Johan myrkyn lykkäsi!

Ehdin jo huokaista helpotuksesta muutamien sukulaisteni suhteen; minä kun olin odottanut heiltä ties minkälaista huutoa ja ilkeäsävyistä kommentointia raskauteeni liittyen. Näitä kommentteja kun ei tullut, olin samalla sekä helpottunut, että ihmeissäni. Ennen kaikkea helpottunut; kukapa sitä haluaisi kenenkään ilkeämielisyyttä kuunnella. Varsinkaan omien sukulaistensa.

Tänään kuitenkin tuli esille jonkin asteinen käännekohta.

Serkkuni tuli jossain vaiheessa päivää meille ilmoittamaan, että hänen käydessään mummollamme aamukahvilla tämä oli pohdiskellut, että ”Miksei se N jätä sitä lasta synnytyslaitokselle sitten kun saa sen?” Serkkuni oli ollut ihan äimänkäkenä ja kysynyt, että miksi ihmeessä minun niin pitäisi toimia, ja että miksi ihmeessä mummo ei ole käskenyt muita lapsenlapsiaan jättämään jälkeläisiään synnytyslaitokselle. Mummo oli mutissut, että ”Enpä tiedä”. Serkkuni oli siihen vielä jatkanut, ettei hän ymmärrä mummon asennetta ollenkaan; olisi kokonaan eri juttu, jos minä olisin joku juoppo tai narkkari – mutta kun asiat ovat ihan päinvastoin, niin ei tuota voi järjellä käsittää.

Minä raivostuin. En tosin alkanut suorastaan raivoamaan, vaikka mieleni tekikin. Sen sijaan keskityin taivastelemaan vihaiseen sävyyn, että mikä ihme tuota mummokultaa oikein vaivaa. Samaan hengenvetoon totesin, että turha senkään odottaa minulta minkäänlaisia apuja, koska minun asioissani ja elämässäni näyttää jatkuvasti olevan jotakin nokankoputtamista. Pohdiskeltiin siinä kolmisin, minä, mies ja serkkuni, että mitä tässä oikein olisi viisainta tehdä. Kannattaisiko minun itseni ottaa asia puheeksi mummon kanssa, vai kannattaisiko minun soittaa esimerkiksi isälleni ja pyytää tätä juttelemaan mummon kanssa.

Päädyin sitten soittamaan isälleni. Onhan kyseessä sentään hänen äitinsä. Selostin tilanteen, mutta en ehtinyt edes ehdottaa keskustelua mummon kanssa, kun isäni ja totesi, että huomispäivä kun koittaa, hän käy juttelemassa äitimuorinsa kanssa. Eikä ymmärtänyt hänkään, mikä ihme tuota mummoa oikein vaivaa. Jostain syystä kun tuo lastenlasten kohtelu on aina ollut omalla tavallaan eriarvoista, mutta siihen en nyt mene sen paremmin.

Siispä odottelen huomista, ja sitä, mitä sieltä kuuluu.