Minä se vain unohtelen ja unohtelen, lakkaamatta, koko ajan ja kaikkea mahdollista.

Eilen esimerkiksi käväisin pikaisesti ulkovarastolla, jonka jälkeen laitoin avaimet olohuoneen pöydälle. Suunnilleen varttitunnin päästä tarvitsin avaimiani uudemman kerran, mutta arvatkaapa vain muistinko paikkaa, johon avaimet olin laittanut. Etsintöjä kesti jonkin aikaa, kunnes avaimet sitten löytyivät. Tuossa vaiheessa olinkin jo ihan itkuun purskahtamaisillani – en siksi, että kyseessä olisi sinänsä mikään iso asia, mutta tuo muistamattomuus vaivaa useita kertoja päivässä, tuntee sitä itsensä vähän omituiseksi, tyhmäksi ja jotenkin puutteelliseksikin.

Muistamattomuus on sitä paitsi ihan oikeasti turhauttavaa. Saat pinnistellä ja ponnistella, että muistaisit, mutta unohdettu asia ei kuitenkaan välttämättä palaa mieleen vielä pitkään aikaan.

Miestä muistamattomuuteni huvittaa, ja naurattavathan nuo muistamattomuuden tuomat kommellukset minuakin jälkeenpäin – ainakin useimmat niistä. Unohduksen ollessa kohdalla sitä vain turhautuu ja tuntee olonsa epämukavaksi, tavalla tai toisella. Pohtii, että mikä hiivatti tässä nyt oikein maksaa.

Mutta hetkinen – minähän ihan vasta luin jutun raskaudesta ja muistista. Miten se nyt kuuluikaan? Tässä muutamia poiminta ko. artikkelista.

”Runsas vuosikymmen sitten tehty tutkimus raskauden vaikutuksista naisen aivoihin aiheutti todellisen lööppivyöryn. Tutkimuksessa todettiin, että naisen aivot kasvavat takaisin normaaliin kokoonsa joitakin aikoja synnytyksen jälkeen.”

(Toimittajien ensimmäinen tulkinta oli ollut, että aivot kutistuvat raskausaikana – tämä ei kuitenkaan pitänyt jutun mukaan paikkaansa. Tämä taas kuulosti omasta mielestäni paljon lupaavammalta, heh.)

”Tutkimusta tarkemmin lukeneet saivat selville, että naisen aivosolujen määrä ei vähene raskausaikana, vaan että solujen koko väliaikaisesti pienenee. Aivosolujen pienenemisen syyksi arveltiin, että raskaana olevan aivosolujen koostumus sisälsi tavallista vähemmän vettä, sillä elimistön nesteitä ja ravinteita tarvitaan raskausaikana myös sikiön kasvuun ja kehitykseen.”

”Luotettavin ja objektiivisin todiste raskausajan vaikutuksesta muistiin liittynee raskausajan hormoneihin, estrogeeniin ja progesteroniin. Niiden määrä elimistössä kasvaa raskausaikana räjähdysmäisesti, ja molempien hormonien tiedetään vaikuttavan ihmisen muistitoimintoihin.”

(Aika järkeenkäypää, itse asiassa. Kumma, ettei sitä itse jostain syystä tule tällaisia ajatelleeksikaan, ellei niistä erikseen lue. Mistä lie johtunee. Eikö sitä vain yksinkertaisesti hoksaa, vai onko muistamattomuudella osuutta tähänkin asiaan? Minun kohdallani ehkä molempia…)

”Odotusajan vaikutusta muistiin paljon tutkineet Matthew Brett ja Sallie Baxendale ovat kallistuneet sille kannalle, että muistin pätkiminen johtunee osittain hormoneista, mutta lisäksi yksinkertaisesti siitä, että kun elämä on muuttumaisillaan lopullisesti, mieli luonnostaan askartelee arkisia ja jokapäiväisiä asioita paljon suurempien teemojen parissa.”

Tästä voi sitten lukea kyseisen artikkelin halutessaan ihan kokonaisuudessaan. Tiedä nyt sitten, kannattaako tuohon sataprosenttisesti luottaa, mutta tuskin se myöskään mitään kokonaisvaltaista huuhaataakaan on. Toivottavasti. Nimittäin nuo artikkelissa mainitut selitykset helpottaisivat omaa mieltäkin – sitä tuntee itsensä vähemmän kummalliseksi.