Ihmeellistä tämä flunssa, miten se väsyttää ihmistä. Eilinen päivä meni aika pitkälti levähtelyn merkeissä, ja nukuttuakin tuli joitakin tunteja. Iltasella sitten mietin, mahtaako yöllä tulla uni ollenkaan. Tietysti tuo miettiminen oli turhaa, koska tulihan se… Tosin vastaavasti heräsin joskus neljän maissa aamulla, ja sain valvoa pari tuntia odotellen, että mies heräisi. Kun se sitten heräsi ja lähti töihin, lähdin itse koiran kanssa pihalle ja tein reippaan lenkin. Kotiin päästyäni olinkin sitten taas niin väsynyt päänsärkyineen kaikkineen, että kävin uudelleen unten maille. Ja arvatkaapa mitä? Nukkumasta päästyänikin nukuin, melkein koko päivän.

Oli kyllä melko saamaton olo, ja tunsin ihan huonoa omaatuntoa siitä, etten ole tänään tehnyt niitä asioita, joita alun perin olin ajatellut tehdä. Mies ei tästä sanonut mitään, totesi vain, että taitaa tosiaan flunssa tehdä tehtävänsä. Käytti sitten koiran lenkillä ja hoiti ostokset. Kävimme jokapäiväisellä pikavisiitillä yhden sukulaisen luona, mutta olin kai siinä määrin nuutuneen näköinen, että mies totesi meidän lähtöhetkemme kotia kohti koittaneen. Ihan hyvä niin.

Loppupäivä on mennyt tässä ollessa vain, kohtahan se on taas nukkumaanmenon aika. Iltalenkin sain koiran kanssa vedettyä ja koneellisen pyykkiä pestyä. Jospa sitten vielä iltapalaa, ja katsotaan, saadaanko sitä unta tänäkin yönä. Ei minun varmaan taaskaan tarvitse huolehtia unensaannista, haukotuttaa siihen malliin, että kohta on kyllä mentävä petille.

Huomiselle on kuulemma luvassa sadetta. Ihan hyvä niin, vaikka myrskystä en tykkääkään – sitäkin kun ”luvattiin” säätiedotuksessa. Jos nyt ymmärsin edes oikein, kas kun keskityin siinä vaiheessa lähinnä niistämiseen ja aivasteluun. Heh. Sateessa nyt kuitenkin olisi se hyvä puoli, että maa mahdollisesti sulaisi. Ei tarvitsisi luistella eikä arpoa, pysyykö tuolla pystyssä koiran kanssa kulkiessaan. Koiran kun ei tarvitse vetää juuri ollenkaan, kun jo tulee varsinainen rekiefekti…

Erikoislaatuisesta mummostani sen verran, että tällä erää se ei kai ole päästellyt suustaan sen suurempia sammakoita. Itse asiassa se soitti ja kertoi alkaneensa kutoa minulle villasukkia. Sanoi kutovansa vielä toisetkin, ”Sinun kun ei pidä nyt palelluttaa itseäsi”. Rupesi jo naurattamaan, on melkoinen mummo kyllä… Vuoroin äyskii ja vuoroin kutoo sukkia. Hyvähän se tietysti on, jos ei riidellä tarvitse – kuten olen kai moneen otteeseen todennut… Toivottavasti niitä tietynlaisia ”sammakoita” ei tarvitsisi kuulla jatkossakaan, ne kun ovat tosiaan tyyliltään aika epämiellyttäviä, kuten ehkä voinette päätellä. Mutta joka tapauksessa olin noista sukankutomisuutisista enempi mielessäni kuin harmissani.

Nyt nukkumaan!