Ei tästä kirjoittamisesta taas meinaa tulla yhtään mitään, vaikka asiaa olisi aika tavalla. Mikä tässä ajattelemisessa ja kirjoittamisessa on muka taas näin vaikeaa, ettei yksinkertaisimpiakaan asioita tahdo saada laitetuksi ylös?

Aloitetaan vaikka eilisaamusta, jolloin huomasin potevani jonkinlaisia näköhäiriötä. Näkökentässäni ”vilisi” sellaisia mustia pieniä palloja, mitään kipuja ei missään ollut. Huolestuin, koska tällaisia ei aiemmin ole ollut – ja koska raskausmyrkytyksenkin eräs oire on jonkintyyppiset näköhäiriöt.

Otin yhteyttä neuvolaan, jonne sain ajan tälle päivälle. Pallukat vilisivät näkökentässä edelleen, ja minä tietysti panikoin tuttuun tapaani (joskin kai tuossa jokainen muukin olisi jo vähintäänkin huolestunut) ja vaikutin varmaan täysin hysteeriseltä sekä terkkarin että lääkärin silmissä. Joka tapauksessa pääsin siis molempien edellämainittujen pakeille, ja todettiin, että raskausmyrkytyksestä ei ainakaan kyse ole. Lääkäri veikkasi migreeniä, tosin kummasteli, kuinka mitään päänsärkyä ei ole ollut – ja kuinka noita näköhäiriöitä on jo toista päivää. Sovittiin, että otan seuraavana päivänä yhteyttä terveyskeskukseen, mikäli sille on tarvetta. Aiemmin tietysti, jos jotain akuuttia tapahtuu.

Painelin sitten neuvolasta kotiin, ja valittelin mielessäni, etten ollut saanut oikeastaan minkäänlaista vastausta mihinkään – vaikka totta kai oli helpotus ja ilo kuulla, ettei mitään raskausmyrkytystä ole…

Iltapäivällä menin sitten hierojan pakeille jumiutuneen selkäni vuoksi. Satuin siinä jutellessani kertomaan hierojalle näistä mustista pallukoista, jolloin hän kävi niskojeni kimppuun. Eipä aikaakaan, kun jokin nikama niskassa niksahti oikein olan takaa – ja kas, mustat pallukat näkökentästä hävisivät kuin tuhka tuuleen. Hetken päästä alkoikin sitten päänsärky, jonka loppumista sain odotella muutaman tunnin. Hierojan mukaan tällainen nikamien lukkiutumisesta aiheutuva migreeni on muuten todella yleinen vaiva. Tiedä siitä sitten, mutta hyvä, että loppui.

Tosin nyt tuntuu siltä, että päätä alkaa pian särkeä uudelleen – koetan siis kunnostautua huomiseen mennessä, jotta pääsen vihdoin ja viimein itse asiaan.