Mummoon liittyvä episodi sai päätöksensä tänään, kuten arvelinkin – ja ihan miellyttävän päätöksen saikin. Hyvä niin.

Aamupäivällä olin hieman vastahankainen lähtemään mummolle puhumaan asioista, ajattelin, ettei siitä kuitenkaan mitään tulisi. Päätin sitten kuitenkin mennä ja edes koettaa selvittää asian. Hyvä vain, että menin. Riidelläkään ei tarvinnut.

Heti aluksi pyysin anteeksi eilistä ääneni korotusta ja sanoin, etten kyllä halua riidellä – mutta kun tuollaiset epäilyt tuntuvat todella ikäviltä. Mummo pyysi myös anteeksi sanomisiaan, joskin totesi, ettei oikeastaan edes kunnolla muista, mitä eilen tulikaan sanoneeksi. Lupasin sitten käydä sittenkin hänen asioillaan, ja viedä ostokset hänelle myöhemmin.

Noin teinkin – vaikka ei se ihan niin äkkiä käynyt. Listalla kun oli lukkosulaa, jota minun piti kysellä peräti kolmesta eri paikasta, ennen kuin vihdoin ja viimein sain sitä mitä halusinkin… No, päästyäni uudemman kerran mummon luokse istuskelinkin siellä sitten pidemmän aikaa ja juteltiin mummon kanssa kaikessa rauhassa tuosta eilisestä. Mummo sanoi edelleen, ettei millään muista, mitä tarkalleen ottaen eilen sanoi ja ihmetteli kovasti, oliko tosiaan sanonut tuolla tavalla. Minä sitten tuumasin, että jospa annettaisiin asian olla, ja unohdettaisiin koko homma väärinkäsityksenä. Näin tehtiin, ja ihan hyvä niin.

Kaipa se on yritettävä ymmärtää, että mummo tosiaan on vanha, ja saattaa silloin tällöin höperehtiä tarkoittamatta sillä mitään. Tietysti minä tuon tiedostan, mutta kun se nyt tätä nykyä tahtoo olla vähän sellaista, että kun kiehuu niin sitten kiehuu. Meikäläisestä onkin kehkeytynyt tällainen joka asiasta loukkaantuva herkkähipiä, vaikkei tuo joka asian tähden loukkaantuminen minua itseänikään mitenkään huvittaisi. Kaipa nämäkin tunteet tästä, jossakin vaiheessa…  

Puhuttiin sitä tietysti kaikenlaista muustakin, ja taas tuli esille, miten pienestä ihmiset oikeastaan saattavatkaan suuttua – olivatpa sitten raskaana olevia naisia tai eivät. Viikonlopun kuulumiset piti tietysti ensin kuulla – minun puoleltani mitään erityistä kertomista ei juurikaan ollut, mutta mummo kertoi, kuinka sukulaisten kesken oli puhjennut sunnuntaipäivänä oikea sanasota. Kyse ei ollut edes mistään vakavammasta asiasta, ja itseäkin jo rupesi naurattamaan kuvitellessani tilannetta. Yksi sukulaismies on nimittäin ostanut uuden auton nyt ihan hiljattain, ja olisi kaiketi halunnut pitää koko asian salassa. Kävi kuitenkin niin, että juttu kerkesi kiiriä koko lähisuvun korviin jo ajat sitten – siis salaisuuksista viis. Sukulaismiestä tuollainen juoruaminen oli ilmeisesti alkanut nyppimään, ja tokihan asiasta oli sitten pitänyt inttää ja väittää kaikkien kanssa, mummonkin. Mummoa asia tuntui naurattavan – mitäpä tuota salaamaan, kyllähän kaikki kuitenkin tulevat näkemään, kun tuo kyseinen sukulainen uudella autollaan huristelee.

Mummo kaiveli komerostaan kauniin vaaleanpunaisen satiinikankaan, ja selitti, että sitä voisi laittaa koppaan vauvan seuraksi. Taitaa olla vähän ohuenlainen, mutta miksei ne ilmatkin siitä lämpene ja miksipä sitä ei voisi sitten hieman ”myöhemmin” käyttää. Niin, minä otin sen vastaan hyvin mielelläni, eiköhän siitä jotakin sievää kehkeydy.

Käytiin muuten miehen kanssa tuttipullo-ostoksilla. Minä en olisi pulloja lähtenyt välttämättä ostelemaan ihan vielä, mutta mies se asiaa ehdotteli niin innoissaan, että ajattelin, että no, olkoon – mennään sitten. Kaupassa sitten muka katsottiin, että kas kun näissä pulloissa ei ole tuttiosia ollenkaan ja ihmeteltiinkin, että miten ihmeessä näihin pitää ostaa erilliset tuttiosat. Ostettiin sitten myös niitä irtotutteja pulloja varten. Tietysti kotiin tultuamme huomattiin, että kas – kyllähän näissä tuttipulloissa on tutit, me ei vain jostain syystä havaittu niitä kaupassa vaikka kuinka muka oltiin katsovinamme tarkasti. Varsinaisia torveloita taas asialla, vaikka eihän tuossa nyt mitään vahinkoa ole tapahtunut. Pitäähän niitä tuttiosiakin pestä ja vaihtaa uusiin, joten onpahan nyt sitten niitäkin valmiina edes muutama. (Sen verran sentään osasimme katsoa, että kyseiset tutit kuitenkin sopivat ostamiimme pulloihin, huh.)

Nyt on näköjään päivittäisen Salkkariannoksen vuoro, mutta jatketaan myöhemmin!