Ahdistaa. Heräsin kolmen maissa ihmeellisen pirteänä siihen, että mies pyöriskeli levottomana ja huokaili tuskastuneena. Hetken aikaa sitä tuskailua kuuntelin sanomatta mitään, mutta kohta oli kyllä pakko kysäistä, mikä kumma se nyt noin valvottaa. Mies huokaisi tuskastuneena ja kysäisi, enkö minä ollenkaan huomaa. Niin, huomaa mitä? Ja vastaushan kuului sitten niin, että no kun tuo armas lattiakaivomme haisee taas kuin viimeistä päivää. Jaa, vai haisee – no, enhän minä tällä alati tukkoisella nokallani mitään herätessäni haistakaan, että eipä sen puoleen. Nousin sitten siitä ylös, kävelin kylppäriin ja huomasin kyllä miehen puhuvan ihan totta. Ongelmahan tuli sitten ratkaistua oikein pikaisesti, ja sänkyyn takaisin kömpiessäni mutisin miehelle, että olisi kai se voinut tuon asian itsekin hoitaa.

No. Tuon probleeman jälkeen mies sitten nukahti aika pian uudelleen, kun taas minä en saanut unta kerta kaikkiaan millään. Jonkin aikaa yritin Nukkumattia tavoittaa uudelleen, mutta ei siitä mitään tullut – alkoi vain ahdistaa, ja hieman hermostuttaakin. Päätin sitten nousta ylös, ja oloni parani hieman – enpähän ainakaan yritä väkisin nukkua. Silti tämä oloni voisi toki olla parempikin; edelleen on jotenkin ihmeellisen rauhaton olo. Tuntuu, että jotain pitäisi tehdä; lähteä vaikkapa lenkille. Kellohan tosin on ”jo” vähän yli viisi, mutta kun ei tässä millään viitsisi. Kaiken kukkuraksi tästä unettomuudestani huolimatta tunnen itseni väsyneeksi. Haukotuttaa, ja sen sellaista. Päätäkin hieman särkee, mutta jospa se korjaantuisi päivän mittaa, jahka saan nukuttua jossain vaiheessa pari tuntia lisää.

Tympiikin – innostuin tuossa juomaan peräti lasillisen mehua, ja arvatkaa, sainko seurakseni sellaisen närästyksen, että ihan pahaa tekee? Oksentaa ei tosin tarvinnut nyt viime yönä, kuten puolestaan edellisyönä jouduin tekemään. Liekö näin voimakkaanoloinen närästyskin sitten jotenkin raskauteen liittyvää, vai mahdanko olla sairastumatta. Purutablettien muodossa olevat Renniet auttavat silloin tällöin, mutta aina eivät nekään – varsinkaan, jos on kyse tosi voimakkaasta närästyksestä. Saisi siis minun puolestani olla kernaasti närästämättä.

Mitähän tässä nyt sitten tekisi? Muuta kuin olisi tympääntynyt ja ahdistunut, heh. Tuntuu, että on liian aikaista ihan kaikkeen. Syömiseen (no ei minulla kyllä ole nälkäkään, mutta jotenkin tässä on kai sen verran syöpöksi tullut, että syöminen on jatkuvasti mielessä), koiran kanssa lenkille lähtemiseen,… ja siinäpähän ne sitten olivatkin, ne suurimmat mahdolliset tekemiset tähän aikaan aamusta. Noista kai sitä vähiten ääntä luulisi lähtevän, jos sitä puolta ajatellaan.

Tälle päivälle itselleen ainakin olisi tehtävää. Olisi vietävä lappuja vähän joka suunnille ja meinasinpa heti aamusella lähteä kysäisemään toimistolta avaimiakin asuntoomme – jospa minä pääsisin sinne vaikka vielä illan päälle hieman siivoilemaan. Edes vähän. Jos vaikka saunan ja vessan pesisi, ikkunoita sisäpuolelta, ja kaappeja… Kai siinä nyt yhdelle päivää olisi. Voisihan sitä tietysti enemmänkin tehdä, jos sitten tuntee olevansa kykeneväinen tai muuten jaksavainen enempään.

