Meillä on muuten muutto tehty (kerron lisää myöhemmin) ja Juhannuskin vietetty todella onnistuneesti. Tästä aionkin muutamilla lauseilla kertoa, ennen kuin painelen särkylääke seuranani unten maille. (Hormonitoimintani on näemmä normalisoitunut, jos ymmärrätte mitä tarkoitan, ja ”mukavana” lisänä sille on myös tämä armoton päänsärky, joka toivottavasti joskus vielä loppuukin…)

Perjantaiaamuna pakkauduttiin autoon jo viiden aikaan, ja lähdettiin huristelemaan kohti pohjoista. Mies oli virkumpi kuin minä, joten hän se sitten hääräili ratin takana alkuun. Vauva nukahti melkein saman tien, kun pääsi lämpimään autoon… hyvä niin, sillä se mahdollisti useamman tunnin putkeen ajamisen. Välillä tietysti oli pysähdyttävä ja ruokittava pienokaista samalla, kun ravitsi itseäänkin…
Meidän matka suuntautui Lappiin ja Norjaan, joista jälkimmäiseen tutustuin nyt ihan ensikertaa. Maisemat tekivät kyllä sellaisen vaikutuksen, että välittömästi kotiin palattuamme (eilen) aloin suunnitella uutta nimenomaan Norjaan kohdistuvaa reissua. Toki siinä samalla voisi sujuvasti pyörähtää Suomen Lapissakin, sielläkin kun on niitä maisemia, joille olen menettänyt sydämeni ihan totaalisesti…
Ensimmäinen yöpyminen tapahtui Ivalossa, jonne totta tosiaankin oli pitkä matka. Toinen yöpyminen tapahtui Norjan puolella, ja kolmas Muoniossa. Ensimmäinen yö meni hotellissa saksalaisten ja japanilaisten (?) turistien kanssa, loput mökeissä. Ja sääskiltä ihme kyllä vältyttiin suurimmaksi osaksi, vaikka niitä olikin PALJON. Tähän tosin mahtoi vaikuttaa sekin, että yhdessä vaiheessa matkaa satoi vähän väliä – enemmän ja vähemmän. Jatkuvat sadekuurot pitivät sääskiä hyvin pois, mutta samalla kertoivat siitä, että kun vihdoin lakkaa satamasta, sääskiä todellakin on ihan olemalla…
Tässä varmaan herää kysymyksiä siitä, miten näin pienen lapsen (reilu 3kk) voi yleensäkään reissata näin pitkiä matkoja. Voin kertoa, että sama pyöri mielessä itselläkin ennen kuin matkalle lähdettiin. Olin lähes varma siitä, että tyttö on niin itkuinen, että joudutaan kääntymään takaisin jo jossain päin Pohjois-Pohjanmaata. (Ei siis yleensä ole itkuinen, mutta kun ei yksinkään viihdy, luonnollisesti.) Niin ei kuitenkaan käynytkään, vaan kaikki meni aivan loistavasti. Tulipahan nyt siis todistettua itsellensä se, että tällaisia reissuja on aivan täysin mahdollista toteuttaa, kunhan muistaa katsella kelloon välillä… Meillä nyt tosin näyttääkin olevan ehkä maailman hyväntuulisin, kiltein ja reippain vauva… Ok, ehkei nyt aivan kuitenkaan, mutta ihan totta; kaikki meni niin kertakaikkisen mahtavasti nimenomaan tytärtä ajatellen, että ei tähän väliin voi heittää muuta kuin kehuja.
Harmittamaan jäi ainoastaan se, että aikaa oli noin vähän. Ensi kerralla on ehdottomasti saatava olla kauemmin, edes yhden päivän verran… ja käytävä Porsangenissa (eli Porsangissa) sekä Altassa. Kuulemma upeat maisemat sielläkin.