Voi hyvän tähden…  Kohta kyllä nukkumaan, mutta sitä ennen muutama sananen tästä päivästä ja sen tuomista ”mukavista” pikku yllätyksistä. kirjoittamassani tekstissä kerroin Nimettömän muuttaneen siihen yhteen Huoneeseen, jota oli aiemmin tarjottu minulle ja miehelle (tosin meidän kohdalla huonolla menestyksellä, koska emme tarttuneet tilaisuuteen). Kerroin myös, että minä ja muita sukulaisia + mies olimme auttamassa noissa muuttopuuhissa Nimetöntä, joka ei oikeastaan juuri mitään koko asian hyväksi tehnytkään (jos ei lasketa muutamien vaatteiden tukkimista jätesäkkiin matkan ajaksi). Kerroin myös, että tavarat oli nyt sitten saatu järjesteltyä paikoilleen vihdoin ja viimein yhden sukulaisen toimesta, Nimetön ei mitä ilmeisimmin ole itse saanut tartuttua siihenkään toimeen.

Kertaan nyt vielä, että Nimetönhän on siis nimenomaan se naispuolinen sukulaiseni, joka on käynyt useampaan otteeseen pitkin taloja itkeskelemässä parisuhteensa kaikkinaista huonoa tolaa ja kertonut kihlattunsa käyttäytyvän häntä kohtaan todella törkeästi. Tämä oli hänen mukaansa myös se syy tuohon muuttoon; hän kertoi itsekin kyllästyneensä ainaiseen itkeskelyyn ja siihen, että parin selvän päivän jälkeen tämä hänen kyseinen kumppaninsa tarttui taas pulloon, jossa useimmiten on sitä meidän kaikkien suomalaisten tietämää Koskenkorvaa.

No, ei siinä mitään. Me vain ajattelimme saavamme hieman hengähtää näistä Nimettömän itkuista nyt, kun muuttokin ehdittiin jo tekemään. Olisi tietysti pitänyt tietää Nimettömän touhut paremmin, kuuluuhan hän koko lähipiirin lähes jokapäiväiseen elämään.

Menimme tuossa alkuillasta käymään varta vasten katsomassa, miten Nimettömällä on nyt lähtenyt sujumaan. Ihmeteltiin hieman, kun näytti olevan autoja pihassa enempi ja vähempi. Sisälle päästyämme totesimme, että minun sukulaisiani kyllä oli koolla, mutta Nimetöntä itseään ei sen sijaan näkynyt missään – kaipa hän sitten oli huoneessaan. Joku tietysti sitten huomasi pälyilyni ja totesi, että Nimetön on lähtenyt eilen illalla viemään sille kihlatulleen kuuluvaa viinapulloa, ja sillä tiellään hän on edelleenkin. Ei, kukaan ei epäile, että mitään pahaa olisi tapahtunut – ihmettelivät siinä vain yleisesti Nimettömän käytöstä. Että johan täytyy olla kiintynyt ihmiseen, jos vielä noiden kaikkien tapahtuneiden asioiden jälkeenkin haluaa edelleen olla toista kohtaan noin lojaali.

Ei siinäkään vielä mitään, mutta eräs sukulainen tiesi kertoa toisenlaisia uutisia. Nimettömän kihlattu (ei se kai entinenkään kihlattu ole, koska Nimetönhän ei ole sormustaan ottanut pois sormesta) haluaisi viedä Nimettömän asumaan tuonne parinkymmenen kilometrin päähän maakuntaan. Tästäkös sitten haloo nousi. Suunvuoroa ei siinä juuri saanut kukaan meistä nuoremmista paikalla olleista, muut sen sijaan kälättivät senkin edestä. Mummokin suorastaan raivostui, mikä on sille tosi harvinaista. Äkäilee se kyllä, mutta että raivostuu… No joo. Sukulaiset siinä sitten höyrysivät melkoisen raivoissaan ja pohdiskelivat, että mitä ihmettä tästä kaikesta oikein seuraa.

