lauantai, 10. joulukuu 2011

Ilmoitusasiaa!

Ilmoitusasiaa!

En aio enää päivittää tätä blogia postausten osalta, sillä tartuin tuumasta toimeen, ja sain kuin sainkin tehtyä sen haikailemani uuden blogin. Tämä vanha blogi saa kuitenkin jäädä tällaiseksi kuin onkin, enkä tätä myöskään poistamassa ole. Tänne tulevista kommenteista minulle tulee automaattiset ilmoitukset, ja niihin vastaan kuitenkin myös tällä puolella. Postausten parissa jatketaan kuitenkin uudessa blogissani,
Valkolaisnainen romaniyhteisössä 2, jonne pääsette tuon linkin kautta.
Uudempi, nykyisin käytössä oleva sähköpostiosoitteeni on emilia-natalie@hotmail.fi (huomaa osoitteen pääte) jota tarkistelen vähintään kaksi kertaa viikossa.
Uusi blogi ei vielä ole blogilistalla, mutta tulee sinne lähipäivinä ilmestymään.
 
Ps. Nata, viitsitkö laittaa minulle salasanan tuohon uuteen osoitteeseeni, jotta pääsen lukemaan blogiasi? Vanha sähköpostiosoite ei tosiaan ole käytössä, ja salasanakin on hukkunut jonnekin…

lauantai, 10. joulukuu 2011

Pitkästä aikaa!

Hei kaikille!

Kaikki on täällä päässä oikein hyvin, ja anteeksi kovasti, etten ole päivitellyt blogiani. Energiaa eikä oikein aikaakaan vain ei ole yksinkertaisesti tuntunut löytyvän, jostain syystä koko ajan tuntuu olevan jotain muuta tekemistä... Kirjoittamisen tarve on edelleen olemassa ja asiaakin löytyisi, parasta aikaa pohdiskelenkin, olisiko tykkänään uuden blogin luominen (tätä vanhaakaan kuitenkaan deletoimatta) paikallaan.

Meillä on vauva-arki sujunut hyvin, pikku prinsessa on nukkunut lähes alusta saakka täysiä öitä. Viimeisimmät yöt ovat tosin olleet hataralla pohjalla, kun neiti on päättänyt herätä puoli yhden maissa ja jatkaa johonkin neljän tienoille saakka. Minä ne yövalvoskelut olen sitten arkisin hoitanut, mutta tänään on sitten Mies vuorossa. Vielä meillä ei tosin ole heräilty, ja kukapa sen sanoo vaikkei heräiltäisikään, mutta jos...

Tällä hetkellä iloitsen tuosta ihanan valkoisesta maasta, vaikkakin se taas hankaloittaa jonkin verran tuota ulkoilua tässä päivittäisvaatetuksessa. Kiva, kun hameenhelmat on joka kerta täynnä lumipaakkuja... Onneksi on vaihtovaatteita.

Meillä odotellaan Joulua, ja kaikennäköistä valmisteluakin olen jo tehnyt... Leivontaa ja siivoilua, sekä lahjojen hankkimista nyt ainakin. Askarrella olisin halunnut, mutta en saa aikaiseksi. Kun ei muka ole aikaa.

Mukavaa Joulun odotusta teille kaikille!

keskiviikko, 29. kesäkuu 2011

Warning: Sisältää vit... ärsyyntynyttä vuodatusta

Olen kyllästynyt siihen, että joillekin ihmisille joutuu suorastaan vääntää rautalangasta, etten minä voi pienen lapsen kanssa lähteä enää iltamyöhällä kylälle kuljeskelemaan vain, jotta saisin tavata näitä ymmärtämättömiä ihmisiä, jotta heille ei tulisi paha mieli.

