Kylläpäs tämä kello rientääkin nopeaa. Vastahan se oli puoli yhdeksän, ja minä heräilin about puolitoista tuntia kestäneiltä unosiltani. Väkisinkin näemmä siis nukahdin, vaikka kuinka koetin taistella unta vastaan… Olisi vain pitänyt tajuta, että ei hyvänen aika sitä unisena kannata mennä köllöttelemään sohvalle ja katsoa mitään telkkariohjelmia, olisi pitänyt pysyä ylhäällä ihan kunnolla, lähteä vaikka kunnon lenkille tai jotain. No. Ehkä nuo unet sitten tulivat tarpeeseen, kunhan eivät nyt veisi yöuniani. (Tuskinpa, koska nytkin jo tuntuu, että kohta voisi kyllä mennä nukkumaan…)

Päivällä soitin suosikkimyyjälleni, joka maahantuo kankaita. Katselin kangasrivistöäni, ja huomasin, että tuo rivistö kaipaa ehdottomasti vielä muutamia värejä. Yksi niistä väreistä on valkoinen, joten sellaisen laitoin sitten tilaukseen. Kangas on siis läpikuultavaa valkoista verkkopohjaa, jossa on kiviä ja hopean värisiä paljetteja. Hankala selittää, mutta ehkäpä pääsen esittelemään tuota teille jo perjantaina. Toivottavasti, ei huvittaisi odotella maanantaihin, vaikkei asialla mikään erityinen kiire olekaan.

Tässä on myös tullut katseltua vauvan vaatteita ja tarvikkeita. Hinku niiden osteluunkin olisi kova. Jotenkin ei vain vielä viitsi. Osin siksi, ettei tiedä, kumpi on tulossa, ja osin siksi, että vieläkin mietityttää, että jos jotain vaikka sattuukin. Okei, todennäköisesti ei satu, mutta koskapa asiasta ei voi täysin varma olla, niin eipä siis vielä hoppuilla.

Miehen tultua ja saatuaan itsensä työn jäljiltä ”edustuskuntoon” lähdimme käymään mummolassani kylässä. Perille päästyämme ilmeni, että emme pääsekään omien asioidemme pariin ihan niin nopeasti, kuin oli tarkoitus. Mummo halusi nimittäin lähteä selvittelemään toisen sukulaisen luo asiaa, joka liittyi hänen lääkkeidensä katoamiseen. Mummon tiedossa kun sattui olemaan, että ko. sukulainen tapaa popsia hänen lääkkeitään (unilääkkeitä vai mitä nyt lienevät) salaa ja ilman lupaa, eikä mummo puolestaan koe pärjäävänsä ilman niitä. Lähdettiin siis käyttämään mummoa tuolla kylässä, mutta ennen kuin päästiin kunnolla lähtemäänkään, kuului autosta jokin ihmeellinen kolahdus.

Totesin miehelle, että tuntui, niin kuin joku osa olisi lähtenyt irti koko autosta. Mies sitten pyöräytti auton ympäri, ja ajettiin parkkiin tarkastelemaan tilannetta. Ei siinä muuta, kuin konepelti auki. Harmi vain, että näissä nykyajan autoissa on nuo kaikenmaailman muovit – eihän autoon tahdo päästä käsiksi tai edes nähdä kunnolla, mistä kiikastaa. Hoksasimme vihdoin, että laturista on lähtenyt eräänlainen pyörä irti. Käveltiin siinä sitten tietä edes takaisin, mutta ainakaan tielle tai mihinkään sivuunkaan pyörä ei ollut joutunut. Miehellä rupesi hermot olemaan kireällä, ilmankos, eikä minuakaan kauheasti huvittanut tuo tilanne. Samaan aikaan mummo kitisi autossa, että unilääkeasia on päästävä selvittämään – autossa kitisi mummon kanssa kilpaa myös koira, joka jäi mummon kanssa kahden autoon kaikkea muuta kuin mielellään. Pääteltiin siinä sitten miehen kanssa, että koskapa osaa ei näy missään, sen täytyy olla konepellissä joidenkin muiden osien välissä. Niinhän se sitten olikin, ja mies onnistui onkimaan sen pois. Mies totesi, että nyt on kyllä vähän kyseenalaista, saako tätä autoa kohta enää ylipäätänsä käyntiin, mutta että kai meidän nyt sitten on käytettävä mummoa hoitamassa asiansa.

