Otsikollani viittaan nyt yksinkertaisesti siihen, että koko postaus tulee taatusti olemaan raskauteen, synnytykseen ja vauvaan liittyvää jutustelua. Kirjoittelen myöhemmin sitten muusta, nyt on pakko purkaa näitä ajatuksia ulos.

En ole taas hetkeen kirjoittanut mitään. Ei silti kannata huolestua, hengissä täällä ollaan. Pää on vain täynnä kaikenlaista, lähinnä vauvaan, loppuraskauteen ja synnytykseen liittyviä asioita ja ajatuksia – ja tekemistä tuntuu olevan liikaakin – ja sitten pitäisi vielä muistaa nukkuakin. Heh.

Unirytmi se vain otti ja vaihtui, vaikka kuinka yritin taistella vastaan… Niin mielelläni kuin olisin yöni nukkunutkin, niin ei siitä mitään tullut. Minut on tähän mennessä pitänyt hereillä joko vauvan liikehdintä, kamalaakin kamalampi närästys, selkäkivut tai muuten vain epämukava olo; sitä sopivaa asentoa kun ei todella tunnu löytyvän. Neuvolassa tosin sanottiinkin, että unirytmit saattavat muuttua – ja että kannattaa varautua siihen, että vauva saattaa olla virkeimmillään juuri illalla. No, huomattu on. Mieluiten sitä tietysti eläisi samassa rytmissä kuin muutkin, mutta minkäpä tässä nyt tekee.

Ensi viikolla saadaan sitten vihdoin ja viimein ne yhdistelmävaunut. Ne olisi tietysti voinut hankkia aiemminkin, mutta tässä tuli tällainen viime hetken muutos suunnitelmiin. Aiemmin nimittäin eräs henkilö lupasi käyttöömme muutaman vuoden ikäiset vaununsa, mutta ilmoittikin nyttemmin, että ne ovat rikki. Lupasi käyttää niitä korjuuksilla, mutta jokin aika sitten kysyttyäni asian etenemisestä hän ilmoitti, ettei ole ehtinyt/jaksanut hoitaa asiaa. Tunsin lievää ärtymystä, mutta mitäpä tuosta suuttumaan – eihän hänellä ole mitään velvollisuutta antaa vaunujaan kenenkään käyttöön, ellei itse halua. Tosin tuon vaunujen rikkinäisyyden tai mikä homman nimi nyt sitten onkaan, olisi tietysti voinut ilmoittaa vähän aikaisemmin. No mutta – keskusteltiin sitten miehen kanssa ja todettiin, että koska tässä ei enää pitkä aika ole, vaunuasia olisi todellakin hyvä hoitaa pois alta tässä vaiheessa. Eipähän sitten tule liian kiire sen suhteen. Käytiin sitten katsomassa vaunuja, löydettiin sopivat, tehtiin kaupat ja maksettiin – mutta haetaan ne vasta ensi viikolla pois. Liikkeessä kun ei sattunut olemaan tätä tiettyä lajia kuin mallikappale.

Joo. Toinen alta pois hoidettu juttu on turvakaukalo. Helpottaa kuulkaa suunnattomasti, kun nämä alun hankinnat alkaa olla siinä mallissa, että niitä on enää muutama jäljellä. Tsekkasin listaa, ja totta tosiaan – eihän tuossa sängyn lisäksi ole kuin niitä pienempiä tavaroita ja tarvikkeita, mitä olisi hyvä olla – sekä itseä, että vauvaa varten. Hyvä, hyvä.

