Tulipahan ainakin herättyä tähän aamuun ihan kunnolla. Tulin nimittäin hetki sitten koiran kanssa ulkoa, ja ilma oli kyllä melkoinen. Lunta tuiskutti välillä lähes vaakatasossa, eikä teitäkään oltu vielä ehditty mitenkään aurailemaan, joten aika lumisissa tunnelmissa tuolla sai kävellä. Koira oli lumesta innoissaan kuten tavallista, ja minä sitten siinä vähän vaihtelevin mielialoin liukastelin perässä. No, se olkoon hyvä puoli tuossakin ilmassa, että ei se nyt sentään niin kauhea ollut, kuin aluksi täältä sisältä katsellessani luulin.

Päivittely on nyt jäänyt vähän vähemmälle, koska puuhaa on riittänyt. Kuinka ollakaan – lupasin tuossa myös vastata jo pari päivää sitten erään lukijan sähköpostiin, mutta en ole saanut sitä vieläkään tehdyksi. Pahoitteluni – koetan tarttua toimeen tänään, kun ei tänään juuri mitään tehtävää sinänsä ole.

Muuten; tämän postauksen kirjoittelen nyt aika iloisissa tunnelmissa: Minulla on nimittäin hyviä uutisia!

Toissapäivänä meille vihdoin ja viimein soitettiin, että nyt olisi sitten se kauan kaipaamamme asunto tarjolla. Koska asunnon osoite (hieman syrjäisen sijaintinsa vuoksi nimittäin) sai minut empimään ja se kaiketi puheestanikin kuului, virkailija sanoi, että toinenkin tarjolla oleva asunto kyllä löytyy, mikäli emme tuohon ensimmäiseen mielly. Sovittiin, että käymme saman päivän aikana katsomassa sitä ihan ensiksi mainittua asuntoa, ja otamme sen jälkeen yhteyttä asuntotoimiston virkailijaan.

Kuten sanottu, asunnon sijainti ei tuntunut kovin houkuttelevalta, mutta totta kai mentiin sitten sitä katsomaan. Asunto oli kyllä tilavampi kuin tämä nykyinen, mutta siitä puuttui se haluamamme elementti: sauna – eikä asukas osannut sanoa, onko taloyhtiössä saunaa vaiko ei. Koetettiin kuitenkin katsella asuntoa ihan positiivisin mielin, ja kyllähän se ihan ok kunnossa olikin. Nykyinen asukas  (tai toinen asukkaista; asunnossa asui kolmikymppinen äiti poikansa kanssa) sattui kuitenkin kertomaan siinä samalla jutellessamme, että ”Niin, täähän on kyllä muuten todella mukava asunto, olen viihtynyt ja tykännyt, mutta nämä asukkaat – ne pitää välillä melkoista meteliä. Siksi tästä pois muutetaan pojan kanssa.” Vilkaistiin miehen kanssa toisiamme, ja mies kysäisi sitten asukkaalta, että jaa, minkälaista porukkaa nämä naapurit sitten oikein ovat. Asukas siinä sitten kertoi, että eivät ne mitään juoppoja tai narkkareita ole, mutta että kyllä niistä ääntä lähtee ainakin keskiviikkoisin ja viikonloppuisin. Naurahdin, että tuskinpa me sitten tähän halutaan muuttaa – meille kun on vauvakin tulossa. Asukas siihen, että no on kyllä varmasti viisaampaa etsiä hieman rauhallisempi taloyhtiö. Siinä hetken aikaa rupateltiin, kiitettiin asunnon näyttämisestä ja lähdettiin pois.

Pihalla mies totesi saman tien, että tuohon me ei kyllä muuteta vaikka kuinka on kolmio kyseessä. Olin samaa mieltä, ja soitettiin sille virkailijalle. Totesin heti puhelun alussa, että asukkaan mukaan taloyhtiössä asuu niin meluisia naapureita, että ihan sillä perusteella emme olleet viehättyneitä. Virkailija totesi pahoittelevaan sävyyn, että ”Niin, siihen onkin ollut aika ongelmallista saada vuokralaista meluisien naapureiden vuoksi.” Naurahdin. Teki mieleni sanoa, että te ette sitten vissiin osaa häätää näitä metelöitsijöitä tai jotain. En kuitenkaan sanonut, kysyin siitä toisesta asunnosta. Virkailija alkoi kertoa siitä perustietoja, ja kehotti soittamaan nykyiselle vuokralaiselle ja sopimaan ajan, milloin asuntoa saattoi mennä katsomaan.

Pompin taas hieman päivästä toiseen, mutta eilen sitten päästiin vihdoin ja viimein kahdeksan maissa illalla katsomaan ko. asuntoa ja miellyttiin siihen oikopäätä. Asunto oli saunallinen kaksio, ja hieman pienempi mitä alun perin oltiin ajateltu, mutta yllättävän tilava. Pohjaratkaisu oli oivallinen, ja asunto muutenkin hyväkuntoinen ja viihtyisä. (No, kyse olikin suhteellisen uudesta asunnosta.) Siinä sitä katsellessa todettiin, että tuohonhan me mahdutaan ihan hyvin monta vuotta vauvan synnyttyä. Ja miksipä ei mahduttaisi, kun siinä vielä toistaiseksi kerran asuu pariskunta kahden isokokoisen koiran ja yhden kissan kanssa. Muista naapureista emme itse viitsineet mitään kysyä, mutta meille kerrottiin, että naapurit on mukavia eikä kukaan ole valittanut lemmikeistä eikä muustakaan. Rauhallisia ihmisiä on kuulemma seinänaapurit ja mitään ”rymyporukkaa” ei niillä nurkilla kulje.

No niin – ehkä lienee sanomattakin jo selvä, että asunto miellytti. Tänään olisi sitten hoidettava se ilmoituspuoli virkailijan suuntaan, kello kun oli tuossa vaiheessa jo niin paljon, ettei tietenkään hänelle enää voinut soittaa. Että ilmeisesti tässä nyt Jouluksi päästään muuttamaan – loistavaa!

Eilinen päivä hurahti kyllä muutenkin todella nopeasti ohi, vaikka aamulla heräilin kukonlaulun aikaan. Koiran käytettyäni rupesin näet siivoilemaan sen verran pikkutarkasti, että siinä menikin sitten lähes koko päivä. Tuon mahtipontisen siivousoperaation tuloksena on se, että täällä on kyllä kerrassaan siistiä – vielä kun matot kuivaisivat, että saisin ne puhtaina lattiaan. Luulen, että imuroinninkin voi nyt jättää tältä päivältä väliin – tuskinpa me täällä koiran karvoihin tai pölyyn hukumme, vaikka yhtenä päivänä laiskottelisinkin noilta osin.

No niin, nyt aamupalalle ja myöhemmin takaisin.