Niinpä sitten lähdettiin ja päästiin jopa perille. Mummo sai hoidettua asiansa, ja vietiin hänet takaisin kotiinsa kiireen vilkkaa luvaten, että viedään hänelle huomenna ne hänen kaipaamansa kauppaostokset, vaikkapa sitten jalkapatikassa…

Ja tiedä, vaikka tästä jalkapatikkaan jouduttaisiinkin, ainakin vähäksi aikaa. Mies nimittäin totesi, ettei ollenkaan tiedä, mistä tuollainen irtoaminen voi johtua, ja onko se mahdollisesti aiheuttanut jotain muutakin vikaa. Ei siinä mitään, kyllä meille korjaaja löytyy, mutta kieltämättä tässä nyt tympii nämä tyhjästä ilmaantuvat rahanreiät. Uusi laturikin maksaa monta sataa. Uudet renkaatkin pitäisi ostaa. Miehen kanssa laskeskeltiin, että mikäli uusi laturi ostetaan ja laitatetaan samalla autoon pari muuta pikkujuttua, jotta niiden takia ei ainakaan matka katkea + sitten ne renkaat… no, likemmäs tonnin tulee tuokin maksamaan. Mikä ihme siinä muuten on, että kaikki sattuu silloin, kun sitä vähiten odotat? Ja tietenkin sellaisiin aikoihin, etteivät varaosaliikkeet enää ole sinä päivänä auki…

Saatiin onneksi käytyä kaupassa autolla, mutta huomenaamulla miehen tulee hakemaan eräs työkaveri. Toivottavasti huomenissa saadaan tarvittavat osat tuohon autoon, jotta voisimme sitten ottaa yhteyttä tuttuun korjaajaan. Tuleepahan sekin edes vähän halvemmaksi, kuin että jos menisi johonkin liikkeeseen korjuuttamaan…

Se hyvä puoli tässä on, ettei ehditty lähteä ajelemaan mihinkään pitemmälle. Mitä, jos tuo osa olisi irronnut jossain korvessa keskellä ei mitään?

Voi että, pakko alkaa ajatella jotain muuta kuin autoa – rupeaa muuten tympimään liikaa, ihan liikaa.

Kotiin päästyämme kello olikin sitten jo ihan kiitettävän paljon. Päädyimme syömään hyvin yksinkertaista ja helppotekoista ruokaa; munakasta ja leipiä. Kummallakaan ei ollut minkäänlaisia haluja ruveta laittelemaan ruokaa, ja nälkäkin kurni niin, että näköä haittasi. Menipähän tuo yksi päivä nyt tuollakin tavoin syömällä, vaikka toki kunnollinen ruoka olisi ollut parempaa ja täyttävää. Tänään nyt kuitenkin oli tuollaista, ja huomenna sitten jotain muuta.

Meinasin jo kirjoittaa, että ihmeen rauhallista täällä talossa, mutta eiköhän parahiksi ruvennut kuulumaan jostain suunnasta bassonjytkettä. No, jos se ei tuon kovemmaksi muutu, niin eipä se juuri häiritse. Tuo nyt oli ihan odotettavissakin, keskiviikko kun on.

Puhuttiin tänään miehen kanssa omenapiirakasta. Kummallekin se maittaisi, joten ehkäpä sitten otan ja tekaisen sitä tuossa viikonloppuna. Tuo kun on kuitenkin maittavaa, ja sen tekaisee loppujen lopuksi helposti, kun vain rupeaa. Viime omenapiirakasta onkin aikaa, vaikka sen leipominen onkin välillä käynyt mielessä. Mieleeni tuli, että mikäli innostun, voisin pyöräyttää mummollenikin ihan oman version omenapiirakasta, joskin pienemmän. Pitäisi vain selvittää, voiko tuota täysin laktoositonta ”maitojuomaa” eli hänen käyttämäänsä kaurajuomaa, laittaa maidon sijasta taikinaan, vai soveltuuko tuo kaurajuoma leipomiseen alkuunkaan.

Taidanpa lähteä tästä vielä iltapalalle, ja sitten kenties nukkumaan…