Tämä aamu on lähtenyt käyntiin pienellä reippailulla. Koska mies tapaa käyttää koiran aamulenkillä näin viikonloppuaamuisin, päätin minä puolestani imuroida nyt miehen ollessa lenkillä. Päättelin, että koska sillä kuului olevan aika flunssainen olo, ei se välttämättä välitä kuunnella imurin ääntä korvissaan. Lisäksi on mukavaa, että tuo homma on nyt tehty, eikä täällä enää tarvitse tehdä muuta, kuin järjestellä hieman paikkoja. Imurointi kyllä tuli tarpeen. Koiralla vaihtuu karva, ja siitä lähtee ihan uskomattomia karvatukkoja ympäriinsä. Pelkkä ulkona harjaaminenkaan ei riitä, vaan tosiaan pakko tehdä jotain, ellei tykkää katsella nurkkiin ja seinän viereen kerääntyviä karvatukkoja…

Illalla lenkillä ollessani huomasin, että ”Hei, täällähän sataa lunta”. Kotiin päästyäni huokaisin helpotuksesta, koska ei mennyt kauaakaan, kun sade yltyi ihan tosissaan. Pyrytti ihan kunnolla. Jo illalla tätä lähiympäristöä verhosi nätti lumipeite, ja sen se tekee vielä tähänkin aikaan aamusta. Nättiä on, ja mukavan valoisaa. Joku näytti illalla ajelevan kesärenkailla menemään noilla lumipeitteillä, ja todettiin vain miehen kanssa sitä katsellessamme, että tulipa nuo talvirenkaat kyllä vaihdettua ihan kreivin aikaan. Ei ainakaan ihan samalla tavalla tarvitse luistella.

Tässä nyt sitten hörpiskelen kaakaota, pari pientä mattoa on pesukoneessa… Harmittelen, että taloyhtiön pesukonetta ei ole vieläkään korjattu (onkohan se nyt ollut rikki kaksi vaiko kolme viikkoa???). Siellä ne matot olisi ollut nätein pestä. Mutta meneehän se tuossakin. Pakko noita pikkumattojakin vähän väliä kuurata. Kissa ja koira syövät toistensa ruuat ja voivat sitten vuorotellen pahoin. Millä ihmeellä niille saisi osoitettua ja opetettua, että söisivät yksinomaan omat ruokansa?

Sain muuten viime yönä puhelun siltä tuttavalta, joka tässä hiljattain käyttäytyi erittäin omituisesti yrittäessäni saada häneen yhteyttä. No, öisessä puhelussaan hän selitteli, että mistään sen ihmeellisemmästä ei ollut kysymys - siitä vain, että hän oli kuvitellut jonkun muun soittavan minun puhelimestani. Ihmettelin hieman; minun puhelimestani kun ei minun lisäkseni muut soittele, ainakaan mitään asiattomia puheluita. Sen jälkeen sain selittelyä siitä, kuinka hänellä oli ollut huono päivä. Naurahdin; olisihan sen tietysti voinut hetikin sanoa. Jankuttamaan en jaksanut ruveta. Juttelin muutaman sanan, ja aloin sitten vetämään unta palloon uudemman kerran.

Eilen taas tuli kaupassa vastaan eräs vanhempi romanipariskunta. Koetin luikahtaa heidän ohitseen mahdollisimman nopeasti, mutta eihän se tietenkään onnistunut. Kyllähän he vähän pitkään katsoivat, mutta eivät sitten mitään sen kummempaa sanoneet. Niin se nyt vain on, ettei tässä voi kotiinkaan vielä tässä vaiheessa jämähtäää, vaikka raskaus vaatteista riippumatta onkin jo havaittavissa. Sitähän mieskin sanoi; pakkohan sitä on käydä ulkona ja kaupassa ainakin vielä toistaiseksi. Voisihan hän tietysti käydä yksinkin, mutta kun minä en edes halua viettää kaikkea aikaani kotosalla...

Taitaa olla appelsiinimehun paikka, jatketaan myöhemmin. Tähän väliin voisitte kuitenkin viitsiessänne ja jaksaessanne kertoa, onko teidän paikkakunnilla jo lumista. :)