Aamu alkoi vähän oudosti. Heräsin joskus yöllä, eikä puhettakaan, että olisin saanut sen jälkeen unta. Kuluttelin siis aikaani pääasiallisesti lukemalla siihen saakka, kunnes mieskin heräsi ylös. Hänen lähtiessään töihin minä puolestani lähdin kävelylle koiran kanssa. Lenkin tehtyäni toin koiran tähän sisälle ja lähdin vielä itse käväisemään läheisessä leipomossa; tänä aamuna oli kerta kaikkiaan ihan pakko, niin herkulliset tuoksut sieltä aamuun kantautui. Mukaani tuli pari viineriä ja pari omenamuffinssia, jotka olivat itse asiassa ihan omenapiirakan kaltaisia, mutta muffinssin muodossa.

Kangaskin olisi ollut tänään noudettavissa, mutta olin sekä liian kipeä että liian laiska lähteäkseni hakemaan pakettiani. Korjaankin asian siis huomenaamulla heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen.

Muutamana yönä olen saanut puheluita eräältä miespuoliselta kaverilta, mutta kuten ehkä arvaatte, en ole vastannut sille puhelimeen nimenomaan ajankohdan perusteella. Puheluita öisin samalta henkilöltä on myös saanut eräs ystäväni. Päätettiin sitten tänään yhteistuumin ottaa ja soittaa ko. ihmiselle ja kysyä kuulumisia ja sitä, mitä hänellä on mahdollisesti ollut asiaa. No, tämä tuttava sitten vastasi puhelimeen, ja kysyi, kuka soittaa. Ääntä hän ei tuntenut, jota ihmettelin ääneen. Saman tien tuo tuttava löi luurin korvaan sanottuaan ensin, että ”No pelleile sitten.” Tuijotimme ystäväni kanssa suu auki toisiamme – mikä tuota ihmistä nyt oikein vaivaa? Kokeilimme soittaa uudelleen, jolloin meille lyötiin vain luuria korvaan. Laitettiin loppujen lopuksi viesti, jossa kerrottiin nimemme ja kerrottiin, millä asialla olemme. Lisättiin vielä siihen viestiin, että kokeillaan soittaa hänelle vielä hetken päästä uudelleen.

Ja mehän kokeilimme. Tämä kyseinen tuttava sitten vastasi puhelimeen jotenkin ihan sen oloisena, kuin olisi ollut kovastikin hädissään. Kysyin, mikä häntä vaivaa; hän on monta yötä pommittanut meitä, ja sitten kun me soitamme hänelle ihan tavallisella asialla, niin hän käyttäytyy aivan omituisesti. Vastaukseksi sain, ettei hän halua olla kenenkään kanssa tekemisissä. Ystäväni otti puhelimen ja totesi, että kukapa siihen pakottaakaan, mutta että mitä hän sitten soittelee meille yötä myöten. Vastaukseksi saatiin tällä kertaa, että ”No en mä sitä sano etten ole soittanut” ja tämän jälkeen jotain änkyttämistä, josta ei ihan totta ottanut mitään tolkkua. Katkaisimme puhelun. Ystäväni koetti vielä hetken päästä tavoitella tätä yhteistä tuttuamme, mutta jostain syystä hän laittoi jonkun toisen henkilön vastaamaan puolestaan puhelimeensa. Ystävälläni paloi pinna, ja hän tiuskaisi, että tuo puhelimeen vastaaja voi sanoa sellaisia terveisiä tutullemme, että sen ei tarvitsisi käyttäytyä kuin pikkutyttöjen.

Liekö sitten terveisiä välitetty eteenpäin vai eikö, kukapa tietää. Tietysti ikäviä tuollaiset terveiset, mutta piileehän tuossa totuuskin. Eipä tähän mennessä ole vielä tullut vastaan yhtään noin hölmösti käyttäytyvää mieshenkilöä – joka on vielä tuttu ja turvallinen kaveri pitemmältä ajalta. Mikäpä hänellä sitten lie ollut, otapa tuostakin nyt sitten selvää. Ystäväni tuumaili, että tuo tuttavamme on varmaan ottanut nokkiinsa, kun sille ei ole vastattu puhelimeen. Ehkäpä niin. Mutta mitäpä sitä pitää soittaa yöllä, luulisi olevan parempaakin tekemistä…

Täällä on hieman pakkasta; saapa nähdä, onko vesilammikot aamulla jäässä. Kohta kai saa alkaa katselemaan tarkemmin, miten turvallisimmin koiran kanssa liikkuisi. Se kun on niin kova vetämään välistä, että maan ollessa jäinen saa muutenkin katsoa, ettei tuiskahda turvalleen.

Nyt taidan lähteä tästä syömään iltapalaa, katsotaan, tulenko vielä myöhemmin takaisin.