Esimerkiksi eilen illalla nukutin Vauvaa oikein antaumuksella, meillä on nimittäin meneillään vaihe, johon kuuluu unta vastaan taisteleminen. Nukahtaminen siis otti oman aikansa, ja Vauvan nukahdettua painelin viltti kainalossa olohuoneeseen rentoutuakseni romanttisen komedian parissa. Mies oli tässä vaiheessa viemässä kylään tullutta, yhteistä tuttavaamme, kotiin, joka sijaitsee pitemmän ajomatkan päässä… Odottaessani mainosten loppumista vilkaisin puhelintani, ja havaitsin, että minulle oli viesti; ystäväni se siellä ilmoitteli, että on tulossa käymään meidän paikkakunnalla vielä samana iltana. Muuta viestissä ei lukenut, eikä mieleeni tullut vielä tuossa vaiheessa mitään.
Jonkin ajan kuluttua ystäväni lähettää viestiä, jossa pyytää minua tulemaan tiettyyn paikkaan, josta voisimme sitten lähteä vaikka kahville. Hörähdän pelkälle ajatuksellekin; ihan kiva idea muuten, mutta kello on puoli yhdeksän illalla. Kahvipaikatkaan eivät ole enää tuohon aikaan auki, huoltoasemia lukuun ottamatta. Kirjoittelen takaisin, ettei se nyt valitettavasti sovi, koska olen tytön kanssa kotona kahden, ja sain juuri tytön yöunilleen.
Kuvittelin ystäväni ymmärtävän, mutta taisin olla hieman naiivi – vastausta nimittäin pukkaa takaisin. Ystäväni ehdottaa, että pyytäisin NAAPURIN hoitamaan Vauvaa siksi ajaksi. ”Olisit takaisin viimeistään kello 22:30”, lisää hän vielä viestissään. Katson puhelinta vallan äimistyneenä; siis hetkinen…? Mehän ollaan juuri muutettu, emmekä juurikaan tunne näitä lähellä asuvia ihmisiä – tästähän kyseisen kaverin kanssa oli aiemminkin jo puhetta, useampaankin otteeseen. Vastailen hänelle em. mukaisesti, ja toivon, että hän tällä kertaa ymmärtää.
Mitä vielä! Tekstiviestiä pukkaa niin tiuhaan, etten ehdi edes kunnolla pysyä perässä. ”No, ota se tyttö sitten mukaan, kai se vaunuissakin nukkuu?” johon vastaan, etten halua kuljetella noin pientä lasta yhtään missään tähän aikaan illasta. ”Mutta nukkuuhan se vaunuissa?” inttää ystävä, johon minä väsyneesti, että tyttö on edelleen juuri äskettäin saatu yöunilleen, enkä tosiaankaan aio herättää häntä vaatteiden vaihdolla, nostamisella ja vaunuun laittamisella. ”Nukahtaahan se sitten uudestaan”, ystävä jankuttaa tajuamatta, että sanon kohta hänelle jotain tosi tylyä. Pinnani ei kuitenkaan kaikesta ärsyyntymisestä huolimatta katkea, ja jankutan samalla mitalla takaisin. ”No, mä voisin heittää teidät kotiin, niin ei tarvitse sitten kävellä”, ystävä yrittää vielä, johon vastaan, että kuules nyt, kun oikeasti en ole lähdössä tähän aikaan illasta yhtään mihinkään, nyt kun on lapsi, niin lapsen ehdoilla eletään, eikä siihen tosiaankaan kuulu mikään kaupungilla ramppaaminen tähän aikaan illasta. Vauva tarvii aivan varmasti unensa, eikä ole oikein hyvä, jos häntä aletaan herättelemään syyttä suotta. Kerron mitä kohteliaimmin, että meille voi kyllä tulla käymään kunhan sen tekee päivällä, ja että kaupungille ja kahvillekin voidaan varmasti lähteä, kunhan se tapahtuu päivällä.
Ystävä hiljenee, kunnes vastaa seuraavasti ”No ei sitten. Olisi vaan ollut mukava nähdä, mutta näköjään sua ei kiinnosta.” Lisäksi useampi surullinen hymiö. En tosiaankaan tiennyt, miten olisi pitänyt reagoida, joten soitin ystävälleni sanoakseni, että haluan kyllä tavata, mutta ensisijaisesti haluan huolehtia lapsestani ja pitää huolen hänen perustarpeistaan, joihin uni kuuluu hyvinkin olennaisena osana. Minä haluan kyllä tavata, mutta en illalla, enkä varsinkaan yöllä.  Olen edelleen kiinnostunut ystävistäni, mutta en halua osoitella kiinnostustani illalla tai yöllä, vaan inhimilliseen aikaan, ihan oman jaksamisenikin vuoksi – jolla on suuri merkitys siihen, miten päivä Vauvan kanssa sujuu; jos olen väsynyt, koko päivä on ihan syvältä, jos olen pirteä – no, päättele itse. Meille voi tulla kylään, mutta ei illalla, eikä yöllä. Kun lapsi on isompi, meille voi tietysti tulla kylään illemmallakin. Mahdollisesti minäkin joskus saatan lähteä johonkin illalla. Tosin tällä hetkellä sellainen ei edes kiinnosta minua pätkääkään.
Minusta tuntuu, ettei tämä ihminen vieläkään ymmärtänyt, mitä ajoin takaa, vaan kuvittelee ilmeisesti, että silkkaa ilkeyttäni kieltäydyin pyytämästä tuntematonta naapuria lapsenvahdiksi tai herättämään lastani humputtelun takia.
Mikä siinä oikeasti on noin vaikeaa ymmärtää?

keskiviikko, 29. kesäkuu 2011

Juhannusreissulta palattu...

