Iltaisin meillä on yleensä ihan hiljaista. Tänä iltana mies kuitenkin kuorsasi jo täyttä häkää, eikä Vauva puolestaan tahtonut nukahtaa millään. Hänet sain nukkumaan itse asiassa vasta varttia vaille kaksitoista. Nukkumaan olisin tuolla hetkellä voinut ryömiä itsekin, mutta jotenkin en kuitenkaan sillä tuulella ollut. Sen sijaan päätinkin sitten istahtaa koneen ääreen, ja lueskella muutamia blogeja kirjoituksineen ihan pidemmältä ajalta (jättihän tuo tauko jonkinmoisen aukon blogisivistykseeni). Täytyy kyllä sanoa, että lukeminen oli varsinainen nautinto, mikä kuulostaa ehkä huvittavalta. Oli kuitenkin oikein mukava vain istua ja lueskella, ja olla sen kummemmin miettimättä yhtään mitään.

Toivoin aurinkoista viikonloppua, mutta sainkin sateen. Tekisi ihan mieleni valittaa menneistä päivistä, mutta koetan kovasti olla sortumatta siihen. Lukaisin nimittäin juuri jostain, että tällaisista arkisistakin epäkohdista ja hankaluuksista (tai miksi itse kukin tällaiset sitten mieltää) pitäisi yrittää löytää jotain positiivista. Eli siis kun sataa, ei pitäisi valittaa siitä, miten on harmaata, synkkää, vetistä ja koleaakin, vaan ennemmin tuoda esille, mitä hyvää sade on mukanaan tuonut.
Niitä asioita tietysti on paljonkin, mutta tässä ensimmäinen mieleen tullut: Olen sanomattoman iloinen siitä, että sateen myötä sekä katupölyä että siitepölyä on vähemmin. Muutamia vuosia sitten kävin jonkin sortin allergiatesteissä, jolloin allergiatulokset osoittivat minun olevan jonkin verran allerginen näille molemmille. No, eipä se mitään, sillä allergia ei silloin niin vaivannutkaan. Nyt sen sijaan se ei muuta teekään, kuin vaivaa. Allergialääkkeet (ei tabletit eikä nenäsuihke) ei tunnu auttavan, ainakaan ne ”vahvat” reseptittömät. Nenä on tukkoinen tavalla tai toisella, ja tuntuu olevan ihan ruvellakin. Tuntuu, että allergia vain pahenee vuosi vuodelta, vaikka samalla mielessä kolkuttelee, voiko niin edes käydä. Mutta hei, taas luiskahti valittamisen puolelle – kuitenkin. Tämän puolen minä kyllä osaan, ja aivan erinomaisesti osaankin.
Tietysti niitä hyviä asioita on enemmänkin. On hyväksi kaikelle kasvavalle, että sataa.
Tiistaina pitäisi mennä serkun valmistujaisjuhliin. Tai no ”pitäisi ja pitäisi” – ikään, kuin kyseessä olisi joku ikävämpikin velvoite. Eihän se nyt niin ole, ollenkaan… Löysin nimittäin itsestäni ihan uuden puolen tässä päivänä eräänä. Huomasin, että todella pidän tällaisista iloisiksi luokiteltavista perhe- ja sukujuhlista. Mieleeni nousi myös ajatus siitä, että joskus voisin kutsua sukulaisia vaikkapa syömäkemuihin ilman sen kummempaa syytä. Tämä on sinänsä hieman hömelöä, sillä oikeasti moinen ei ole koskaan aiemmin juolahtanut mieleeni.
Valmistujaisjuhliin pitäisi tietysti viedä myös lahja, mutta mielikuvitukseni ei auta minua yhtään. Rahaa ne kuulemma yleensä vievät tällaisiin juhliin, mutta jotenkin nuo rahalahjat tuntuvat minusta hieman persoonattomilta ja neutraaleilta. Olisi mukavampi antaa jotain konkreettista. Itse ajattelin jotain korua, mutta tässä muodostuu ongelmaksi se, etten tiedä kyseisen henkilön (serkku) makua kyllin tarkasti. Hänen vanhempiensa mukaan tytölle voisi ostaa myös ”jotain halpoja astioita, esimerkiksi lasisetti tai murokulhoja, sama minkälaisia”, mutta loppuhuomautuksesta huolimatta koen tuossakin ongelmaksi nimenomaan nämä mieltymyserot.
Esimerkiksi jollekin on tärkeää brändi, toiselle ulkonäkö, kolmannelle käytännöllisyys, neljännelle kestävyys, viidennelle osa näistä tai kenties kaikki, ja kuudennelle sitten joku aivan muu. Voihan olla, että astiat tosiaan saisivat olla ”sama minkälaisia”, mutta itse olen sen verran astiahullu, että en välttämättä pyytäisi ketään ostamaan meille astioita lahjaksi. (Tosin meillä astiahulluillahan noita kaikenlaisia kuppeja, kippoja, sun muita taitaa kaapit olla turhankin pullollaan…)
Jotta en nyt ryhdy jaarittelemaan tässä aivan puuta heinää, pitää kysyä seuraavasti: Olisiko kellään ideaa valmistujaislahjan suhteen? Kyseessä on siis naispuolinen, 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka nyt sitten valmistuu leipuri-kondiittoriksi. Ammattiin viittaavia juttuja en viitsisi antaa, ehkei syytä tarvitse perustella sen tarkemmin.
Y:n kanssa tuli muuten sovittua, ja hän on nyt käyttäytynyt taas vaihteeksi ihan tavalliseen tapaansa olemalla oma, mukava itsensä, vailla sen kummempia oikkuja. Riitaan tai siihen johtaneisiin asioihin ei ole enää palattu, ehkäpä ihan hyvä niin…