Siis valvomaan enää kovin kauaa. Ei kertakaikkiaan pysty.

Nukahdin, hetkeksi. Kauaa en ehtinyt kuitenkaan nukkua, kun heräsin puhelimen ääneen täysin tajuamatta, mikä himputti se ääni oikein oli. Aika äkkiä siinä sitten toinnuin hereille kuunnellessani miehen puhetta. K:n naisystävähän se vain sieltä soitti miehelle ilmoittaakseen, että K on oikein antanut hänelle luvan tulla tänne meille niin pitkäksi aikaa, kuin hän itse viihtyy baarissa ja hillumassa tuttaviensa kanssa. Joskaan sekään baari ei enää kauaa olisi auki, mutta naisen mukaan inttämisestä ei nyt ollut K:n kanssa mitään apua. Jostain syystä en epäile tuota ollenkaan. Argh, voin vain kuvitella, minkälaisessa kunnossa sekin tällä hetkellä on. Siis K, ei nainen.

Meni jonkin aikaa, ja nainen tuli tänne. Roikkuvan, rikkinäisen ja aivan liian lyhyen hameensa kanssa hän oli kyllä oikeasti todella säälittävän näköinen. Koko olemus oikein tuntui huutavan rättiväsyneisyyttä. Päätin, että otan nuo vaateasiat puheeksi joskus päivällä, onhan se nyt ihan saletti, ettei naista voi tuolla tavoin päästää ihmisten ilmoille. Jotain on todellakin tehtävä, ja kiireen vilkkaa. En tosin ole vielä ihan varma, että mitä, mutta pääasia, että jotain.
Mies kävi uudelleen nukkumaan pienen inttämisen jälkeen. Se oli sitä mieltä, että valvoo nyt siihen saakka, että hänen armas veljensä suvaitsee tulla nukkumaan. Minä olin sitä mieltä, ettei miehen ole syytä valvoa, hänellähän on aamulla aivan tarpeeksi aikainen herätys muutenkin. Mies väitti vastaan. Sanoi minunkin valvoneen ja olevan väsynyt. En kiistänyt, mutta sanoin, että huomenna asiat hoidettuani ja imuroituani aion ihan sataprosenttisen varmasti vetää ainakin parin tunnin tirsat. Ja hei, jos onni käy myötä, niin voihan sitä alkaa illalla hieman aiemmin nukkumaan. Tosin meidän tuurilla ei onni käy myötä, eikä ainakaan perjantaina, mutta saahan sitä silti toivoa. Miehen mentyä nukkumaan jäin valvomaan naisen kanssa.
Koetettiin pitää jonkinlaista keskustelua yllä, vaikka kummastakaan ei juuri ollut keskustelemaan meitä kalvavan väsymyksen vuoksi. Kuten siis voinette päätellä: vaikka ainakin toistaiseksi kirjoitan jokseenkin selväjärkistä tekstiä, olen taas siinä jamassa, etten millään jaksaisi puhua yhtään kenellekään, ellei pakko ole. Oikeastaan juttutuokiomme koostui pitkälti siitä, että nainen päivitteli K:n tämänhetkisiä toimia, ja minä ynähtelin vastauksia. Eipä sillä, en toki minäkään voi ymmärtää, mistä ihmeestä K on saanut päähänsä, että suhteen julkitulon jälkeen on ehdottomasti voitava ja saatava viettää rempseää elämää ainakin ensimmäinen viikko. Noin K nimittäin oli kuulemma naiselle tokaissut. Siis että noin se homma toimii. Jos kysyisin miehen mielipidettä asiaan, hän varmaan nauraisi. Ei se homma toiminut noin ainakaan meidän kohdallamme, tosin miehellä ei sellaiseen ”rempseyteen” ollut kovin suurta hinkuakaan. Keskityimme lähinnä yhdessäoloon ja toisiimme. Mutta kuten sitä monesti sanotaan, meitä on niin moneen junaan, ja silti jää asemillekin…
Kuinka ollakaan, tuon väsähtäneen juttutuokiomme aikana lapaluideni väliin iski taas ihan kammottava kipu. Teki mieli karjaista ääneen, ikään kuin tässä jatkuvassa jumituksessa ei muutenkin olisi jo tarpeeksi. Ilmeeni oli kai jotenkin tuskainen, koska nainen – kutsutaan nyt häntä P:ksi, koska on ärsyttävää puhua koko ajan vain ”naisesta” – kysyi, mikä minulle oikein tuli. Selvitin siinä sitten jotain pääkohtia kärsimyksistäni P:n kuunnellessa myötätuntoisena vieressä.
