Tässäpä todella surullista ja järkyttävää kuultavaa:
Tällaisia uutisia lukiessa saa kyllä huokaista kiitollisena siitä, että asuu Suomessa. Sillä kylläpä tämä Suomi onkin turvallinen ja hyvä paikka asua, olla ja elää. Täällä kun ei vastaavat järjestöt jyllää. Totta kai täälläkin on omat epäkohtansa, mutta mielestäni ne eivät kyllä ole mitenkään verrattavissa vaikkapa nyt sitten tuohon uutisessa annettuun ”esimerkkiin” siitä, mitä epäoikeudenmukaisuus voi pahimmillaan olla.
En todellakaan pysty käsittämään, että kuolemantuomioita voidaan antaa ja annetaan nykyaikanakin. Luulisi, että kuolemantuomiot ja niiden ohella esimerkiksi kidutusrangaistukset, olisivat olleet jo ajat sitten menneen talven lumia. Mutta eiväthän ne ole, ja se on tietysti surullinen asia.
Mutta jospa sitten jostain muusta, menee liian alavireiseksi tämä kirjoittelu – tuollaiset uutiset kun eivät varmasti kenenkään mielialaa juuri kohenna.
Minusta tuntuu, että flunssa rupeaa tässä pikku hiljaa jopa hellittämään ainakin joiltakin osin, ja ehkä jo huomenna voin alkaa palailemaan tavalliseen päiväjärjestykseen tekemisieni suhteen. Tässä kun on muutama päivä mennyt niin, ettei ole jaksanut tehdä kerrassaan mitään muuta, kuin ne ehdottoman pakolliset asiat. Tämäkin päivä peräti meni vielä niin, että mies kävi kaupassa ja huolehti koirasta päivällä – minä se vedin unta pallooni niin kuin en olisi aikoihin nukkunut. Typerää, että flunssan pitää viedä tällä lailla mehut ihmisestä. Ei se petissä makaaminenkaan pitemmän päälle mukavaa ole, vaikka totta kai sitä flunssaisena mieluiten lepää kuin tekee jotain muuta.
Tänään olen jutellut muutamaan otteeseen ystäväni kanssa aiheesta työpaikkakiusaaminen. Että mikä lasketaan työpaikkakiusaamiseksi ja mikäli sellaista ilmenee, kuinka asiasta saisi kerrottua. Ystäväni näet kertoi joutuneensa melko uudessa työssään työpaikkakiusaamisen kohteeksi muutamien muiden työntekijöiden taholta. Häntä askarrutti, kuinka hän saisi asiasta kertomisen alulle. Minäkään en kovin tyhjentävää vastausta osannut antaa. Tuumin, että ehkä paikan luottamusmiehelle pitäisi paukauttaa suoraan, että tällaista täällä nyt tapahtuu ja aloittaa sitten alusta; kertoa, mistä lähtein ja millä tavoin sitä työpaikkakiusaamista on ilmennyt – ja tietysti, että kenen taholta. Hämmästelen tässä sitäkin, että kuinka aikuiset ihmiset viitsivät ryhtyä moiseen? Aikuisten kun pitäisi jo ymmärtää tekojensa seuraamukset ja mahdolliset vaikutukset ja osata siten käyttäytyä hyvin muita kohtaan ilman, että siitä tarvitsee heille erikseen sanoa… No, toivottavasti ystäväni saisi tuon asian selvittelyn alulle.
Tänään tosiaan satoi vettä. Oli kuulemma ihan myrskynnytkin jossain vaiheessa, mutta ehkäpä onnekseni olin nukkunut sen pahimman myrskyn ohi. (Yöllä taas en mitenkään voinut välttyä kuulemasta tuulen ulvomista ”nurkissa”.) Aamusta olin virkeänä ja totesin, että lenkki sujui paljon helpommin, kun ei pitänyt sen kummemmin hakea tasapainoa liukkaiden jäiden päällä. Tosin vaikka maa oli suurimmaksi osaksi sulaa, oli teillä myös sitten niitä jäitä, jotka olivatkin kaksin verroin liukkaampia… Mutta viis siitä, hyvinhän tuosta lenkistä selvittiin.
Tein tuossa näemmä varsinaisen emämunauksen kuvitellessani, että koira tyytyisi iltalenkkiin, jonka tein seitsemästä puoli kahdeksaan. Periaatteessa sen kyllä pitäisi pärjätä, mutta tiettyihin rutiineihin tottuneena se tietysti parhaillaan haluaa ulos. Eli kaipa tästä on vielä lähdettävä paarustamaan pikainen lenkki ja tultava vielä mahdollisesti takaisin koneen ääreen, mikäli jaksaa.
Kommentit