Uusimmat raskauteen liittyvät uutiset tulikin jo tuossa edellisessä päivityksessä kerrottua, mutta kerrotaanpa nyt sitten tästä päivästä, joka oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen monellakin tapaa.

Ensinnäkin heräsin parhaan ystäväni puhelinsoittoon viiden aikaan aamulla. Se nyt ei sinänsä haitannut, koska yö oli muutenkin mennyt aika lailla pyöriessä ja odotellessa, että kello tulee sen verran, että viitsii nousta ylös ja syödä aamupalaa. Eipä sillä ystävälläni sen kummempaa kerrottavaa ollut, kunhan päivitteli sairastuneensa oksennustautiin. Juteltiin melkein tunnin verran puhelimessa, kunnes sanoin ryhtyväni laittamaan aamiaispöytää kuntoon miestä varten.

Siinä aamutoimet sujuivat varsin mallikkaasti, ja mieskin lähti töihin. Käytin pikaisesti koiran lenkillä, ja totesin maan olevan jälleen kerran aika liukas. Luistella piti jo koirankin kanssa, joten odotin hieman kauhulla tulevaa kävelykoitostani äitiyspolille. Katselin vielä varmuuden vuoksi, menisikö täältä minun määränpäähäni busseja, mutta tietenkään niitä ei mennyt. Tai jos tarkkoja ollaan, niin totta kai niitä meni, mutta aivan vääriin aikoihin minun kannaltani katsottuna. Kaikki lähtivät niin myöhään, etten olisi bussilla millään ehtinyt määräajaksi, eli kahdeksaksi, perille. Pakko siis oli lähteä kävelemään.

Matkan varrella kohtasin aamuisella sauvakävelyllä olevan Nimettömän, siis sen naispuolisen, edestakaisin muuttaneen sukulaiseni. Hän oli menossa aamukahville mummollemme, ja taivasteli, mihin ihmeeseen minä olin menossa siihen aikaan. Kerroin meneväni ultraan ja lupasin tulla mummon kautta pois.

Jatkoin matkaani, ja samalla soitti paras ystävänikin. Pohdiskelin siinä sitten ääneen, mahtaako minun olla edes viisasta mennä käymään mummollani; entä, jos se on hyvinkin hankalalla tuulella. Minä kun haluaisin välttää riitoja, mutta kun ei sitä ihminen kaikkea voi pitää sisälläänkään. Päätin sitten, että käyn siellä vain sen verran, että saan mahdolliset uutiset kerrottua, ja lähden sitten pikaisesti pois jonkun tekosyyn varjolla.

Ystäväni piti siinä sitten minulle seuraa koko kävelymatkani ajan, lupasin sitten ilmoittaa hänelle heti ollessani lähdössä kotiinpäin.

Varsinaisesta ultrastahan minä tuossa edellisessä kirjoituksessani jo kerroinkin, joten en ala nyt kahteen kertaan kirjoittamaan samaa juttua… Tiivistettynä kuitenkin voin sanoa, että kaikki näytti olevan hyvin, ja sukupuolikin paljastui.

Lähtiessäni laitoin tietysti miehelle ensimmäisen viestin, toisen viestin isälleni, kolmannen viestin kummitädilleni ja sitten otin puhelua ystävälleni. Hänen kanssaan siinä sitten juttelin koko matkan luistellessani mummoni luokse. Siellä se istui Nimettömän kanssa kahvipöydässä. Kerroin, että tyttö on tulossa, jolloin mummo tokaisi äkeästi, että ”Justiinsa! Meidän suku ei jatku!” Join lasin vettä, en puhunut tuohon mitään, ja sanoin lähteväni käyttämään koiraa ulkona. Siinä se minun tekosyyni, koira kun oli jo käytetty… Ystäväni kanssa juoruilemista jatkoin ihan kotiin saakka, ja pohdiskelimme, että hyvänen aika, samaa sukuahan lapsi on vaikka on tyttökin – että ei tässä nyt sukupuuttoon ole tämäkään suku kuolemassa.

Kotiin päästyäni sitten söin ja lueskelin hieman, sekä suoritin jokapäiväisen imurointioperaationi. Sen jälkeen vedin unta palloon parin tunnin verran. Herättyäni katselin ultrakuvia. Yhdessä kuvassa, jossa on kasvot, näyttää ihan siltä, kuin vauva hymyilisi. Mutta voiko sikiö vielä tässä vaiheessa hymyillä?

No juu. Päivä kului rauhallisesti, miehen kotiintulon jälkeen lähdettiin sitten kauppaan ja keitin meille täyttävän lihakeiton. Kuinka ollakaan, unohdin taas mennä kenkäkauppaan ostoksille. Haussa on paksummat kengät, jolla on hyvä kävellä myös liukkaalla (lieköhän sellaisia olemassakaan). Minä raukka kun kuvittelin yksien tasapohjakenkieni olevan ehjät, mutta lähempi tarkastelu osoittikin sitten kaikkea muuta…

Isäni ei ollut jutellut mummon kanssa vielä tänään, mutta lupasi tehdä sen tämän viikon aikana. Ihan hyvä. Sanoinkin, ettei mummolle tietenkään tarvitse rähjätä, voihan sitä nätistikin puhua asioista. Sellainenhan siinä tietenkin tarkoituskin oli – siis sellainen suhteellisen nätti ilmaisu.  

Hmm. Myöhemmin illalla mentiin miehen kanssa yhdessä käymään mummoni luona. Tällä kertaa se oli ihan ystävällismielinen, mutta totesi kuitenkin napakasti, että ”Kyllä tyttö on toisin mieluinen kuin poika, ei pojalla mitään tee.” Totesin, että kyllä lapsi olisi ollut ihan yhtä mieluinen minulle, vaikka olisi poikakin – pääasia, että on terve. Siihen mummo ei sanonut mitään, enkä minäkään sitten jaksanut alkaa selvittämään, että hyvinkin mahdollisesti minäkin vielä pojan saan.

Tänään minut yllätti ihan täysin parin hieman nuoremman naispuolisen utelut siitä, minkä nimen aiomme lapselle antaa. He kyselivät nimiasiasta jo aiemmin, totesimme silloin miehen kanssa, että katsotaan sitä sitten, kun tiedetään, kumpi on tulossa. Nyt näille kahdelle utelijalle tuntui olevan suoranainen itsestäänselvyys, että olemme nimen päättäneet ja lyöneet lukkoon nyt, kun kerran sukupuolikin on tiedossa. Ihmetys heille oli, kun vastasimme, ettemme ole vielä päättäneet nimiasiaa tässä vaiheessa. Toki tässä tosiaan joitakin nimiä on ajateltu jo aiemmin, mutta mikä ihmeen kiire sillä nimen päättämisellä vielä tässä vaiheessa on. Onhan paljon sellaisia ihmisiä, jotka alkavat pohtia nimiasioita vasta lapsen synnyttyä. Ja sittenkin ihan hyvin ehtivät. No, ihmiset ajattelevat eri tavalla näissäkin asioissa.

Nyt on kello jo sen verran paljon, että nukkumaan on lähdettävä. Siispä hyvää yötä!

Ps. Jos jollakulla on vinkkejä kurkunpääntulehduksen hoitoon, niitä otetaan mieluusti vastaan.