Meillä on muuten muutto tehty (kerron lisää myöhemmin) ja Juhannuskin vietetty todella onnistuneesti. Tästä aionkin muutamilla lauseilla kertoa, ennen kuin painelen särkylääke seuranani unten maille. (Hormonitoimintani on näemmä normalisoitunut, jos ymmärrätte mitä tarkoitan, ja ”mukavana” lisänä sille on myös tämä armoton päänsärky, joka toivottavasti joskus vielä loppuukin…)

Perjantaiaamuna pakkauduttiin autoon jo viiden aikaan, ja lähdettiin huristelemaan kohti pohjoista. Mies oli virkumpi kuin minä, joten hän se sitten hääräili ratin takana alkuun. Vauva nukahti melkein saman tien, kun pääsi lämpimään autoon… hyvä niin, sillä se mahdollisti useamman tunnin putkeen ajamisen. Välillä tietysti oli pysähdyttävä ja ruokittava pienokaista samalla, kun ravitsi itseäänkin…
Meidän matka suuntautui Lappiin ja Norjaan, joista jälkimmäiseen tutustuin nyt ihan ensikertaa. Maisemat tekivät kyllä sellaisen vaikutuksen, että välittömästi kotiin palattuamme (eilen) aloin suunnitella uutta nimenomaan Norjaan kohdistuvaa reissua. Toki siinä samalla voisi sujuvasti pyörähtää Suomen Lapissakin, sielläkin kun on niitä maisemia, joille olen menettänyt sydämeni ihan totaalisesti…
Ensimmäinen yöpyminen tapahtui Ivalossa, jonne totta tosiaankin oli pitkä matka. Toinen yöpyminen tapahtui Norjan puolella, ja kolmas Muoniossa. Ensimmäinen yö meni hotellissa saksalaisten ja japanilaisten (?) turistien kanssa, loput mökeissä. Ja sääskiltä ihme kyllä vältyttiin suurimmaksi osaksi, vaikka niitä olikin PALJON. Tähän tosin mahtoi vaikuttaa sekin, että yhdessä vaiheessa matkaa satoi vähän väliä – enemmän ja vähemmän. Jatkuvat sadekuurot pitivät sääskiä hyvin pois, mutta samalla kertoivat siitä, että kun vihdoin lakkaa satamasta, sääskiä todellakin on ihan olemalla…
Tässä varmaan herää kysymyksiä siitä, miten näin pienen lapsen (reilu 3kk) voi yleensäkään reissata näin pitkiä matkoja. Voin kertoa, että sama pyöri mielessä itselläkin ennen kuin matkalle lähdettiin. Olin lähes varma siitä, että tyttö on niin itkuinen, että joudutaan kääntymään takaisin jo jossain päin Pohjois-Pohjanmaata. (Ei siis yleensä ole itkuinen, mutta kun ei yksinkään viihdy, luonnollisesti.) Niin ei kuitenkaan käynytkään, vaan kaikki meni aivan loistavasti. Tulipahan nyt siis todistettua itsellensä se, että tällaisia reissuja on aivan täysin mahdollista toteuttaa, kunhan muistaa katsella kelloon välillä… Meillä nyt tosin näyttääkin olevan ehkä maailman hyväntuulisin, kiltein ja reippain vauva… Ok, ehkei nyt aivan kuitenkaan, mutta ihan totta; kaikki meni niin kertakaikkisen mahtavasti nimenomaan tytärtä ajatellen, että ei tähän väliin voi heittää muuta kuin kehuja.
Harmittamaan jäi ainoastaan se, että aikaa oli noin vähän. Ensi kerralla on ehdottomasti saatava olla kauemmin, edes yhden päivän verran… ja käytävä Porsangenissa (eli Porsangissa) sekä Altassa. Kuulemma upeat maisemat sielläkin.

perjantai, 24. kesäkuu 2011

Hyvää Juhannusta!

Ajastan tämän tulemaan, sillä perjantaina ollaan jo reissun päällä, enkä ajatellut sinne raahata mukaan kannettavia, nettitikkuja, tai mitään muitakaan teknisiä laitteita paitsi kännykän sekä tietysti auton stereot.

Juuri nyt kiire painaa toden teolla päälle, joten aikaa kirjoittamiseen löytyy taas vasta Juhannuksen jälkeen… jolloin palaankin häiritsemään teitä kaikkia kertomalla reissustamme ja siihen liittyvistä hauskuuksista (toivottavasti).
Nähtävästi monella näkyy olevan kaikenlaisia hauskoja, hetkeen sopivia runoja, joita tippa linssissä naureskellen saa lukea. Itse en nyt yksinkertaisesti jaksa/viitsi/molempia miettiä mitään nerokasta sutkautusta, joten lyhyesti ja ytimekkäästi
OIKEIN HYVÄÄ JUHANNUSTA TEILLE KAIKILLE
ja muistakaakin palata hengissä kotiin reissuiltanne, kuka nyt johonkin on menossa (ja tietysti kotiin jäävätkin; olkaahan kiltisti!). Jatketaan taas Juhannuksen jälkeen.