Muistattehan muuten ne joitakin päiviä sitten esillä olleet puheet siitä, miten raskausaikana tulisi meikkaaminen kieltää kokonaan? Heti puheiden oltua esillä mediassa, aiheuttivat ne muutamassa sukulaisessani suorastaan hysteerisen reaktion. Kaikki pyrkivät kovin innokkaasti neuvomaan, kuinka nyt raskaana ollessani en saa missään nimessä meikata, enkä värjätä hiuksiani. No juu. Eihän siinä mitään. Nyökyttelin ja myöntelin. Eipä tuollainen kielto minua ihmeemmin hetkauttaisi. Koko raskauteni ajan olen ihan tietoisesti jättänyt hiustenvärjäämisen sikseen ja päättänyt panostaa kuontalooni enemmän sitten lapsen synnyttyä. Arkimeikkauksenikin on aika olematonta – yleensä minun ”meikkini” koostuu joko pelkästä kosteusvoiteesta, jonka seuraksi joskus sipaisen hieman ripsiväriä.

Tämänhän sukulaiseni ovat tietysti huomanneet, mutta älkäähän nyt vielä hätäilkö. Juuri sinä päivänä, kun paikallinen sanomalehti oli päättänyt julkaista meikkauskieltoa koskevan artikkelin, olin päättänyt laittaa myös ripsiväriä. Artikkelin lukeneet valistuneet sukulaiset tietysti olivat moisesta kauhuissaan: Hyvänen aika, ota äkkiä se pois! Jaa, mikä? No se! Tuo! Mitä? Mikä? Mistä ihmeestä te puhutte? No tuo ripsiväri, hyvänen aika! Ota se pois, eihän raskaana saa meikata. Niin, no se.

Kuten sanottu, myöntelin ja nyökyttelin – joo, ehkä se on ihan järkevää. Niin, niin – nyt on tärkeintä tämä raskaus, ehtiihän sitä meikkaamaan sitten myöhemminkin. Jostain syystä tädit kuitenkin käyttäytyivät ikään, kuin olisin väittänyt heille vastaan, ja alkoivat ikään kuin väitellä yksinään. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Minä siinä sitten selittelemään, että ainakaan minun tietääkseni moista meikkauskieltoa ei todellakaan vielä ole ”olemassa”, ja että altistuuhan tässä kaiken aikaa jos minkälaisille kemikaaleille – tuskinpa yksi ripsivärikerros mitään katastrofia aiheuttaa.

Ei nyt tietenkään puhettakaan, että tätyskät tuota olisivat niin vain nielleet. Sinä päivänä ripsivärin käytöstä keskusteltiin pitkään ja hartaasti.

Aika huvittavaa oikeastaan, kun näin jälkeen päin ajattelee. Mutta tosin tuon ”tilanteen” keskellä ollessani tunsin itseni lähinnä ärsyyntyneeksi – ja olisin varmaan suuttunut, jos joku olisi sillä hetkellä uskaltautunut nauramaan ääneen… Tai ehkä olisin heittänyt ärripurrimielialani nurkkaan, ja nauranut itsekin.

Tosin eilen pikaisella kyläreissulla mummoni luona huomasin, että nauraminenkaan ei aina kannata, varsinkaan, kun on kyse niinkin vakavista asioista, kuin Kauniit ja Rohkeat. Niin – innostuin nauramaan väärällä hetkellä, vaikka kyseinen televisio-ohjelma ei ollutkaan nauruni kohteena. Mummo meinasi hieman kimpaantua – älä nyt naura siinä, kato nyt kun tuo Rooke (Brooke) on taas tuossa Ritken (Ridgen) kanssa ja itkee! No juu juu, enhän minä toki naura, vaikka johan näitä Brooken märinöitä on seurattu vähintään kymmenen vuotta.

Jo vain. Nyt taitaisi kellokin olla sen verran, että kehtaisin keittää itselleni puuroa ja maustaa sitä Valion mansikkakeitolla. Siispä bon appetit minulle ja hyvää aamun jatkoa kaikille muille!