Kerroin lauantaina pikaisesti, että minua ottaa pattiin. Mistään mullistavasta tai kovinkaan vakavasta asiasta ei tosiaan ollut kyse, vaikka ärtymykseni kyllä olikin ihan omaa luokkaansa.

Kysehän oli siis siitä, että olin koko viikonlopun isäni luona (isänpäivää ajatellen). Jostain kumman syystä isäni oli päättänyt pyytää erään henkilön ensivisiitille juuri täksi viikonlopuksi – no, voitte ehkä kuvitella, että kolmen ihmisen viikonloppu pikkuruisessa asunnossa saattaa olla omalla tavallaan tukala, ainakin, jos yksi näistä kahdesta muusta henkilöstä on tosiaan täysin vieras.

Kyseinen naispuolinen henkilö oli kyllä todella mukava, asiallinen ja fiksun oloinen ihminen – hyvä, että isäni on löytänyt tuollaisen henkilön. Viikonloppu kuitenkin kävi hermoilleni ja oli raskas, koska en tosiaan välistä tiennyt, miten päin olisi pitänyt olla tai mitä olisi pitänyt tehdä.

Koska kyseinen viikonloppuvieras sai minut ennen tuloaan pohtimaan ihan ääneen, että kuinka tässä nyt sitten oikein on, totesi isäni, että voin tietysti olla ja oleskella asunnossa ihan kuten tavallisestikin.

Mutta kas, eihän se tietenkään ihan ongelmitta sujunut, parhaalla tahdollakaan. Syynä tähän lienee ennen kaikkea asunnon koko; jos neliöitä olisi ollut esimerkiksi kuusi enemmän, niin luultavimmin suurin osa ongelmista olisi ratkennut jo ihan sillä.

Ongelmaa nimittäin tuli ihan jo hieman toisistaan eroavista päivärytmeistä. Minä olen tottunut nousemaan ylös jo viiden aikaan – tämä toinen viikonloppuvieras taas halusi venyä ja vanua puolille päivin. Eihän siinä mitään, mutta toki kun sitä aikaisemmin herää, haluaa sitä aikaisemmin käydä nukkumaankin – ja myöhemmin ylösnoussut taas jaksaa valvoa pidempään. Ongelma tässä oli se, että sekä televisio että minun makuupaikkani olivat olohuoneessa. Yhdeksän pintaan olin jo aika puhki, joten totesin, että minun on nyt pakko mennä nukkumaan, kun en enää jaksa valvoakaan. En toki käskenyt ketään lähtemään pois olohuoneesta – olisivathan he voineet katsella televisiota hieman hiljaisemmallakin. Kuitenkaan he eivät telkkaria katselemaan jääneet, mutta jälkeenpäin sain kyllä sitten kuulla isältäni valituksia siitä, miten he eivät olleet saaneet katsella televisiota.

Näitä tämäntyyppisiä tilanteita oli enempikin, mutta en nyt jaksa eritellä niitä. Joka tapauksessa näissä tilanteissa sitä mietti, että tässäkö se minun normaali oleskeluni nyt sitten oikein olikin. Vieraana olevan naisen kuullen en tietenkään viitsinyt puhua mitään, mutta eilen naisen lähdettyä otin sitten erinäisiä asioita puheeksi, jotta niitä ei tarvitsisi sitten myöhemmin pyöritellä hampaankoloissa – ei isän eikä minun.

Tuo keskustelumme paisui sitten pieneksi riidaksi, josta kaiken kaikkiaan oli hyötyä. Loppujen lopuksi nimittäin asiat selkenivät siinä määrin, että molemmat osapuolet ymmärsivät toisiaan, ja asiat saatiin muutenkin sovittua. Isänpäivä itsessään meni sitten mukavissa merkeissä; isä piti lahjasta, ja kakkukin maistui.

Kakun ostin yhdestä kaupasta valmiina. Olisi pitänyt ottaa kuva, mutta tajusin sen vasta siinä vaiheessa, kun kakkua oli syöty jo puolet. No, joka tapauksessa kakussa oli kermakuorrutus, mansikkahilloa sekä jotakin muuta täytettä. Koristeena marsipaaniruusu ja kakun päällä luki sokerikuorrutuksella, että "Isälle". Nätti kakku, ja hyvänmakuinen - aina nuo valmiskakut ei nimittäin tunnu niin hyviltä maistuvan.

Lahjaksi olin ostanut juhlakonvehtirasian, sekä kirjakaupasta Suuri Toivelaulukirja 20 - isällä kun ne kaikki muut on. Alunperin olin ajatellut ostaa lahjaan vielä jotain "lisuketta", mutta tuollaisenakin se kuului olevan kovin mieluinen ja riittävä.

Jaahas – mitäpä muuta? Iltasella tulin sitten tänne omaan kotiin miehen luokse, ja alettiin puhua muuttopäivästä. Kunhan vain pari asiaa selkenisi, sen voisi päättää, vaikka onhan meillä siitä jo jonkinlainen ajatus. Muuttoapu meillä on valmiina, ja näitä auttajiakin on jo alustavasti saatu informoitua mahdollisesta h-hetkestä. Näillä näkymin muuttoon olisi aikaa se vajaa pari viikkoa, kohtahan tässä saa jo alkaa pikkutavaroita pakkailemaan ja järjestelmällisesti siivoilemaan kaappeja sun muita sitä mukaa.

Tänään onkin taas sitten herätty jo aikaisin ylös ja käytetty koiraa pihalla. Lunta oli sadellut yön aikana vähän, ja koira tietysti oli aivan innoissaan lumesta. Nyt se saa tosin pärjätä ilman lunta ainakin puolen päivän tienoille saakka, mahtaa näissä kaikissa pakollisissa asioiden hoiteluissa nimittäin sen aikaa mennä.

Tänään olisi sitten neuvolakäyntikin. Näin nopeasti sen vuoksi, että viime kerralla neuvolan ihminen oli unohtanut antaa Kelan laput äitiysavustushakemusta varten. Tokihan niitä saisi Kelalta ihan hakemallakin, mutta kaipa se neuvolan ihminen haluaa sitten muuten vain ohjeistaa noiden lappujen kanssa. (Vaikka luulisin, että tässä on sen verran monenlaista lappua tullut täytettyä, ettei tuokaan suurta ongelmaa aiheuta.) Valitettavasti olen kuitenkin onnistunut hukkaamaan sen paperin, mihin olen kirjoittanut neuvolakäynnin kellonajan. Siispä odottelen kiivaasti kello kahdeksaa, jotta voin soittaa ja kysäistä, mihin aikaan neuvolaan on mentävä. (Toivottavasti vasta kymmeneksi – tällöin ehtisin hyvin käydä hoitamassa pari muuta asiaa kaupungilla.)

Nyt taidan lähteä tästä aamupalalle, mutta enköhän ilmesty tänne kertoilemaan päivän kulusta jossakin vaiheessa. Hyvää aamun jatkoa jokaiselle!