Minä poistuin miehen kanssa keittiön puolelle, kun ei tuota paasausta hullukaan jaksanut kuunnella. Sinne tuli hetken päästä sitten muitakin näitä nuorempia. Puhuttiin siinä sitten vain, että on se kumma, kun ei Nimettömälläkään ole missään hyvä olla. Varmaan se kohta pyytää taas meitä avustamaan sitä muutossaan sinne maakuntaan – se on oikeasti ihminen, jonka ympäripuhumiseen ei todellakaan mene kauaa. Se on ihminen, joka tilaa lehden, kun lehtimyyjä tiedustelee, onko kiinnostusta. Se on ihminen, joka ei osaa käyttää edes puhelinta kunnolla – mutta tilaa Sonerapisteen kautta kannettavan, koska myyjän mielestä jokainen tarvitsee sellaisen. Se on ihminen, joka ostaa parinsadan euron sängyn osamaksulla, koska se on myyjän mielestä kätevä vaihtoehto. Ja sitä rataa. On siis helppo kuvitella, että se on kohta muuttamassa maakuntaankin, koska se on kihlatun mielestä hyvä elämänmuutos. Tosin en osaa kuvitella Nimetöntä maakunnassa – koko ikänsähän tuo on melkein asunut täällä. Sitä paitsi Nimetön valitti yksinäisyyttään. Että kun juuri kukaan ei käy hänen luonaan kylässä, koska kaikki käyvät edelleen tuossa samassa talossa, mihin se nyt muutti takaisin asumaan. No. Siellä maakunnassahan se tietysti olisi entistä yksinäisempi, siihen suuntaan kun tulee asiaa kellään meistä äärimmäisen harvoin, joka on lähinnä silloin, jos ollaan lähdössä pidemmälle reissulle pohjoisen suuntaan.

Siinä tuota asiaa sitten pohdiskeltiin ja hörpittiin sitten kuka mitäkin. Hetken päästä serkkunikin pamahti paikalle – siis se serkku, joka oli myöskin ollut auttamassa tuossa Nimettömän muutossa. Joku oli kai soittanut sille jossain vaiheessa tai jotain, koska se tiesi olla raivoissaan tästä käänteestä. Sen mielestä Nimettömän tavarat olisi saanut kantaa saman tien Huoneesta pois ja ”hoitakoon itse asiansa!” Hänen mielestään Nimetön pompotteli ihmisiä miten lystäsi, eikä itsekään tiennyt, aikuinen ihminen, missä on hyvä olla. Tuosta jälkimmäisestä olen kyllä samaa mieltä. Että Nimetön ei itsekään tiedä, missä haluaa olla. Hyvän päällekään se ei taida kyllä ymmärtää, jos rehellisiä ollaan…

Pian sitten muutkin sukulaiset tekivät jonkinasteisen rynnäkön kahvipöydän ääreen, ja me muut jäimme siihen sitten norkoilemaan ja kuuntelemaan, josko tunteet olisivat hieman viilentyneet. Olivathan ne, ja jos eivät olleet, niin kahvikupillisen ääressä ainakin kummasti viilenivät. Näistä ihanista juonenkäänteistä ensimmäiseksi tiennyt sukulainen siinä sitten vannotti meitä kaikkia, että mikäli Nimetön alkaa taas oikeasti suunnitella jotain muuttoa maakuntaan tai yhtään mihinkään, niin sen tavaroita ei missään nimessä saa lähteä muuttelemaan – muuttakoon siinä vaiheessa itse, kun ei kerran mikään kelpaa. Siinä moni ääneen totesikin, että ei kyllä tulisi mieleenkään. Serkkuni jaksoi raivota edelleen sekä omasta että minunkin puolestani. Minä olin hänen mukaansa osallistunut muuttotoimiin ”maha pystyssä” (no, ei se kyllä niin pystyssä vielä ole…) ja rehkinyt hullun lailla, ja kaikki turhaan.

Jo vain, ottaahan tässä vähän itseäkin päähän, mutta Nimettömän suunnitelmat eivät kyllä ole se suurin syy. Muuttoa varten olin laittanut päälleni untuvatakin ja verkkarit. Kuvittelin, raukka, että voisin pakata tavarat tahraamatta vaatteitani juurikaan, mutta toisin kävi. Kämpässä oli selvästi poltettu sisällä ties kuinka paljon, eikä tavaroita tietenkään oltu viitsitty pyyhkiä. Arvatkaapa, lähtikö tauluista sun kaikista muista mahdollisista irtoesineistä sitä keltaista ihanaa likaa vaatteisiini? Eiväthän nuo toki olleet, kuin nimenomaan sellaiset vaatteet, missä voi tehdä tuollaisia hommia, ja ainahan ne voi pestä… Mutta, nyt kävikin niin, että untuvatakki ei ollutkaan kuivanut tasaisesti joka puolelta. Sen sijaan untuvatakissa oli edelleen sellainen märkä ”klimppi” sisällä, joka oli kaiken kukkuraksi vielä ruvennut haisemaan. Tosi mukavaa. Takki on siis joko pestävä uudelleen ja katsottava, josko se sillä kertaa kuivaisi – tai hommattava kokonaan uusi takki.