Hiljaista on, mutta hengissä ollaan edelleen. Kirjoittaminen vähän viivästyy, joko myöhemmin tänä iltana kirjoittelen tai huomenna. Mutta sittenpä sitä kyllä onkin kerrottavaa… Kaikenlaista on tosiaan taas ehtinyt sattua ja tapahtua. Mutta niistä lisää myöhemmin.

Huomenna on muuten sitten Pyhäinpäivä, eli pyhä päivähän se on kyseessä ja kaupatkin kiinni, lukuun ottamatta joitakin pikkukauppoja. Jos jotain siis jäi ostamatta, niin suosittelen vielä katsomaan sen lähikaupan aukioloajat – täällä meillä päin ainakin on tuo eräs tietty pikkukauppa auki huomennakin ihan tavalliseen tapaan. Tosin me kyllä tehtiin sen verran ostoksiakin, ettei kyllä ole hätä välttämättä sunnuntainakaan ostoksille.

Tällä hetkellä mietiskelen typeryksenä, että mitähän sitä ostaisi lahjaksi 4 vuotta täyttävälle tytöntyllerölle? Kortti nyt tietysti on osa lahjaa, samoin jonkinnäköinen karkkipussi. Mutta entäpä muuta? Leluja, vaatteita? Mahtaisikohan olla huono idea tiedustella asiaa suoraan neidin vanhemmilta, saisi varmaan parhaan osviitan sieltä suunnasta…

Ps. Tänään oli sitten se Nenäpäivän huipennuspäivä, mutta eipä tuota ole tullut vietettyä mitenkään tai lahjoitettuakaan mitään mihinkään. Mitenkäs teillä muilla?