Niin, totesin jo edellisessä, että raskausasiaa laitan toiseen kirjoitukseen, joten niinpä siis teen. Raskaus alkaa olla ihan kohta puolessa välissä, ja kaikki on mukavasti. Mitään suurempia tai ikävämpiä vaivoja ei ole ollut, ja hyvä niin.

Tosin rasittuminen on näköjään jotenkin ihan toista luokkaa näin raskausaikana. Normaalisti siivotessani kämpän jaksan vielä huhkia ihan vaikka kuinka paljon, enkä koe mitään kovin syvää väsymystä. Eilen siivottuani kuitenkin tunsin siirtäneeni vuoria. Illalla sitten särki nivusia ja selkää. Samoin sen muuttohomman kanssa, koska portaita piti ravata edes takaisin. Muualla se ramppaaminen ei tuntunut, mutta iltasella sitten kolotti nivustaipeita ja selkää. Levolla nuo ovat kuitenkin menneet ohi, joten eipä niistä nyt sitten sen enempää.

Ajatus kropan muutoksistakaan ei tällä hetkellä tunnu ollenkaan pahalta tai huonolta asialta. Oikeastaan en ole miettinyt koko asiaa, eikä se nytkään tunnu mitenkään erityisemmän mietittävältä. Mistä lie johtunee, etten tuolla ole hetkeen vaivannut päätäni. Ehkäpä siksi, että raskaus on jo tosiaan näkyvä, ja tässä on ikään kuin pakko hyväksyä muutokset ja opettaa itsensä suhtautumaan niihin muuten kuin kauhunsekaisella odotuksella.

Potkujakin tuntuu jo paremmin. Yleensä aina silloin, kun olen paikallani; istun mukavasti tai loikoilen. Ilta-aika ja yöaika tuntuvat olevan niitä, jolloin siellä ollaan eniten aktiivisia.

Yhtenä yönä näin omituista unta. Unessa muka synnytin lapsen, eikä tehnyt pahaakaan (no johan taisi epätodellinen uni olla). Lapsi oli unessa poika, ja sillä oli tukkaa – ja se oli aivan kuin pienoiskopio miehestä. Heh. Unessa ihmettelinkin miehelle yhdennäkösyyttä. Heijailin lasta sylissäni ja juttelin sille.

Tästä tietenkin päästään pohtimaan, että tarkoittavatko unet jotakin, ja jos tarkoittavat, mikä mahtaisikaan olla tämän unen tarkoitus. Minä en ole mikään unituntija, enkä oikeastaan usko uniin. Otan ne suurimmaksi osaksi vain unina. Paitsi tiettyjä unia nähtyäni tiedän melko varmasti, että tulossa on sadetta, tai on tapahtumassa jotain epämiellyttävää, tai että olen tulossa kipeäksi. Mutta eivätpähän niistäkään kertovat unet ole aina pitäneet paikkaansa, joten ei niihin liikaa kannata luottaa.

Juu. Mutta tosiaan, rakenneultra lähestyy ja ehkäpä ensi viikolla päästään tietämään, saammeko tytön vai pojan. Tärkeintä on, että kaikki on ok – mutta edelleen jankutan, että kyllä se sukupuoli kiinnostaa niin turkasesti, että pakko sitä on kysyä. Toivottavasti näkyy.