Taidan olla harvinaisen kärsimätön ihminen. Vaikka muuttourakkamme on vasta aluillaan, minua tuskastuttaa. Haluaisin kaiken olevan valmista mahdollisimman pian, ja minusta tuntuu, ettei mikään etene. Vaikka totta kai etenee, sen minä toki myönnän itsekin. Paha vain, että ”Kaikki mulle heti”- asenne tuppaa painamaan päälle, ainakin tässä muuttohommassa. Vaikka kukapa nyt ei haluaisi, että muutto järjestelyineen kaikkineen olisi hoidettu alta pois mahdollisimman nopeasti?

Luultavasti huomenna varsinainen järjestelyurakka etenee aimo harppauksen eteenpäin. Ainakin toivon niin. Ajatuksenani nimittäin on käydä heti aamusta pehmeiden säkkien kimppuun, ja järjestellä vaatteet, liinavaatteet, verhot ja pöytäliinat ja mitä näitä nyt kaikkia onkaan, kaappeihin. Näiden säkkien raivaaminen ja tavaroiden kaappiin saaminen vie huomattavasti hommaa eteenpäin. Tällä saadaan myös lattiatilaa, jota tarvitaan tietysti varsinaisia huonekaluja varten.

Kodin kuntoon saaminen kävisi tietysti nopeammin, mikäli minulla olisi täällä päiväsaikaan seuralainen, jonka kanssa voisin mittailla ja sommitella taulukoukkujen, naulojen ja ruuvien paikkoja – ja joka voisi sitten nostella nuo painavammat taulut ja peilit paikoilleen, minulta kun se ei luonnistu. Hyvä sentään, että edes jotakin voin tehdä, minäkin.

Tosin mies meinaa pistää vähän jarrua päälle. Alkaessani puhumaan saunanpesusta mies tuhahti, että tuskin sitä saunaa nyt heti tarvitsee pestä – ja että eiköhän kannata ottaa vähän rauhallisemmin. No juu, eihän se sauna ensimmäisten asioiden listalla tietenkään ole, tärkeämpää olisi nyt saada näitä muita asioita kuntoon. Mutta, piipittää pieni ääni sisälläni, kyllä minä sen saunan vielä tässä loppuviikosta pesen, jotta päästään kylpemään oikein kunnolla.

Tuumailin tuossa mielessäni, että meidän on käytävä hieman ostoksilla, jolloin kaupasta saa luvan lähteä mukaan yhtä sun toista. Tarvitaan uusi suihkuverho, silityslauta sekä sellainen kuivauslasta – vai miksi sitä nyt kutsutaan. Uuden mopin ostimme tänään – entinen nimittäin napsahti keskeltä kahtia ihan äkkiseltään, eikä sillä tietystikään enää oikein mitään tehnyt. Olohuoneeseen tarvitaan uusi matto, mutta en oikein vielä tiedä, millainen sen pitäisi olla. Ehkäpä matto-ostoksilla käydään samalla, kun noita tarvikkeitakin ostellaan – kenties sopiva päivä olisi perjantai. Samalla reissulla voisi tietysti kätevästi käydä ostelemassa taulukoukkuja, nauloja ja ruuveja – jos niitä ei nyt onnistuta tässä löytämään.

Tiedättekö, että onnistuin tänään hämmästelemään tuota keittiöstä löytyvää komeroa. En nimittäin ole aiemmin nähnyt vastaavaa. Siksipä siis käyttötarkoitus olikin hieman avoin – nyt on tosin päästy jonkinlaiseen lopputulokseen. Keittiössä siis on pitkänmallinen komero, jossa on eräänlaiset matalat, ritiläreunaiset hyllyt. Hyllyjen pohjat taasen ovat tasaiset, ja hyllyt on tarkoitus ikään kuin vetää esiin komerosta – vähän samaan tapaan, kuin esimerkiksi useasta kylpyhuoneesta löytyvät pyyhekaappien hyllyt. Ymmärrättekö edes suurin piirtein, mitä tarkoitan?

No joo, hetken aikaa miettiessäni mieleeni sitten ponnahti jostain kuva leivinpaperipaketista tuollaisen hyllyn reunalla. Aloin sitten järkeillä, että jospa kaapin on tarkoitus olla vaikkapa kuiva-aineita varten, kattilakaappi kun se ei ainakaan ollut. Kysyessäni muiden mielipiteitä siitä, mikä kaappi mahtaa oikein olla kyseessä, sain juurikin saman vastauksen; ilmiselvä kuiva-ainekaappihan se. Eli kaipa se sitten on kuiva-ainekaappi. Tai ainakin siitä kuiva-ainekaappi tuntuisi tulevan, jollei nyt sitten joku muu keksi jotain ilmiselvää parempaa käyttötarkoitusta moiselle kaapille.

Seinänaapurien kanssa koimme yllätyksen. Tutustuessani ulko-oven vierestä löytyvään asuntokohtaiseen varastoon naapuri tervehti hyvinkin iloisesti, ja minä sitten tervehdin takaisin. Ajattelin, että olipas siinä ystävällinen naapuri. Ruvettiin siinä sitten juttelemaan, ja äkkiäkös sitten selvisi, että nämä seinänaapurit olivat asuneet aiemmin kanssamme samassa taloyhtiössä – minä en vain millään saa päähäni näitä naapureita, mutta päänihän onkin nykyään laho kuin mikä, joka tulikin taas kätevästi todistettua. Naapuri onnitteli kovasti raskaudesta ja kyseli vointejani, mikä tuntui mukavalta. Varoitti, että heiltä saattaa kuulua meteliä – heillä kun on kaksi vilkasta lasta. Naurahdin, että tuskinpa se meitä haittaa, ja mainitsin meidän koirastamme, joka saattaa silloin tällöin äityä haukkumaan. Naapuri puolestaan hymähti, että olihan niillä entisilläkin asukkailla kaksi koiraa – eikä se heitä mitenkään häirinnyt. Ok, suhteet toiseen seinänaapuriin siis ainakin ovat kunnossa, miten lie toisen kanssa – heitä ei olekaan vielä näkynyt, mutta ehkäpä sekin vielä aikanaan.

