meidän kahvinkeitintä. K katsoo naista harittavin silmin, ja räjähtää nauruun. Miten voi olla mahdollista, että hän on ottanut akakseen naisen, jolta ei luonnistu edes yksinkertaisinkaan askare, kuten kahvinkeitto. Mies tokaisee veljelleen, että taitaa olla tupakkatauon aika. Miehet poistuvat parvekkeelle, ja minä nousen selittämään naiselle, miten kahvinkeittimemme toimii. Viittaan myös viereiseen, tuiki tavalliseen, kahvinkeittimeen, ja sanon, että sitäkin voi ihan vapaasti käyttää. Yritän keventää tunnelmaa sanomalla, että minullakin on edelleen hankaluuksia tuon toisen keittimen kanssa. Nainen on hiljainen ja kuulostaa alakuloiselta. Sanon sille, ettei sen kannata kuunnella K:ta tällä hetkellä. Kuten nainen itsekin näkee, K on jonkin verran humalassa – ei se samanlainen selvin päin ole, kuten nainen varmasti tietää. Nainen myöntelee, on edelleen vaitonainen.
Mies tulee parvekkeelta, ja toteaa myös naiselle ensi töikseen, että kannattaa päästää K:n mölinät nyt ihan vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mies lisää myös, ettei meitä tarvitse mitenkään hävetä – nainen voi olla täällä ihan vapaasti. Nainen seisoo kahvinkeittimen edessä, ja huokaisee puhumatta tai pukahtamatta sen enempää. Kohta tulee armas K:kin parvekkeelta kysymään, että joko se kahvinkeitto viimein onnistui.
Nainen sanoo, että minä neuvoin sitä juuri. K toteaa, että hyvä juttu, ja käskee naisen pitämään jo kiirettä. Mutta nainen menee vaikeaksi, kas kun K kyttää koko ajan hänen jokaista liikettään. K aloittaa taas mäkätyksensä. Minä pistän väliin, että jospa nainen käyttäisi sitä tavallista kahvinkeitintä. K tietenkin kieltää sen. Kahvi on nyt ehdottomasti hänen mielestään keitettävä tuolla uudella, modernilla ja vaikeatajuisella kahvinkeittimellä, kun nainen kerran sen on tuntunut valinneen. Mies kieltää veljeään, antaisi nyt hyvänen aika ihmisen hengittää aivan vapaasti, eihän tässä mitään katastrofia ole tapahtunut. K:n mielestä kuitenkin on. Kahvin olisi pitänyt olla valmista jo ajat sitten, mutta tässä sitä vain vieläkin pällistellään kuivin suin. Mies alkaa pikku hiljaa näyttämään siltä, että tinttaa kohta veljeään, jos tämä ei ole hiljaa. Tinttaamisen sijaan se kuitenkin raahaa veljensä väkisin parvekkeelle juttelemaan. Hyvä, raitis ilma varmaan tekeekin hyvää K:n ajattelukyvylle.
Sillä välin nainen saa kahvinkeiton alulle. Sanon uudemman kerran sille, ettei noista K:n puheista kannata oikeasti välittää, vaikka ne kuulostavat minunkin korvaani todella ikäviltä. Miesten vihdoin tullessa parvekkeelta meille kaikille on jo kahvikupit pöydässä. K ei jaksa alkaa jauhamaan siitä, kuka ne siihen on kattanut. Hyvä niin.
Kahvittelun jälkeen K ilmoittaa, että haluaa baariin. Se ei ihme kyllä houkuttele miestä mukaan, mutta sen sijaan ilmoittaa, että naisen on lähdettävä kuskaamaan häntä. K aikoo viihtyä menolla ”jonkin aikaa”, joka tarkoittaa arvatenkin visiittiä tämän kaupungin pisimpään auki olevassa baarissa. Sen jälkeen K haluaa varmasti vielä syömään grillille. Vasta tämän jälkeen he ovat kaiken kaikkiaan valmiita tulemaan nukkumaan. Ja niin he lähtevät, ja minä ja mies jäämme pohtimaan, mitä tässä nyt oikein pitäisi tai kannattaisi tehdä. Käytännössähän homma menee nyt siten, ettei me oikein kai voida noita kahta uloskaan jättää. Emme kehtaa, kyseessä on sentään miehen veli, ja naistakin käy sääliksi. Käytännössä heidän ”yömajoituksensa” tänne kuitenkin tarkoittaa sitä, että tässä saa päivystää valveilla ties kuinka pitkään hyvänsä odotellen heidän määrittelemätöntä saapumisajankohtaansa.
Mies ei ole mielissään, enkä kyllä minäkään. Kehotan miestä menemään nukkumaan, minä voin kyllä valvoa ainakin jonkin aikaa. Ja mies menee. Ja nukkuu. Ja herää kysymään, joko tänne on tultu. Vastatessani ettei ole, mies ottaa puhelun veljelleen, jonka puhelimeen kuitenkin vastaa veljen naisystävä. Naisystävä kertoo, että istuu itse parasta aikaa autossa ja odottelee K:ta baarista. Tosiaankin, siitä baarista, joka täällä on pisimpään auki. Naisystävä sanoo olevansa väsynyt, ja yrittäneensä hakea K:ta useampaan otteeseen pois. Naisystävä pahoittelee heidän aiheuttamaansa häiriötä. Mies toteaa, ettei tämä nyt taida olla ihan naisystävän ansiota, K:stahan tämä souvi on nyt kiinni. Naisystävä lupaa ottaa puhelun tännepäin heti, kun saa K:n tulemaan baarista pois. Mies myöntyy.
Kehotan miestä jatkamaan uniaan. Kömmin itsekin sen viereen, mutta en saa unta. Kiertää taas liian moni asia mielessä. Sen sijaan tulin tähän kirjoittelemaan, ja varmaan kirjoitan vielä lisääkin. Mikäpä tässä, odotellessa.