Ei ole todellista! Minä hereillä, tähän aikaan… Pitää ilmiselvästi lopettaa päivälliset unet, kun kerran näin myöhään menee.

Päivä sujui rauhallisissa merkeissä. Meikäläinen on taas ollut jotenkin ihan yliampuvan väsynyt, ja kuluttanut aikaansa päivällä nukkumiseen. Unten jälkeen olo on tietysti taas ollut pirteämpi, mutta se päivällä nukkuminen on kyllä yksi niistä asioista, jotka aiheuttavat minulle syyllisyyden tunteita. Tuntuu, että päivällä ei saisi nukkua – vaikkapa mikäpä tai kukapa sen kieltäisi, jos kerran väsyttää.

Ulkoilu on jäänyt tänään vähiin. Koiraa on tietysti käytetty pihalla, mutta suoraan sanottuna mahdollisimman pikaisesti – ja lähdetty pois heti, kun koira on osoittanut merkkejä siitä, että tarpeet olisi nyt tehty. Syy tämänkertaiseen löytyy säästä, täällä on nimittäin tuullut ja tuiskuttanut lähes koko päivän sellaisella voimalla, että voiko tuota edes sanoin kuvaillakaan. Pakkasta ei ole mittarin mukaan ollut juuri nimeksikään, mutta tuulihan sen kylmyyden tekeekin. Mistäs suunnasta tuolla nyt tuuleekaan? Joku selvitti tuulista minulle sen verran, että tuuli tulee itse asiassa ihan Jäämereltä saakka, mutta ikään kuin kiertää jotain muuta kautta… No, kylmältä se tuntuu, yhtä kaikki – pihalla kulkiessaan saa todellakin naamansa pakastettua – tai poltettua, miten sen nyt haluaa ilmaista.

Illan tullen sen sijaan on tapahtunut yhtä sun toista. Miehessä herätti varmasti melkoista kummastusta, kun aloin ensin manailla tuolla keittiön suunnilla aivan poskettomasti – ja sen jälkeen selvitin ottavani matsia jääkaapin kanssa. No, kuulostaahan se tietysti ehkä kummalliselta, mutta minä todellakin onnistuin mojauttamaan itseäni oikein mehevästi päin pläsiä – jääkaapin ovella. Älkää kysykö, miten tuo on edes mahdollista. En tiedä itsekään. Ehkä meikäläisellä on liian suuri pää. (No, ei sitä ainakaan kannata surra – suureen päähänhän mahtuu kuulemma paljon ajatuksia, eikös ne niin väitä?) Tai ehkäpä vika on vain onnettomassa tekniikassani.

Tulin myös katsoneeksi tämänkertaisen Silminnäkijän, jonka aihe oli lyhyesti ja ytimekkäästi ”Romanit kouluun”. (Pieni varoitus; jos haluat katsoa ohjelman tietämättä siitä puhtaasti juuri mitään, kannattaa varmaan hypätä tämän yli ja palata asiaan myöhemmin.)

Koska koulun ja romanien välillä on jonkinsorttisia ongelmia ihan täällä Suomessakin, kuvittelin aluksi ohjelman käsittelevän aihetta ihan Suomen romanien kohdalla. Tällä kertaa kyseessä olivat kuitenkin Bulgarian romanit, ja ne kouluun liittyvät ongelmat siellä heillä päin.

Monikaan bulgarialainen romanilapsi ei ohjelman mukaan käy koulua, ja yksi syistä oli rahattomuus – koulunkäynti maksaa, ja rahaa ei ole. Erään äidin esittämä kysymys (joka voisi myös hyvin olla silkka toteamus) kuului suunnilleen seuraavasti: Kuinka lapset voisivat lähteä kouluun, kun ei ole ruokaa eikä kenkiä?

Ohjelman lopussa esitettiin kysymys ikään kuin kaikkien katsojien mietittäväksi: Voitaisiinko asioita parantaa kouluruualla ja kengillä? (Jotenkin tuohon tyyliin se meni.) Minusta siinä voisi olla yksi niistä parantavista tekijöistä, mutta tietysti sitten pitäisi miettiä, että mistä ne kengät esimerkiksi saataisiin. Pitäisikö valtion itsensä kustantaa lapsille kenkäpareja, vai pitäisikö kenkäongelma koettaa ratkaista hyväntekeväisyyden avulla?

Yksi mieleen jääneistä asioista ohjelmasta oli myös se, miten kielteisesti jotkut valtaväestön edustajat Bulgariassa romaneihin kuulostivat suhtautuvan. Kaikki eivät olleet ollenkaan mielissään romanien ottamisesta samoihin kouluihin valtaväestön lasten kanssa – jotkut olivat jopa ottaneet omat lapsensa pois koulusta nimenomaisen asian takia. Asioilla voi tietysti olla sellainenkin puoli, mistä ohjelmassa ei puhuttu mitään, mutta silti… todella ikävältähän tuo ihan lapsia itseään ajatellen kuulostaa. Joka tapauksessa minun piti nyt tässä sanoa sitä, että kun asenteet ovat mitä ovat – niin olisiko hyväntekeväisyydelle sittenkään tekijöitä sieltä ”omasta” maasta? Ken sen tietää...

Mies jutteli, että monelle Suomen päässä oikeasti turhista asioista valittavalle romanille voisi tehdä hyvää asustella vähän aikaa Bulgariassa – tai jossain sen tyyppisessä paikassa – jossa romanien asiat ovat todella huonosti ja aivan alkeellisella tasolla verrattuna Suomeen – tai vaikka Ruotsiinkin. Kieltämättä siinä on vinha perä. Täällähän kuitenkin ihmisillä on ihan yhtäläiset mahdollisuudet käydä koulua, varallisuudesta riippumatta. Apuja rahatilanteeseen on tarjolla – ihan eri tavalla, kuin eräissä muissa maissa.

No, se siitä – tulee taas liikaa paatosta, huh sentään. Tänään bongasin tällaisen jutun ihan sattumalta, ja katselin noita liitteenä olevia kuvia mielenkiinnolla. Kyseisessä kodissa on monia kauniita esineitä ja asioita, jotka kelpaisivat minullekin. Romanttisuus ei ole välttämättä huono tyyli kodinsisustuksen suhteen – mutta nimenomaan yltiöromanttinen tuo kyllä minunkin makuun on. Kyseinen koti on tosi nätti, mutta siellä on kyllä omaan makuuni liian paljon noita romanttisia juttuja… ”Tunnelmaa” esimerkiksi olohuoneessa minusta rauhoittaisi kummasti kukkatapettien vaihtaminen toisenlaisiin tapetteihin – tai ihan vaikka vain maalattuihin seiniin.   

Nyt taidan alkaa valumaan vällyjen väliin – siispä kuulemisiin.