Jouduin sitten kahden aikaan yöllä lähteä kuskaamaan sitä miehen kaveria kotiinsa mies seuranani, jotta ei olisi tarvinnut taksiin törsätä rahaa. Eipä tuossa sinänsä mitään, kun en kuitenkaan siinä vaiheessa vielä nukkunut – kunhan nyt ei olisi yksinkertaisesti huvittanut lähteä ajamaan metriäkään. Paluumatkalla mies sitten sanoi, että olisinhan minä voinut sen hänen kaverinsa meille hakeakin, ei olisi mennyt rahaa turhaan. Minä kivahdin, että mies olisi voinut jättää kaverin hakemisen seuraavaan päivää ja hakea kaverinsa ihan itse.  Mies siihen, että no niin kait sitten. Eihän tuossa nyt mitään suurempaa vahinkoa tapahtunut, mutta otin kyllä puheeksi ne eiliset suunnitelmat tänään uudelleen, ja sanoin, että minusta niistä voitaisiin pitää kiinni ihan niin kuin tähänkin saakka on tavattu tehdä. Mies pyysi sitten anteeksi.

Eli loppu hyvin, kaikki hyvin, voitaisiin sanoa tuon illan/yön kohdalla. Kotiin päästyämme alettiin nukkumaan, ja miehen tekemiset tänään on olleet lähinnä nukkumisessa. Ihan hyvä niin, vaikka edelleen harmittaa tuo suunnitelmista lipsuminen. Nyt kun sitten menee tämäkin päivä ainakin tuonne alkuiltaan saakka jokseenkin eri tavalla, kuin oli alun perin tarkoitus. Normaalistihan me oltaisiin näin lauantaina tehty jotain mukavaa yhdessä. Tämä lauantai puolestaan menee vielä aika pitkälti nukkumiseen miehen osalta. Sehän ei tietenkään estä minua kehittämästä itselleni jotain tekemistä, mutta katsotaan nyt tässä.

Mies kävi muuten tuossa yhdeksän maissa aamulla tekemässä koiran kanssa pidemmän lenkin, niin kuin se yleensä on tavannut tehdä viikonloppuaamuisin. Mies viipyi puolisen tuntia pidempään kuin yleensä, ja mieleeni tuli, että se on varmaan mennyt käymään jossain kylässä. Niinhän se sitten olikin. Se oli käynyt koiran kanssa tuossa parin sadan metrin päässä asuvan sukulaiseni ja hänen miehensä luona. Juuri sen sukulaisen, jonka olen kertonut itkeneen elämäänsä useamman kerran. No, eihän siinä sitten mitään… Mieleeni tuli oitis, että mies on varmaan kertonut raskaudestani tuolle sukulaiselleni. En vain viitsinyt kysyä mitään, toivoin, ettei ollut. Mutta tietysti hän oli, pitihän sekin nyt arvata.

Huokaisin, että vaikka raskaus tosiaan alkaa jo näkyä, niin pakkoko se nyt oli mennä sanomaan – eikö niiden kaikkien muiden olisi voinut antaa ihan itse huomata asia? Tuo sukulainen ei nimittäin osaa pitää suutaan kiinni, vaan huutelee asiaa ympäri kyliä niin kauan, että asia on varmaan jokaisen tiedossa. Ja kuten olen aiemmin sanonut, osa minun sukulaisistani on siinä määrin kummallisia, että niille tuollaiset normaalisti iloittavat asiat ovat kaikkea muuta, kuin iloisia. Olenkin siis melko varma, että saan kuulla jos minkälaista kommenttia etenkin muutamalta naispuoliselta. Tämän olisin siis säästää hieman myöhemmäksi. Vaikka tuo sukulaiseni ei vielä varmasti olekaan ehtinyt yhtään mihinkään raportoimaan asiasta, on selvää, että viimeistään yli huomenna raskauteni on totta vie jokaisen tiedossa.

Miehen mielestä minun ei tarvitse kuulla mitään negatiivisia kommentteja raskaudestani. Se kun on meidän asia, eikä niiden muiden. Ymmärränhän minä tämän, mutta eihän se ongelma siinä piilekään, vaan siinä, että ne muutamat ihmiset eivät sitä ymmärrä. Heistä kun jokaisen kaukaisenkin tutun (ja minä sentään olen lähisukua) asiat kuuluvat ehdottomasti heille, ja tällöin he saavat mielestään sanoa mitä tahansa ja miten tahansa ihan asianomaisille itselleen.

Voi ei, varmaan parempi, kun en ajattele koko asiaa. Rupeaa nimittäin tympimään pitemmän päälle… Ja ainahan minä voin olla käymättä sukulaisissani, jos rupeaa oikein hankalaksi menemään. Ja varmaan meneekin, ainakin hetkeksi. Kai ne sitten lopulta rupeavat rauhoittumaan. Ja jos eivät, niin kaipa minun on otettava asia niin, että se on heidän ongelmansa.

Soitin M:lle puolilta päivin. Arvatkaapa, oliko sillä krapula? Melkoinen olikin, hyvä kun sai huomenta sanottua. Aikoi ruveta nukkumaan, sanoi olevansa vieläkin hieman tuiskeessa. Nukkuminen mahtaa kannattaakin, siinä onkin taas yksi järkevä teko M:ltä vähään aikaan. Valitettavasti. Silmiäni ja päätäni pyöritellen suljin puhelimen, ja aloin taas kerran miettimään, mitä ihmettä sellaisen ihmisen päässä liikkuu, joka haluaa raskausaikana ryypiskellä? Itse kun olen aika tarkkaan katsellut sitäkin, mitä syön – jotkut lisäaineet saattavat olla haitallisia lapselle. Puhumattakaan sitten siitä, että olisin uskaltanut tai edes halunnut ryypiskellä. Kaikkihan tietysti toimivat tyylillään, mutta ajattelisi nyt M:kin lastaan, jos kerran aikoo sen pitää. Entäpä, jos lapsen aivot vaurioituvat? Tai entä, jos keskushermosto vaurioituu niin paljon, että tulee vaikkapa jokin kehitysvamma? Käsittääkseni tuo pitempiaikainen alkoholin käyttö todennäköisesti vaikuttaa sikiön aivoihin. Kummallista, ettei M ole huomioinut tätä (ainakaan niin, että tekisi asian kannalta jotain konkreettista) koska hänellä on jo lapsia aiemmista suhteista, eikä hän heitä odottaessaan ole tuolla lailla ”juopotellut”. Mutta kuten sanottu, ota tässä nyt sitten selvää, mitä kenenkin päässä liikkuu. Hyvä, kun tietää edes omat ajatuksensa.

Ps. Joko kuulitte uutiset siitä, miten Yhdysvallat tartutti sukupuolitauteja Guatemalassa testatakseen niiden parannuskeinoja tuossa -40-luvulla? Useat ihmiset (vai suurin osako?) eivät saaneet asianmukaista hoitoa. Yhdysvallat - tai tarkemmin sanottuna Obama - on esittänyt anteeksipyynnön asian johdosta. Vika ei toki ole Obaman, mutta saiko Yhdysvallat taas yhden leiman lisää otsaansa? Ehkä, ei, en tiedä. Itse tuossa jäi pohtimaan lähinnä sitä, miten julmasti on voitu kohdella toisia ihmisiä.