Sänkykin meidän on tarkoitus ostaa tänään, joten kohtahan senkin saa ruksata tuosta paperistani yli. Yksi ilon aihe lisää… Mummoani tosin sängynhankintasuunnitelmamme stressaavat jostain syystä aivan kamalasti – niin, tietysti mummon kanssa tulee puhuttua kaikenlaista, ja sängyn ostokin tuli sitten hänelle kerrottua jo näin etukäteen. Mummon mielestä pinnasängyn hankintaa pitäisi lykätä niin pitkälle, kuin mahdollista, koska sitä ei tarvitse vielä. Hän ihmetteli, emmekö voisi laittaa ”ensisänkyä” eli siis sitä äitiyspakkauksen laatikkoa aluksi viereemme – omaan sänkyymme. Huomautin, että olisi itsekin mukava mahtua nukkumaan sängyssä, johon mummo ilmoitti, että mahtuuhan laatikko nyt sentään jalkopäähän. Paikalla juttua kuulemassa ollut isäni puuskahti, että laatikkohan tulee tuolla tavoin potkituksi lattialle – eikö mummo nyt voisi vähän käyttää järkeään. Mummo mumisi jotain itsekseen ja alkoi jutella, miten meidän pitäisi nyt hankkia joku erillinen pöytä nimenomaan ensisänkyä varten. Tosin vaikenihan hän sitten lopulta, kun kerroin, että varmaan vieläkin ollaan hankkimassa jonkinlainen lisälipasto, mutta että ostetaan nyt kuitenkin se pinnasänky jo edeltäpäin, koska se on kuitenkin ostettava jossain vaiheessa.

Yhden mielenkiintoisen kommentinkin mummo heitti samana päivänä. Tuumasi, että taitaa tuo lasten teko nyt jäädä tuohon. Minä hieman hämilläni vastaamaan, että no, tässä yhdessäkin varmasti on näin ensi alkuun, niin että eiköhän se, toistaiseksi. Mummo puuskahti, että ”No, ei kun ihan iäksi päivää.” En tietenkään voinut olla ihmettelemättä ääneen, miksi ihmeessä hän nyt moisia tuumi. Mummon kommentti asiaan oli, että ”No jos te vaikka eroatte. Sitten olet yksin lasten kanssa, ja on niin raskastakin. Erosi se Tiinakin tuossa, ja kolme lasta on sillä nyt yksin huollettavanaan.” Yritin sitten selittää, että vaikka ”Tiina” on eronnut miehestään, ei meille välttämättä – ja toivottavasti – käy niin. Sitä paitsi, jos tuolla asenteella alkaa menemään, niin voiko elämässä tehdä ylipäätänsä yhtään mitään? Ainahan jotain voi tapahtua.

No joo. Muuten mummon kanssa ei ole tarvinnutkaan inttää tai pahoittaa mieltään pitkään aikaan. Hän ilmoitti tuossa yhtenä päivänä jopa tilanneensa joltain naiselta kudottuja vaatteita vauvaa varten. Lykkäsipä käteeni pienet villasukatkin todeten, että ”Ne ei vastasyntyneelle tietenkään sovi, ovat niin isot – mutta oppiihan lapsi kävelemäänkin. Laita sitten talteen ne.” Heh. No, minähän laitoin – lämpimin mielin.

Hassuja nuo mummot, ei tässä voi muutakaan sanoa. Välillä niiden kanssa saa olla helisemässä tai pahoittaa mielensä tavalla tai toisella, välillä ne puolestaan käyttäytyvät kuin enkelit konsanaan. Hyvää taitaa silti olla enemmän kuin huonoa, vaikka monesti tännekin tulee kaikenlaisesta valittaneeksi ja vaahdonneeksi.

Synnytyskin pyörii mielessä nykyään ihan jatkuvasti. Hiemanhan tuo tuleva koitos jännittää, mutta ainakaan toistaiseksi mistään hirveästä kammosta en asian suhteen kärsi. Tilannehan voi toki vielä muuttua, mutta tuskin nyt enää kovin radikaalisti. Toivottavasti… Ajattelin keskustella synnytykseen liittyvistä asioista nyt ensi viikolla lääkärin pakeilla käydessäni. Täytyy nyt vielä hieman suunnitella, olisiko jotain erityistä aiheeseen liittyvää, mistä haluaisin kysyä tai jutella, mutta eiköhän se tässä vielä selkene.

