Olen kyllästynyt siihen, että joillekin ihmisille joutuu suorastaan vääntää rautalangasta, etten minä voi pienen lapsen kanssa lähteä enää iltamyöhällä kylälle kuljeskelemaan vain, jotta saisin tavata näitä ymmärtämättömiä ihmisiä, jotta heille ei tulisi paha mieli.

Esimerkiksi eilen illalla nukutin Vauvaa oikein antaumuksella, meillä on nimittäin meneillään vaihe, johon kuuluu unta vastaan taisteleminen. Nukahtaminen siis otti oman aikansa, ja Vauvan nukahdettua painelin viltti kainalossa olohuoneeseen rentoutuakseni romanttisen komedian parissa. Mies oli tässä vaiheessa viemässä kylään tullutta, yhteistä tuttavaamme, kotiin, joka sijaitsee pitemmän ajomatkan päässä… Odottaessani mainosten loppumista vilkaisin puhelintani, ja havaitsin, että minulle oli viesti; ystäväni se siellä ilmoitteli, että on tulossa käymään meidän paikkakunnalla vielä samana iltana. Muuta viestissä ei lukenut, eikä mieleeni tullut vielä tuossa vaiheessa mitään.
Jonkin ajan kuluttua ystäväni lähettää viestiä, jossa pyytää minua tulemaan tiettyyn paikkaan, josta voisimme sitten lähteä vaikka kahville. Hörähdän pelkälle ajatuksellekin; ihan kiva idea muuten, mutta kello on puoli yhdeksän illalla. Kahvipaikatkaan eivät ole enää tuohon aikaan auki, huoltoasemia lukuun ottamatta. Kirjoittelen takaisin, ettei se nyt valitettavasti sovi, koska olen tytön kanssa kotona kahden, ja sain juuri tytön yöunilleen.
Kuvittelin ystäväni ymmärtävän, mutta taisin olla hieman naiivi – vastausta nimittäin pukkaa takaisin. Ystäväni ehdottaa, että pyytäisin NAAPURIN hoitamaan Vauvaa siksi ajaksi. ”Olisit takaisin viimeistään kello 22:30”, lisää hän vielä viestissään. Katson puhelinta vallan äimistyneenä; siis hetkinen…? Mehän ollaan juuri muutettu, emmekä juurikaan tunne näitä lähellä asuvia ihmisiä – tästähän kyseisen kaverin kanssa oli aiemminkin jo puhetta, useampaankin otteeseen. Vastailen hänelle em. mukaisesti, ja toivon, että hän tällä kertaa ymmärtää.
Mitä vielä! Tekstiviestiä pukkaa niin tiuhaan, etten ehdi edes kunnolla pysyä perässä. ”No, ota se tyttö sitten mukaan, kai se vaunuissakin nukkuu?” johon vastaan, etten halua kuljetella noin pientä lasta yhtään missään tähän aikaan illasta. ”Mutta nukkuuhan se vaunuissa?” inttää ystävä, johon minä väsyneesti, että tyttö on edelleen juuri äskettäin saatu yöunilleen, enkä tosiaankaan aio herättää häntä vaatteiden vaihdolla, nostamisella ja vaunuun laittamisella. ”Nukahtaahan se sitten uudestaan”, ystävä jankuttaa tajuamatta, että sanon kohta hänelle jotain tosi tylyä. Pinnani ei kuitenkaan kaikesta ärsyyntymisestä huolimatta katkea, ja jankutan samalla mitalla takaisin. ”No, mä voisin heittää teidät kotiin, niin ei tarvitse sitten kävellä”, ystävä yrittää vielä, johon vastaan, että kuules nyt, kun oikeasti en ole lähdössä tähän aikaan illasta yhtään mihinkään, nyt kun on lapsi, niin lapsen ehdoilla eletään, eikä siihen tosiaankaan kuulu mikään kaupungilla ramppaaminen tähän aikaan illasta. Vauva tarvii aivan varmasti unensa, eikä ole oikein hyvä, jos häntä aletaan herättelemään syyttä suotta. Kerron mitä kohteliaimmin, että meille voi kyllä tulla käymään kunhan sen tekee päivällä, ja että kaupungille ja kahvillekin voidaan varmasti lähteä, kunhan se tapahtuu päivällä.
Ystävä hiljenee, kunnes vastaa seuraavasti ”No ei sitten. Olisi vaan ollut mukava nähdä, mutta näköjään sua ei kiinnosta.” Lisäksi useampi surullinen hymiö. En tosiaankaan tiennyt, miten olisi pitänyt reagoida, joten soitin ystävälleni sanoakseni, että haluan kyllä tavata, mutta ensisijaisesti haluan huolehtia lapsestani ja pitää huolen hänen perustarpeistaan, joihin uni kuuluu hyvinkin olennaisena osana. Minä haluan kyllä tavata, mutta en illalla, enkä varsinkaan yöllä.  Olen edelleen kiinnostunut ystävistäni, mutta en halua osoitella kiinnostustani illalla tai yöllä, vaan inhimilliseen aikaan, ihan oman jaksamisenikin vuoksi – jolla on suuri merkitys siihen, miten päivä Vauvan kanssa sujuu; jos olen väsynyt, koko päivä on ihan syvältä, jos olen pirteä – no, päättele itse. Meille voi tulla kylään, mutta ei illalla, eikä yöllä. Kun lapsi on isompi, meille voi tietysti tulla kylään illemmallakin. Mahdollisesti minäkin joskus saatan lähteä johonkin illalla. Tosin tällä hetkellä sellainen ei edes kiinnosta minua pätkääkään.
Minusta tuntuu, ettei tämä ihminen vieläkään ymmärtänyt, mitä ajoin takaa, vaan kuvittelee ilmeisesti, että silkkaa ilkeyttäni kieltäydyin pyytämästä tuntematonta naapuria lapsenvahdiksi tai herättämään lastani humputtelun takia.
Mikä siinä oikeasti on noin vaikeaa ymmärtää?