Muuta tänään havaittua tästä asunnosta oli muun muassa postilaatikkojen sijainti. Olin luullut, että postilaatikot sijaitsevat kokonaan toisessa päässä pihaa (laiskasti ajateltuna kaukana) ja että ne ovat kaikki ikään kuin yhdessä rivissä, kuten monissa luhtitalopihoissa näkee. Täällä kuitenkin jokaisessa talossa on oma pikku rivistönsä, jossa on sitten nimenomaan sen talon asukkaiden laatikot. Siispä meidän laatikollemme ei olekaan pitkä matka, ei todellakaan; tuonne kun kävelee, tarvitsee ottaa ehkäpä korkeintaan seitsemän askelta suuntaan.

Toinen havainto liittyi olennaisesti ikkunoihin tuleviin verhoihin. Ensinnäkin olohuoneeseen tarvitaan ihan kokoleveät verhot, ja niiden laittaminen täytyy sommitella hyvin, jotta lopputulos olisi toivotunlainen. Toisekseen joka ikkunassa on peräti kaksi tankoa, ja meille on jätetty tänne oikein liuta nipsejäkin! (Tai mitä verhonpidikkeitä ne nyt ovat.) Tosin nipsimäärästä huolimatta joudutaan ehkä ostelemaan nipsejä vielä lisääkin. Meidän verhopolitiikkamme kun tahtoo olla vähän sellaista, että siinä tosiaan sitten pitääkin olla nipsejä riittävä määrä, eikä vain meinata. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Kolmas havainto koski tuota asuntoon kuuluvaa henkilökohtaista varastoa. Se on tilava, siellä on paljon hylly- ja lattiatilaa, ja sinne siis mahtuu vaikka mitä. Hyvä! Tosin, lähtihän meiltä edellisestä varastosta pois jonkin verran sellaista tavaraa, mitä ei tarvittu – joten tuskinpa tuo varasto ihan tupaten täyteen tulee.

Tänään käytiin kylässä myös mummollani, jonka tyhjään komeroon olimme myös vieneet pari laatikollista tavaroitamme. Niitä hakiessamme mummoni oikein kimmastui, että meillähän nyt on paljon tavaroita, ja että mitä taivaan tähden teemme tuolla kaikella? Naurahdin, ja yritin selittää, että no kai sitä tavaraa määrällisesti voi olla paljon, mutta että ei tuo tavara ole sellaista, mikä mitenkään ”näkyisi” missään – eli siis ei meille tullessa millään tule sellaista fiilistä, että onko tässä nyt kenties astunut johonkin osto- ja myyntiliikkeeseen vai jonkun kotiin. Mummo ei tätä kuitenkaan ymmärtänyt, vaan alkoi pajattaa, miten yhdessäkin laatikossa on vain turhuuksia. Minä siihen kummastuneena, että mitä ihmeen turhuuksia siellä mukamas on – koriste-esineitä, kahvinkeittimen pannu, sekä eräs sekoitinkone osina. Nuoko ovat muka turhia? Ok, ymmärrän mielipide-eromme, sillä ollaanhan tässä kuitenkin eri sukupolven ihmisiä, ja sitä paitsi, tuskinpa silloin mummon nuoruudessa niin hirveästi on mitään ollutkaan. Tai näin minä olen ymmärtänyt. Että aika askeettista on ollut. Siksi kai mummo paasaakin kaikille siitä, miten kaikki tavarat pitäisi hävittää tai heittää roskiin – ”Mitä te niillä teette?” No, se on meidän mummo, se…

Kiireen vuoksi ostettiin tänään kalatiskiltä kokonainen lohi, ja paistettiin siitä itsellemme sen verran, kuin syötiin. Hyvää oli, ja turha tietenkään väittää, etteikö ollut pakko antaa tuosta maistiaisia molemmille lemmikeillekin. Kissa rupesi niin mahdottomaksi, että Polgan kissanlennättämispalvelulle olisi kyllä ollut käyttöä, viitaten niihin torpassa lentäviin kissoihin, jotka muuten saavat edelleen hymyn huulilleni.

Tunti sitten sain muuten viestin entiseltä vuokralaiselta, joka kyseli, ovatko heidän pyöränsä edessä. (He kun olivat jättäneet pyörät tuohon asunnon edustalle, tarkoituksenaan alun perin hakea ne pois jo eilen.) Samaan syssyyn kyseltiin, voisiko miesosapuoli tulla hakemaan pyöriä vaikka huomenna pois. Minua hieman nauratti, sillä miksipä pyörien hakeminen meitä häiritsisi – heidänhän ne pyörät ovat, eivätkä ne pyörät nyt sentään täällä sisällä ole, hyvänen aika. Vastasin sitten viestiin, että eivät ne pyörät meidän tiellä ole, joten sen suhteen ei mitään hoppua – hakea saa pois silloin kuin heille itselleen sopii.

Kyllä vain. Nyt olisi sitten sopiva aika nukkumaanmenolle, huomenna kun olen kaavaillut nousevani ylös aikaisin. Siten, että voisin vaikkapa kahdeksan maissa aloittaa järjestelyurakkani – vain aloittamallahan minä todella saan jotain aikaan, se on kuulkaas kylmä tosiasia, se. Niin että ei muuta kuin hyvää yötä itse kullekin, ja palaillaan asiaan taas huomenissa.