Onpa tässä taas mennyt monta päivää niin, etten ole saanut kirjoitettua yhtään mitään. Mieli olisi kyllä tehnyt noin niin kuin muuten, mutta väsymys on estänyt toimimasta.

Minulla kun on näitä univaikeuksia viimeaikoina piisannut. Iltaisin on jotenkin levoton olo jäsenissä, hyvää asentoa ei tunnu löytyvän sitten millään. Niinpä sitten hyörin ja pyörin, ja kun vihdoin ja viimein vaivun uneen, ihan taatusti herään jo jonkin ajan kulttua uudelleen pyörimään ja tuskailemaan unettomuuttani. Mies väittää, ettei häntä häiritse, mikä on kuitenkin ilmiselvästi vale, koska hänkin heräilee pyöriskelyyni. Tämä tietysti on omiaan hermostuttamaan minua lisää, ja pyörimisestä ei tule loppua. Kipuja minulla ei onneksi ole. Tuntuu vain, että sänkykin saisi olla kaksi kertaa niin leveä, kuin se nyt on, jotta mahtuisin retkottamaan käsivarret levälläni juuri niin leveästi, kuin haluaisin. Mitä se lienee tämä tällainen, ota nyt sitten kiinni…

Ne viimeaikaiset vähäiset uneni ovat muuten käsitelleet paljon muun muassa synnyttämistä. Sitä, että minä synnytän. Herättyäni olen sitten miettinyt, mistä kummasta nuo unet tulevat – tai mitä ne tarkoittavat. Tietysti yksi hyvä selitys on ihan vain se, että synnytys ja siihen liittyvät asiat ovat olleet mielessäni hieman aiempaa enemmän. Aiheeseen liittyvät ajatukset ja kysymykset ovat sekä askarruttaneet, että rehellisesti sanottuna hieman pelottaneetkin. Lienee ihan tavallinen vaiva ensisynnyttäjien keskuudessa, kaikki nämä omakohtaiset kokemukset kun kuitenkin ovat uusia.

Ystäväni mielestä uneni puolestaan merkitsee ihan selvästi sitä, että arvomaailmani on muuttunut tai muuttumassa. Ei liene kovin kaukaa haettua sekään, sillä kaiketi sen arvomaailman voi sanoakin muuttuvan viimeistään siinä vaiheessa, kun vauva on syntynyt. Tosin kaiketi sitä ajatustyötä tehdään koko raskauden ajan, joko tietoisesti tai alitajuisesti – luultavasti molemmilla tavoilla… En ole lakannut huolehtimasta omista tarpeistani, mutta silti huomaan miettiväni jatkuvasti pääsääntöisesti sitä, että kunhan vauvalla nyt vain olisi kaikki tarvittava ja kunhan vauva sitä ja tätä. Samalla mietin myös itseäni ja miestä ja meidän hyvinvointia tyyliin ”Meidän täytyy _____, koska se on myös vauvalle hyväksi.” Luultavasti ymmärrätte mitä tarkoitan, vaikka olenkin taas sekavien selitysten mestareiden kärkipäässä…

Asiasta kolmanteen; meille muuten tuli niitä uusia huonekaluja, joista taisin aiemmin mainitakin. Tuojilla oli hieman vaikeuksia löytää ja päästä perille, koska nämä asuintalojen kirjaimet on merkitty hieman kinkkisesti, ja koska toisekseen tuota meidän ulko-oven editse menevää pihatietä ei näemmä aurata ollenkaan. Minä tojotin pihalla odottamassa, jotta saisin huitoa jonkinlaista merkkiä heille siitä, että tänne näin, täällä ollaan. Löysivät ne sitten vihdoin ja viimein passelin paikan pakulleen, ja kantoivat tavarat sisälle. Kauaa siinä ei mennyt, ja pian saatiinkin kiittää kauniisti ja toivotella hyvää päivän jatkoa. Juu.

Nämä meidän uutukaiset huonekalut ovat ihan tavallisen tyyppisiä huonekaluja, ja vieläpä kaikkien kauhistukseksi oikein sellaisia alusta loppuun saakka itsekoottavia juttuja. No, tietystihän rahaa käyttämällä olisi saanut toisenkinlaisia kalusteita, joita ei olisi tarvinnut koota itse. Meillä nyt kuitenkin oli näitä hankintoja tehdessämme hieman toisenlaiset kriteerit, joihin tuo koottava/valmis- ei edes ajatuksellisella tasolla kuulunut hetkeäkään.

Kokoamisessa oli tietysti oma vaivansa, mutta kahdestaan kun ”rehkittiin”, niin aika näppärästi ja kohtuullisessa ajassa kaikki tuli kasaan. Eikä nämä yhtään hullumman näköiset ole. Suoraan sievältä näyttää, kun ympärilleen katsoo – ja minä muuten tykkään tuosta uusien huonekalujen tuomasta tuoksusta. Ja mikäpä ettei, kyllähän se uusi puu vielä hyvältä tuoksuukin.

Tiedättehän muuten ryijymatot? Niitähän on ollut markkinoilla jo kauan, mutta jostain syystä olen mieltynyt niihin vasta ihan hiljattain. Päädyin siihen, että ostan sellaisen heti ensi tilassa – joka tapahtui muuten lauantaina. Kaavailin aluksi vitivalkoisia mattoja, mutta päädyinkin ostamaan sellaisen vaalea – beigen. Siinä on siis ikään kuin kahta väriä, mutta niin sopusoinnussa keskenään, ettei matto näytä yhtään typerältä tai rumalta. (Ja luultavasti on parempi, kuin se ihan vitivalkoinen.)