Aiheesta puhuminen ja jutteleminen tuntuu kyllä todella tärkeältä. Siis en nyt tarkoita yksin mitään keskusteluja terkkarin tai lääkärin kanssa – vaan muutenkin. On ollut helpottavaa, kun on voinut jutella asioista muutaman jo synnyttäneen naisen kanssa – ja kyselläkin kaikenlaista. Aiemmin koko aihe tuntui tosi kaukaiselta ja vieraaltakin – itse asiassa oli niin, etten varsinaisesti edes halunnut sen kummemmin ajatella koko synnytystä. Nythän tilanne on muuttunut, mutta mahtaisikin olla outoa, ellei olisi. Eihän tässä kuulkaa ole enää kuin reilu kuukausi laskettuun aikaan.

Olen pohdiskellut sitä mahdollisuutta, että jos sen avautumisvaiheen viettäisi altaassa. Täällä kun on sellainenkin mahdollisuus, jos siis vain allas on vapaana. Auttaa kuulemma kipuihin, joka onkin pääsyy sille, miksi aiheesta alun perin kiinnostuin. Juuri kivut on se asia, mikä minua huolettaa – tai sanotaanko, että paremminkin se kivunlievitys. Esimerkiksi sana ”epiduraali” kauhistuttaa – varmaan naurettavaa, mutta pelkään kamalasti sen laittamiseen liittyvää kipua. (Minua kun on tietysti jo onnistuttu pelottelemaan näillä ”Se käy sitten kamalan kipeää”- tyyppisillä tarinoilla.) Tosin luultavasti synnytys on niin kivulias kokemus noin muuten, että mahtaako siinä yksi epiduraali tuntua missään… Tiedä häntä. Jos muuten joku haluaa, jaksaa ja viitsii kertoa omassa synnytyksessään/omissa synnytyksissään käytetyistä kivunlievitystavoista, olisin todellakin enemmän kuin kiitollinen. Jospa ne muiden kokemukset vaikka vähän toisivat jotain rohkaisua asian suhteen.

Muuten, tilasin jokin aika sitten kauniin brodeeratun ja pitsein koristellun pussilakanasetin vauvaa varten, mutta sitä ei ole kuulunut eikä näkynyt, ei mailla halmeilla. Kyseinen yritys kyllä tosiaan toimittaa tuotteensa, mutta homma on heillä aivan uskomattoman hidasta. Tässä on nyt kulunut kaksi viikkoa odotellessa – puhe oli alunperin kolmesta päivästä. Maanantaina soitin heille tiedustellakseni, että missä himputissa se tilaukseni nyt oikein viipyy. Vastaukseksi sain, että heillä on ollut saumuri rikki, ja että tuote lähtee heiltä keskiviikkona. Ystävällisesti kiittelin ja toivottelin hyviä päivän jatkoja. Tosin näin jälkeen päin ajatellen, puhelimeen olisi kai pitänyt karjahdella – nimittäin jos tuote todella olisi sieltä keskiviikkona lähtenyt, olisi se jo eilen, perjantaina, ollut perillä ja noudettavissa. Mitä se ei tietenkään ollut – mikä ottaa päähän. On näköjään soitettava maanantaina sinne uudelleen, ja tiedusteltava asiaa hieman tiukemmin. Alkaa jo keittämään tällainen odotuttaminen.

Tuotteet on kyllä ennenkin kyseisestä firmasta tulleet, mutta että niitä saakin aina odotella ja aina saa olla perään soittelemassa. Taitaakin siis olla niin, että tästä lähtien laitan tilaukseni aivan jollekin muulle yritykselle – sellaiselle, jonka kanssa ei tarvitse takuta toimitusajoista. Argh!!!

No niin – kello alkaakin olla kivasti kohta neljä aamulla. Voisin mennä vaihteeksi ottamaan närästyslääkettä, vaikka tuskinpa se mitään auttaa; kohtu kun on niin korkealla, että tekee närästyksen. Mahahapot – tai mitkä lie karvaat nesteet – suorastaan vyöryvät kurkkuuni aina välillä.  

Jatketaan myöhemmin lisää!