Tänä päivänä olen ollut kirjoittamisen suhteen laiskalla päällä; itse asiassa tämä on ensimmäinen kerta tälle päivää, kun istun tietokoneen ääreen. Päivä on mennyt osittain siivoilujen merkeissä, osittain sitten vain ollessa ja ajatellessa sekä nauttiessa sunnuntaista itsestään. Mielelläni olisin kyllä nauttinut säästäkin, mutta kun kaikkea ei voi saada.

Käytiin tänään miehen kanssa sukulaiseni luona kylässä; ainakaan vielä siellä ei oltu tietoisia raskaudestani. Mies harmitteli, että pitikin mennä sanomaan – ja että tuskinpa hän olisi mitään puhunut, jos olisi ollut täysin oma itsensä. Sitähän se vähän minäkin mietin, miehellä kun on tapana heittäytyä sangen höveliksi krapulan alkumetreillä. No. Eipä tuota asiaa kai auta harmitella, vaan otettava vastaan se, mitä sieltä nyt sitten ikinä tuleekaan. Mietitään sitten näitä asioita uudelleen.

Huomenna – tai ainakin lähipäivinä – olisi pikku pakko lähteä etsiskelemään uutta takkia. Siis sellaista, joka mahtuu vähän tuonnempanakin päälle. Ulkona kun on kuitenkin käytävä.

Tänään pohdinnassa on myös ollut se, onko väärin ”tuputtaa” muille uskoa, jos itse on uskossa. Itse asiassa pohdittiin tuota asiaa oikein joukolla; minä ja mies, sekä muutamia sukulaisia. Lähipiirissä on nimittäin ihminen, joka on tullut uskoon noin vuosi sitten. Sehän ei nyt tässä olekaan se ongelman ydin, itse ainakin olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että huonompiakin teitä varmasti on. Hiljattain tämä lähipiirin ihminen on kuitenkin ruvennut muuttamaan käytöstään, en nyt osaa ilmaista, että mihin suuntaan. Ennen hänen kanssaan pystyi juttelemaan ihan tavallisesti ilman, että hän veti jatkuvasti kaikkiin asioihin uskoa tai uskoon liittyviä asioita. Jos häneltä esimerkiksi kysyi kuulumisia, hän vastasi ihan tavallisesti tyyliin ”No, hyväähän tässä kuuluu”.

Nykyään tuohon ”Mitä kuuluu?” kysymykseen saa kuitenkin Raamatun jakeita mukailevan vastauksen, samoin kuin kaikkiin muihinkin asioihin, joita hänelle yrittää puhua. (Siis tämä toistuu kaikkien muidenkin kohdalla, ei pelkästään minun ja miehen.) Jokaisessa lauseessaan hän siteeraa Raamattua. Perheenjäsenet kokevat hänen muuttuneen kylmäksi ja etäiseksi, ja ovat koettaneet selvittää asiaa. Tämä kyseinen henkilö on kuitenkin sanonut ihan yleisesti, ettei häntä kiinnosta, kenen sukulaisen tai tutun kanssa menee välit niin sanotusti poikki, jos nämä eivät kerran halua ottaa Totuutta vastaan ja tulla uskoon.

Esimerkkejä nyt tietysti löytyisi enemmänkin, mutta en jaksa nyt alkaa niitä tähän kirjoittamaan. Kuitenkin lukija ehkä tuosta ymmärtää, miksi ollaan mietitty, pitäisikö siinä ”tuputtamisessa” mennä jokin raja. Sisar puolestaan pohti huolissaan, ettei kyseinen läheinen varmaankaan näe puheitaan samalla tavalla kuin me muut, meistä kun ei kukaan ole varsinaisesti uskossa. Jokaisella meistä on kyllä jonkinnäköiset hengelliset ja kristilliset arvot, mutta sehän on tietysti asia erikseen. Kysymys kuuluukin, kuinka tavoittaa läheinen siten, että hänen kanssaan pystyy ihan oikeasti keskustelemaan?

Nyt olisi alkamassa Vastaparit. Kaiketikin menen katsomaan, palailen tähän myöhemmin.