Iltamyöhällä sain tuskailla puhelimeni kanssa. Eräs tuttava yritti näet soittaa minulle soittamasta päästyäänkin. Olin jo nukkumassa ja nukahtanutkin, kunnes sitten puhelimen ääni havahdutti minut. Painoin punaista luuria ja kuvittelin, että kai se nyt ymmärtää olla soittamatta. Turha luulo. Puhelin soi toisenkin kerran, ja taas sama kuvio minun osaltani. Ja sama harhaluulokin. Mutta eipä se mihinkään lopettanut, soitti soittamastaan päästyä useamman kerran, ennen kuin unen rippeet olivat karisseet siinä määrin, että vastasin puhelimeen ja töksäytin aika epäystävällisesti, että etkö sinä nyt tajua, että minä yritän tässä nukkua – soitellaan siis huomenna. Tuon jälkeen laitoin koko puhelimen kiinni. Tuli nyt tässä mieleen, mahtoiko tuo tuttava loukkaantua äkäisestä äänensävystäni tai sanoistani. Kaipa sen näkee ja kuulee päivän mittaan.

Yö sujui muuten tällä kertaa todella rauhallisesti, mihin olen erittäin tyytyväinen. Illalla ehdin ajattelemaan, että jos nyt vain alkaa taas kuulumaan samanlaista meteliä kuin edellisyönä, niin marssin aivan varmasti sinne naapurien ovelle ihan omakätisesti ja sanon suorat sanat. Ärsytti nimittäin siinä määrin tuo öinen luukuttaminen, tässä kun itse kuitenkin koittaa olla häiritsemättä naapureita millään ylimääräisellä. Mutta eipä nyt jauheta tuosta, koska kerran saatiin nukkua yö rauhassa. Se olikin tarpeen, sillä noustiin ylös jo vähän ennen viittä, miehellä kun alkaa ne työt jo kuudelta, ja työpaikalle on jonkin verran matkaa. Tänään on lisäksi pakostakin odoteltava työkaverin tulemista, auto kun on sillä meidän korjaajatutullamme laitettavana. Nousin sitten samalla itsekin ylös, ja kohta lähden varmaankin käyttämään koiraa pihalla. Sillä se pärjääkin jonkin aikaa.

Tänään olisi muuten edessä taas yksi asunnonsaantiin liittyvä tapaaminen. Sinne painelen jo kahdeksaksi, jotta saan asian ”alta pois” ja voin keskittyä muuhun. Vaikkapa parin tunnin unosiin, jos siltä siinä vaiheessa tuntuu. Alkaa jo vähän kyllästyttää tämä yrittämällä yrittäminen, mutta minkäs teet. Rahatilanne on sellainen, että asunnonostaminen ei käy laatuun. Toivotaan, että lähiaikoina tosiaan saisin kertoa tänne jotain oikeasti iloista näihin asuntoasioihin liittyen.

Tänään pitäisi tavata pari muutakin henkilöä. Ensinnäkin se miehen serkku. Onhan hänestä kuulunut tässä vähintään joka toinen päivä ja kaikki on kuulemamme perusteella ollut menossa parempaan päin, mutta ihan konkreettinen näkeminen on tietenkin parempi, kun kerran samalla paikkakunnalla ollaan ja asutaan. Kyläily on nyt jäänyt. Mies kyllä pyysi serkkuaan käymään, mutta serkku totesi, että häntä hieman hävettää se viimekertainen. Vaikka eihän siinä nyt mitään. Jos ajattelen esimerkiksi tuota hänen käymistään ja miehen pikkuveljen, K:n visiittiä täällä (sitä viimekertaista) niin serkku oli huomattavasti harmittomampi kylävieras.

No, toinen tavattava on sitten P, nimittäin K:n melko uusi naisystävä. Minulla on nimittäin edelleen ne P:n essutarvikkeet täällä meillä, enkä ainakaan nyt voi niille mitään tehdä. Naapurin emäntää ei saa kiinni sitten millään (päivät töissä, illat menossa) enkä nyt käsinkään viitsi ruveta ompelemaan. P on kertoillut, ettei ole edelleenkään saanut hankittua itselleen toista hametta. Sellaista, jolla kehtaisi ja voisi ihan oikeasti liikkua ihan arkiolosuhteissa tai mennä käymään vaikkapa anopin ja apen luona. P:n mukaan K:lla on kyllä rahaa, mutta kuulosti siltä, että rahat eivät nyt mene sinne, mihin niiden oikeasti pitäisi. Mies tuhahteli K:lle puhelimessa, että sen tulisi ajatella vähän naisystäväänsä, koska kerran sellaisen on halunnut ja tänne tuonut. K oli naureskellut, että eihän tässä mikään kiire ole, P kun ei muutenkaan tunnu vielä tajuavan emännän paikasta yhtikäs mitään. K ei sanojensa mukaan tiennyt, pitäisikö P lähettää takaisin oman kotiväkensä ja sukunsa luokse, vaiko pitää täällä. Mies ei siihen osannut ottaa sen kummemmin kantaa, totesi vain, että itsehän K parhaiten tietää. Enpä osaa minäkään sanoa tuohon juuta enkä jaata. Minusta P vaikutti lyhyehkön tutustumisen perusteella ihan tavalliselta nuorelta naiselta, jolta varmaan sujuvat kotihommatkin ihan tavalliseen tapaan. Tosin, jos K käyttäytyy koko ajan P:tä kohtaan samoin kuin täällä meillä (kritisoi sen tapaa tehdä asioita tai kyttää vieressä, miten P minkäkin asian tekee) niin kaipa sekin jo riittää pilaamaan jotain. Mies on luonnollisesti yrittänyt puhua silmäteräpikkuveljelleen tuostakin asiasta, mutta liekö mitään tulosta tullut.

Sain muuten sen Leena Lehtolaisen kertomuskokoelman luettua. Kokonaisuutena tuo kirja oli ihan hyvä luettava. Tosin kuten jo kirjan alkumetreillä mainitsin, joukossa oli muutama sellainenkin tarina, joita en mitenkään voinut kuvitella tapahtuviksi. Alun noista tarinoista ehkä, juu, mutta kun se yliampuvuus tuli loppua kohden mukaan, pilasi se ikään kuin nuo tietyt tarinat. Mutta suurin osa kertomuksista oli ihan hyviä, olen tyytyväinen, että kirja tuli luettua. Seuraavaksi voinkin perehtyä Mirjami Hietalan Valkoiset Lautalattiat- nimiseen kirjaan, jonka tulin sattumalta lainanneeksi.

Nyt koiran kanssa pihalle, palaillaan päivemmällä!