Maton osto olisi muuten ehkä ollut jonkun sivustaseuraajan mielestä huvittavaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Olin jo kauppaan mennessäni suhteellisen tietoinen siitä, mitä olen etsimässä, vaikken sitä ääneen sanonutkaan. Bongatessani hakemani maton ”tarjousmattojen” joukosta hypistelin pakettia niin kauan, että mies alkoi jo hieman kyllästyä jahkailuuni. Otin siis itseäni niskasta kiinni, ja laskin nopeasti päässäni, paljonko matolle jäisi hintaa alennuksen jälkeen. Lopputuloksen (seitsemänkymppiä) saatuani päätin sitten, että matto lähtee meidän mukaan. Lähdettiin kävelemään kassalle päin. Pysähdyin. Mies pysähtyi myös, ja ihmetteli, mikä minuun nyt iski. Empivästi vastasin, että kyllähän tuo 70 euroa nyt on aika paljon, tarjousmatosta. Mies tuumasi, että niinhän se tietysti on. Otetaanko vai jätetäänkö? Minä kävelin kaksi askelta eteenpäin, ja pysähdyin taas. Tuumasin, että nättihän se kyllä on. Mies myönteli. Siitä huolimatta aloin pitää hänelle varsinaista puhetta matonostosta tyyliin: ”Enpä tiedä. Viedäänkö pois se? No ei. Seitsemänkymppiä on kyllä paljon rahaa. Mutta se on niin nätti. Eipä sitä mitään saa, jos ei vähän viitsi käyttää rahaa. Pieni rahahan tuo loppujen lopuksi on. Pitäisikö se nyt sitten ostaa? Ääh. On se kyllä niin kaunis matto. Olisi ainakin sellainen, kuin haluankin. Kai se on sitten ostettava, jos kerran sen haluan.”

No, matto siis ostettiin. Mies seurasi ostotapahtumaa huvittuneena, halusi kai kysyä, olenko nyt aivan varma tästä päätöksestä. Onneksi ei sitten kysynyt mitään, muuten kai ei oltaisi päästy koko päivänä lähtemään kaupasta pois…

Käveltiin autolle. Matkalla minä puolustelin maton ostoani miehelle tyyliin ”Olihan se kallis, mutta on se kyllä niin nätti.” Miestä nauratti. Tuumasi, etteihän hän ole sanonut mistään vastaan – itseni kanssahan minä sitä taistelua maton ostamisesta olen käynyt. ”Joo, mutta on tämä kyllä niin nätti”, jankutin. Mies puhkesi lopulta nauruun. Tokaisi, että kyllä, nätti se on ja miellyttävän tuntoinenkin ja kaikin puolin muutenkin sortille sopiva. Ja sitä paitsi, vaikka se seitsemänkymppiä nyt tuntuu kaikkien näiden muiden osteluiden jälkeen paljolta rahalta, niin joskus siitä ulkonäöllisesti sopivasta matosta on jaksettava maksaakin. Minä en väittänyt vastaan, mielissäni vain hykertelin, että ihanaa, meillä on nätti matto – makuuhuoneeseen tulee nyt juuri sopiva värimaailma.

Ja vaikka jankuttamisen puolelle meneekin, niin kyllä, meillä on nätti matto, ja sen avulla makuuhuoneesta todella tulee sen värinen ja sen tyyppinen, kuin toivoisinkin.

Sisustamisesta noin muuten voisin vielä lisätä sen verran, että minuun on todellakin iskenyt nyt jonkinlainen halu ja vimma sisustaa ja tehdä kaikenlaisia hankintoja. Olen muutenkin ihminen, joka tykkää siltä, että koti näyttää kodilta, mutta nyt jotenkin vielä enemmän. Kuulostaa muuten siltä, että muillakin raskaanaolevilla on samanlaisia ”pesänrakennushaluja” – liekö se kuuluu jollain tavalla asiaan sekin?

P:n ”kyselyikäinen” sisar, jonka ”mielenkiintoisesta” vierailusta kyselyineen kaikkineen kertaalleen kerroinkin, poikkesi muuten tänään yllättäen kylään. Tällä kertaa se ei ehtinyt kysellä melkeinpä mitään, sillä me oltiin onneksi juuri parahiksi tekemässä lähtöä kauppaan. Ehti se tosin kysäistä muutaman Miksi- aiheisen kysymyksen, saamatta niihin kuitenkaan juuri minkäänlaisia vastauksia.

Kello on paljon, mutta unet ovat vielä tiessään… Voisin kuitenkin pikku hiljaa lähteä pötköttämään ja iloita esimerkiksi siitä, ettei tarvitse olla tuolla tuulessa ja tuiskussa; lunta nimittäin näyttää tulevan ihan kaatamalla, ja ihan ”kiva” tuulikin siellä näyttää olevan. Pakkasmittarin mukaan pakkasta on vain sellaiset viisi astetta, mutta tuon tuulen kanssa ilma tuntuu luultavasti kylmemmältä. Toivotaan, että aamun mennessä taukoaa – sitten kun sitä olisi taas lähdettävä lenkkeilemään koiran kanssa.