Myötätunnon hetkenä miehen puhelin alkoi piristä taas kamarin puolella. Mies vastasi, soittaja oli tietysti K, kukapa muukaan. Siellähän se pyyteli P:tä hakemaan itsensä pois sieltä, mihin P oli hänet jättänyt. P lähti ajelemaan kaupunkia kohti todella närkästyneenä ja arvatenkin entistä väsyneempänä. Mutta minkäs teet, ei kai sitä K:ta voinut sinnekään jättää. Toisaalta, kai se olisi jostain vastaavasta tempusta saattanut oppia jotakin. Heh, huomaapa taas, että olen väsähtänyt, en kai se minäkään muuten tuollaisia suunnittelisi. Kenenkään jättämistä kylille, siis. Vaikka luultavasti tuo tekisi K:lle ihan hyvää. Jäisi varmaan enimmät humputtelut taakse hetimmiten. En tiedä, en jaksa ajatella.
Okei, P:n lähdöstä on nyt puolisen tuntia. Pariskuntaa ei kuulu eikä näy, tosin soitin P:lle jokin aika sitten. Halusin näet tietää, koska voin itse lähteä tästä levähtämään. Uloskaan kun noita ei viitsi jättää, nimittäin jos minä nyt menen nukkumaan, niin en todellakaan herää minkään valtakunnan puhelinsoittoihin. P ei tiennyt mistään mitään, sanoi vain, että hengailee K:n kanssa grillijonossa. Tulevat sitten, kun K haluaa lähteä. Mutta kun K ei tahdo saada edes tilaustaan tehtyä, joten voi kuulemma venähtää. Tekisi mieli valittaa miehelle, mutta en viitsi herättää sitä. Valitan sitten aamulla. Tai huomenna.
Mielessäni pyörii kaksi kangasta, jotka ehdottomasti haluaisin tilata kuvaston kuvien perusteella. Toinen on karamellin värinen vihreä, jossa on kankaan värisiä paljetteja ja kultaisia merkkauksia. Toisen kankaan kohdalla on valinnan vaikeus: Peruskangas on mustapohjainen, johon on mahdollisuus valita joko turkoosit, vaalean liila, kirkkaan pinkit, vihreät tai hieman turkoosiin vivahtavat siniset paljetit. Minua kiehtoo noista vihreä, turkoosi sekä vaalean liila. Minkä sitä sitten valitsisi, vai valitsisiko mitään? Loppuvuodeksikin pitäisi säästää rahaa, silloin tulee arvatenkin hienoja kankaita pitäen erityisesti silmällä esimerkiksi uutta vuotta ja joulua. Ikävää, jos silloin ei saa rahatilanteen vuoksi mitään irti. Vaikka enhän minä niitä kankaita jouluna tai uutena vuotena kuitenkaan käytä, koska ompelen ne röijyiksi vasta ensi vuonna, kuten olen jo pari kertaa maininnutkin. Mutta kuitenkin. Haluan ehdottomasti, että minulla on ompeluprojektini alkaessa liuta kankaita, jotta saan useamman uuden vaatekappaleen kerralla.
Mutta kankaista viis, mulla menee ihan juuri silmät kiinni vaikka väkisinkin. Kaipa tuo mies herää niihin puhelinsoittoihin, minä en kerta kaikkiaan jaksa päivystää, niin vieraanvarainen kuin haluan ollakin. Omapahan on veljensä, ja itsepähän on luvannut ottaa ne tänne yöksi. Minä en ainakaan pysty valvomaan enää, en sitten vähääkään.