Neuvolassa on nyt sitten käyty, seuraava aika on sitten ensi kuun alussa. Seuraava aika osuu torstaille pitkän keskiviikkolinjan jälkeen, kenties olisi pitänyt pyytää keskiviikkoaikaa, jotta muistaisin ajan paremmin. Tosin nämä nyt ovat sellaisia asioita, että niiden muistamiseen ei tarvitse (tai minä en ainakaan tarvitse) mitään kovin suuria ponnisteluita. Tuntuu, että ajat jäävät kertaheitolla päähän.

Tällä käynnillä minua oli vastassa nuorempi nainen, jonka kanssa en aiemmin olekaan asioinut. Hän oli kuitenkin tosi mukava, ehkä jopa miellyttävämpi kuin se tutummaksi tullut neuvolan täti. Tällä käynnillä sitten selvisi veriryhmäni, sekä se, ettei verikokeista paljastunut mitään tauteja – hyvä niin. Verenpaineet ja hemoglobiini olivat hyvät, tosin jälkimmäinen oli laskenut hieman entisestä. Terkkari vinkkasi, että kohta voisi alkaa syömään rautaa vaikkapa joka toinen päivä, niin ei pääse liian alhaalle. Paino oli noussut tasaisesti, sitä ihan erikseen kysäisin, koska pelkäsin painoni nousseen liikaa. Näin ei kuitenkaan ollut, hyvä sekin. Virtsakokeesta ei paljastunut mitään, verensokerit olivat kohdillaan. Kohdun kasvun terkkari arvioi hyväksi. Oma vointini siis oli näitä kaikkia lukemia ja testejä katsellen oikein hyvä.

Tehtiin pieni haastattelu siitä, suositellaanko lapselle tuberkuloosirokotusta. Sain yllätyksekseni kuulla, ettei sitä enää automaattisesti annetakaan synnytyslaitoksella kaikille lapsille – ainoastaan niille, jotka kuuluvat riskiryhmään. Riskiryhmään kuuluivat ne lapset, joiden oli tarkoitus asua tai oleskella ulkomailla, tai joiden toinen vanhemmista oli ulkomaalainen tai sellaisesta maasta, jossa tuberkuloosia on edelleen liikkeellä, tai sitten joiden lähipiirissä on ihmisiä, joilla joko on tuberkuloosi tai jotka ovat sen sairastaneet. Mainitsin, että minulla on kyllä melkein yhdeksänkymppinen mummo, joka on taudin joskus lapsuudessaan sairastanut, mutta että sillä ei varmaan ole asiaan enää vaikutusta. Terkkari myönteli, eipä ole vaikutusta, on niin pitkä aika. Tuberkuloosirokotetta ei siis suositeltu annettavaksi.

Kyselin myös tuosta influenssarokotteesta. Terkkari sanoi, että sen voi halutessaan ottaa – ei siinä mitään riskiä pitäisi olla. Vielä en ole tuota ottaa päättänyt, mutta kyllähän ne sitä raskaana oleville suosittelee. Että jospa tässä mietiskelen asiaa, ja kerron sitten, mihin lopputulokseen olen päätynyt.

Mutta hei – nyt itse asiaan. Sydänääniin. Niitähän minä odotin, niitä minä jännitin, ja niistä minä myöskin hermoilin. Tällä kertaa sydänääniä jouduttiin hakemaan hetken aikaa, ja minä jo ehdin huolestua. Tuttu tunne ja tutut ajatukset valtasivat mielen, hetkellisesti. ”Entä, jos niitä ei kuulukaan?” Terkkari kuitenkin jaksoi hymyillä, eikä ollut huolestuneen oloinen. Hetken päästä hän ilmoitti erään paukahduksen kohdalla, että tuo tuossa oli nyt sitten potku tai pikemminkin potkuja, ja että tuo ääni tuossa kertoo vauvan pyöriskelevän ympäriinsä. Ja kas, löytyiväthän ne sydänäänetkin sitten vihdoin ja viimein. Helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitseni. Järki oli toki sanonut koko ajan, että kyllä siellä kaikki on okei, ja että joskus sydänääniä joutuu hieman haeskelemaan – mutta tuo pieni hetki, joka tuntu ikuisuudelta, oli piinallinen.

Nyt voin kuitenkin huokaista helpotuksesta, ainakin hetkeksi – ja kai ryhtyä taas jossain vaiheessa hermoilemaan, vaikken sitä haluaisikaan.